18. Leipurin joulutoive sata vuotta sitten

Jo keskiajalta periytynyttä joulurauhan julistusta Suomen Turusta ei luettu jouluna 1917. Syynä oli kaupungissa syntynyt epäjärjestys ja levottomuudet sen jälkeen, kun järjestystä valvonut kunnallinen miliisi oli aloittanut lakon. Lakko johtui porvariston pyrkimyksestä hajottaa kunnallinen miliisi, jossa työväellä oli vaikutusvaltaa, ja korvata se omalla luokkapoliisillaan, kuten Helsingissä aiemmin. Joulun alla päästiin senaatin välityksellä sopimukseen, jolla miliisien palkkausta jatkettiin ja kaupunkiin muodostettiin järjestyslautakunta, jonka tehtäväksi tuli miliisilaitoksen uudistaminen.

* * *

"Joulua katsomassa". Fogelin kuva Työmiehessä jouluna 1917.

Joulutervehdys leipuritovereille

”Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto, kaikuu taaskin varmasti jouluaamuna kirkoissamme… Mutta tulevana jouluna jos milloinkaan, kuuluvat nuo sanat veriseltä ivalta. Tiedämmehän maailman sotahullujen, sotasaaliitten ja imperialismin huumaamien sotarosvojen, ponnistavan kaikki voimansa sodan jatkamiseksi…

Kysymys tulee sitäkin suuremmaksi, kun tiedämme tuhansien kotien pienokaisten saavan jouluna nähdä nälkää, yhdessä vanhempainsa kanssa, ja samaan aikaan toisten puhkuvan yltäkylläisyydessä. Kuka silloin rohkenee puhua ihmisten hyvästä tahdosta.

… Mekin näemme tähden, joka lupaa valoa köyhälistön synkkään yöhön. Se on Venäjän köyhälistön alkama, parhaillaan jatkuva vallankumous kaikkea sortovaltaa vastaan… Ei se ole mielikuvituksen luoma Betlehemin tähti, vaan se on sosialismin punalippu, symboolinen köyhälistön kärsimysten merkki. Meille tuo kurjuuteemme lohtua se, että lippumme hulmuaa korkealla, yläpuolella vastustajaimme lokavirtojen, mutta joulurauhaamme häiritsee tieto, että se koitetaan repiä alas ja että meidän on pakko aseilla puolustaa lippuamme ja oikeuttamme ja siinä ehkä menettää vielä lisää köyhälistön viatonta verta.

Kohta saamme viettää neljännen sotajoulun; milloin on rauha maassa? Venäläiset työläistoverit, porvaristomme… vihaamat bolsheviikit, ovat maailman huumaavan sodan melun keskellä jaksaneet saada rauhan pasuunan kuulumaan. Sosialidemokraatit ovat sodan pilvien takaa saaneet rauhan tähden loistamaan kaikkien maiden köyhälistölle. Yön synkät pilvet uhkaavat kuitenkin peittää rauhan tähtösen. Sallimmeko sen tapahtua? Emme suinkaan… vaan seuraamalla sosialidemokratian punalippua muodostuu meistä, köyhälistöatoomeista, suuri kiinteä kokonaisuus, joka tahdollansa poistaa viimeisetkin pilven riekaleet rauhan tähden edestä.

Silloin saavat leipuritkin takaisin väsyttävät, mutta silti mieluisat joulukiireensä; saavat taas paistaa joulutortut, piirakat, kaakut ym. mieluisat ja ravitsevat syötävät. Ja tyytyväisyyttä työhömme lisää tieto siitä, että siellä missä sosialidemokratian periaatteet vaikuttavat yhteiskuntaoloihin määräävästi, eivät ainoastaan yläluokan jäsenet nauti valmisteistamme, vaan pistää niitä suuhunsa myös köyhälistönkin pienet palleroiset. Silloin vietämme oikeata joulua ja silloin sanat rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto, vasta saavat oikean merkityksensä.

Jouduttakoon köyhälistön taistelu, sosialidemokratian johdolla käytynä, tämän joulun nopeata tuloa, että meillä työläisilläkin todella olisi joulurauha.” J.V.S.

Tämä Leipurityöväen liiton liittosihteerin ja Helsingin ammattiosaston jäsenen Juho V. Sainion joulutervehdys julkaistiin Tähkä-lehden joulukuun numerossa 1917. Se oli Tähkän viimeinen numero ennen luokkasotaa ja viimeiseksi jäänyt liittosihteeri Sainion kirjoitus lehdessä. Hän osallistui työväen vallankumoukseen satojen leipurien tavoin uhraten lopulta henkensä puolustaessaan sitä ja sen tavoitetta: "etteivät ainoastaan yläluokan jäsenet nauti valmisteistamme, vaan pistää niitä suuhunsa myös köyhälistönkin pienet palleroiset."

* * *

Vaikka Helsingin leipurityöläiset osallistuivat aktiivisesti vallankumoukselliseen liikehdintään useilla tahoilla, he käsittelivät säntillisesti myös ammatillisia asioitaan. Useampaan kertaan lykätty Leipomotyöntekijäin liiton edustajakokous pidettiin joulun alla 1917. Helsingin osasto lähetti kokoukseen 14 edustajaansa mukanaan seikkaperäiset esitykset liiton toiminnan uudistamiseksi.

Edellisen kokouksen edustajia oli mukana vain muutama, joten liiton asioista olivat päättämässä uudet voimat. Liiton katsottiin säilyneen verraten eheänä ja jäsenmäärän kasvaneen leipomotoiminnan vaikeuksista huolimatta.

Tärkeimpänä asiana ratkaistiin kysymys liiton luonteesta sääntöjen yhteydessä. Nyt opinkäyneiden leipurien liitosta tehtiin teollisuusliitto, johon oli määrä koota kaikki leipomoalalla työskentelevät koulutuksesta tai ammattiasemasta riippumatta: ”Leipomoteollisuustyöväen liito käsittää kaikki vehnä-, sokeri-, viener-, ruoka- ja näkkileipäleipomoissa, konditorioissa, keksi- ja vesirinkelitehtaissa ynnä muilla niihin verrattavilla aloilla työskentelevät työläiset, näihin luettuna varastotyöläiset, lämmittäjät, ajomiehet ynnä muut työntekijäryhmät, jotka ovat heihin verrattavissa.

Vastaavasti vuoden 1918 alusta Leipurityöntekijäin liiton nimenä tulee olemaan Suomen Leipomotyöväen liitto. Jatkossa liittoa on tarkoitus laajentaa edelleen ottamalla mukaan ensin muiden elintarvealojen ja lopulta kaikkien ravinto- ja nautintoainealojen työläiset.

Sääntömuutoksilla kehitetään myös liiton sosiaalista toimintaa. Työtaistelu-, työttömyys- ja matka-avustusten lisäksi sääntömääräisiksi tulevat myös sairaus- ja hautausavustukset. Kasvaneesta työttömyydestä huolimatta työttömyysavustusta kohennetaan siten, että sitä voidaan maksaa 50 päivältä. Näin ammatillinen liike jatkaa alullepanemansa sosiaaliturvan kehittämistä vähäväkisten turvaksi.

Äärimmilleen jännittyneeseen poliittiseen tilanteeseen ei leipurien kokous virallisesti puuttunut. Useissa puheenvuoroissa tuotiin esiin, että hoitaakseen elintarvikepulan ja turvatakseen kansanvallan työväenluokan on otettava valta käsiinsä, sillä voimassa oleva yhteiskuntajärjestys ei turvaa leipää eikä oikeutta. Kokous ei kuitenkaan hyväksynyt mitään julkilausumaa, koska ammattiyhdistysliike haluttiin pitää itsenäisenä, erillään "poliittisesta toiminnasta".

Liiton johtoon valittiin yksimielisesti vakaumukselliset kumousmiehet: puheenjohtajaksi Frans Heinonen Tampereelta sekä varapuheenjohtajaksi Jukka Viitasaari ja liittosihteeriksi Juho Sainio, jotka ovat Helsingin osaston miehiä.

Leipomotyöväen liitto suuntautuu edessä oleviin vakaviin kamppailuihin entistä lujemmin ja yhtenäisemmin voimin, vaikka nälkävyötä on taas kiristettävä.

17. Itsenäisyyssekoilua Saksan ohjailussa

Venäjän Kansankomissaarien neuvoston päätös 31.12.1917, joka merkitsi Suomen itsenäistymistä.

Uutinen eduskunnassa 6.12.1917 hyväksytystä senaatin laatimasta julistuksesta, joka koski Suomen valtiollista asemaa, herätti vain vähäistä huomiota maamme sanomalehdissä. Ulkomailla se kuitattiin muutamissa lehdissä lyhyin yhden palstan sähkeuutisin.

Perin onnetonta ja ulkoaohjattua sekoilua olikin sen senaatin toiminta, jota tänään juhlitaan itsenäisyyssenaattina.

                                                                           ***

Jo senaatin itsensä (hallituksen) asema oli kyseenalainen ja vähemmän kunniakas.

Eduskunta oli hyväksynyt heinäkuussa 1917 valtalain, jolla eduskunta itse asettui korkeimman vallan haltijaksi Suomessa. Tämä merkitsi Suomen sisäistä itsenäistymistä, vaikka ei vielä varsinaista eroa Venäjästä. Suomen porvaristo vastusti valtalakia kynsin hampain ja suostui sen hyväksymään vasta työläisten joukkoliikkeen painostamana.

Mutta porvaristo luopui valtalain kautta saavutetusta itsenäisyydestä heti, kun näki sen mahdolliseksi. Vehkeilemällä valtalain Kerenskin hallituksen vahvistettavaksi ja hyväksymällä sen määräämän eduskunnan hajotuksen porvaristo tunnusti Venäjän hallituksen korkeimman vallan haltijaksi juuri hyväksymänsä valtalain vastaisesti.

Näin porvaristo petti ensimmäisen kerran Suomen itsenäisyyden jo ennen, kuin se ehdittiin varsinaisesti saavuttaakaan.

Sosialidemokraatit eivät tunnustaneet Venäjän sotaväen turvin järjestettyjä vaaleja eikä siis laittomien vaalien avulla muodostettua (porvarienemmistöistä) eduskuntaa - eikä myöskään sen asettamaa senaattia (hallitusta).

                                                                            ***

Maamme puolueista vain SDP kannatti itsenäisyyttä, ja sen edustajat kävivät asiasta neuvotteluja Venäjän bolsevikkien kanssa jo ennen Lokakuun vallankumousta. Kansojen itsemääräämisperiaatteensa mukaisesti bolsevikit vahvistivat kannattavansa Suomen itsenäisyyttä Suomen kansan tätä halutessa - ainoina Venäjän puolueista. Täyden itsenäisyyden kannalla olivat ainoastaan vallankumoukselliset sosialistit sekä Suomessa että Venäjällä.

Lokakuun vallankumouksen jälkeen Suomen porvarin kanta muuttui. Nyt se pyrki kiireesti irtautumaan Venäjästä, koska ei voinut enää luottaa sen hallinnon tukeen.

Oikeistoporvaristo pyrki eroon myös eduskunnasta, koska ei voinut sen kautta toteuttaa  luokkapolitiikkansa täysimääräisesti. Siksi porvaristo teetti päätöksen eduskunnan vallan siirtämisestä kolmimiehiselle valtiohoitajakunnalle. Sosialistit totesivat tämän laittomaksi vallankaappaus- ja diktatuurihankkeeksi ja asettivat sitä vastaan Me vaadimme -ohjelman ja sen osana valtalain vahvistamisen.

Taaskaan porvaristo ei halunnut hyväksyä valtalakia - eikä sen sisältämää eduskuntavaltaisen itsenäisyyden periaatetta. Mutta Suurlakon tuloksena porvaristo joutui tähän myöntymään samoin kuin perumaan valtionhoitajahankkeensa. Sen mentyä myttyyn porvaristo alkoi puuhata uutta senaattia Svinhufvudin johdolla.

Kärkevien ristiriitojen repimässä maassa porvaristo ei edes pyrkinyt sovitteluun eikä yhteiseen asiain hoitoon, vaan nimesi Svinhufvudin senaatin pelkästään porvaripolitiikoista. Sosialistien jättäminen ulos hallituksesta kärjisti entisestään vastakkainasettelua ja työväestön epäluottamusta parlamentaariseen toimintaan.

Svinhufvudin senaatti jatkoi irtautumispyrkimyksiä Venäjästä. Se ei kuitenkaan ajanut itsenäisyyttä periaatteesta, vaan sosialismin pelosta.

Juonitteluaan senaatti jatkoi hyväksymällä omissa nimissään julkilausuman Suomen valtiollisen aseman järjestämisestä, jota voitiin pitää sisällöltään itsenäisyyteen tähtäävänä. Svinhufvud luki tämän julistuksen eduskunnalle ilmoitusasiana (tiedonantona) 4. joulukuuta 1917, ja senaatti julkaisi sen myös julistuksena Suomen kansalle.

Sosialidemokraatit esittivät jyrkän vastalauseensa, koska senaatti oli käyttänyt omavaltaisesti eduskunnalle kuuluvaa valtaa.

Vasta kun Saksan ja muiden ulkovaltojen konsulit ilmoittivat - kuten eräät suomalaiset lainoppineetkin - että julistus ei ollut pätevä ilman korkeinta valtaa käyttävän eduskunnan hyväksymistä, Svinhufvudin senaatti toi julistuksen eduskunnan käsiteltäväksi 6. joulukuuta. Siitäkin piti äänestää, luvuin 100-88, koska porvarijohto ei suostunut sosialistien esittämään yhteiseen valmisteluun ja itsenäistymiseen Venäjän kanssa sopien.

Sosialistien ehdotuksessa sanottiin:

"Suomen korkeimman valtiovallan haltijana lausuu Suomen eduskunta periaatteen, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta. Tämä riippumattomuus on koetettava toteuttaa sovinnollista tietä Venäjän kanssa aikaansaatavalla sopimuksella."

Mutta Svinhufvud siis saneli linjaksi yksipuolisen julistuksen neuvottelematta Venäjän kanssa, koska ei halunnut tunnustaa Venäjän neuvostohallitusta, vaan kaataa sen.

                                                                           ***

Jonkin valtakunnan osan julistautumisella valtiollisesti itsenäiseksi ei kuitenkaan ole arvoa, ellei itsenäisyys ole muiden valtioiden tunnustama. Siksi porvarijohto pyysi Saksan ja Ruotsin edustajilta itsenäisyyden tunnustamista samalla, kun aneli jälleen näiden maiden sotavoimia Suomeen - tämäkin eduskunnan selän takana.

Kummankin maan puolesta ilmoitettiin, etteivät ne voi tunnustaa Suomen itsenäisyyttä ennen kuin Venäjä on sen tunnustanut. Muutkin ulkovallat ilmoittivat noudattavansa kansainvälistä periaatetta: Suomen tuli saada tunnustus itsenäisyydelleen ensin emämaaltaan, vasta sen jälkeen muut valtiot saattaisivat sen tunnustaa.

Itsensä aiheuttamassa umpikujassa Svinhufvudin senaatti taipui lähettämään tunnustelulähetystön Pietariin, mutta senkin vasta saksalaisten kehotuksesta. Vieläkään ei kelvannut yhteinen lähetystö sosialistien kanssa, vaikka nämä olivat jo varmistaneet neuvosto-hallituksen myönteisen kannan.

Lähetystö tapasi 28.12. Smolnassa kansankomissaarien neuvoston puhemiehen V.I. Leninin. Suomalaisten tiedustelleessa muodollisuuksia Lenin vastasi: "Se on sangen yksinkertaista. Hallituksenne kirjoittaa meille kirjeen, johon heti vastataan".

                                                                            ***

Kaksi päivää myöhemmin Svinhufvudin johtama senaatin valtuuskunta saapui Pietariin jättääkseen virallisen pyynnön Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta. Mutta taas oli tunaroitu: kirjelmä oli osoitettu Venäjän hallitukselle - ei kansankomissaarien neuvostolle. Koska kirjelmä oli osoitettu väärään osoitteeseen, kansankomissaarien neuvosto ei ottanut sitä vastaan.

Idman laatimaan hätäpäissään uutta pyyntöä. Se voitiin luovuttaa Smolnassa seuraavana eli vuoden viimeisenä päivänä. Pitkähkön odottelun jälkeen juuri ennen vuodenvaihdetta kansliapäällikkö toi tunnustuskirjeen hermostuneina odottaville suomalaisille: kansankomissaarien neuvosto oli hyväksynyt yksimielisesti Suomen itsenäisyyden.

Nyt Svinhufvud halusi kiittää henkilökohtaisesti Leniniä, ja pienen odottelun jälkeen hän saapuikin. Miehet kättelivät ja Leninin kädenpuristus sinetöi Suomen itsenäisyyden.

Työläis- ja sotilasneuvostojen keskuskomitea - Neuvosto-Venäjän parlamentti - vahvisti vielä Suomen itsenäisyyden 4. tammikuuta 1918. Tämän jälkeen Ranska, Ruotsi ja vähitellen muutkin maat sen tunnustivat.

Suomea voitiin pitää itsenäisenä, mutta ei suinkaan Svinhufvudin "itsenäisyyssenaatin" määrätietoisen toiminnan ansiosta.

                                                                            ***

Itsenäisyysjulistukseen senaatti ajautui reagointina ulkoisten olosuhteiden muutoksiin - ja Saksan ohjailemana. Senaatin toiminnassa piirtyy esiin päinvastoin itsenäisyyden toissijaisuus. Sitä tärkeämpää sille oli porvariston luokkavallan turvaaminen. Siitä selittyy porvarijohdon itsepintainen pyrkimys toimia omavaltaisesti sivuuttaen eduskunta ja yrittämättäkään sopia työväenliikkeen kanssa. Svinhufvudin senaatti suuntautui jo kansalaissotaan työväenluokan ja sen järjestöjen nujertamiseksi, mutta eduskunnan kautta se ei olisi onnistunut.

Luokkaetujensa vaatiessa se oli valmis uhraamaan myös itsenäisyyden ja alistumaan vieraan vallan käskyläiseksi, kuten jatkossakin tulemme näkemään. 

6.12. oli vain osa Suomen sekavaa itsenäistymisprosessia. Itsenäisyyspäiväksi se nimettiin kompromissina 1919.

16. Taisteluun leivän ja oikeuden puolesta

Työväen Vallankumouksellisen Keskusneuvoston Tiedonantolehti 14.11.1917:

Suurlakko Helsingissä.

"Myöhään eilen illalla päätti Työväen vallankumouksellinen Keskusneuvosto julistaa lakon klo 12 yöllä lähemmin määrätyissä työpaikoissa viipymättä.

Tänä aamuna alkoikin työt seisahtua eri tehdas- ja työpaikoissa.

Aamulehdet eivät tänään enää ilmestyneet.

Keskeytynyt on auto- ja ajuriliikenne sikäli kun se ei koske elintarve- ja polttoaineiden kuljetusta.

Miliisilaitos on työväen hallussa.

Rauhallisuus vallitsee kaupungissa."

Suurlakko maaseudulla.

"Viipurissa lakko alkoi klo 12 yöllä. Sanomalehdet eivät ilmesty.

Tampereella työt seisautettiin tänä aamuna. Porvarilehdet eivät ilmestyneet.

Turussa julistettiin suurlakko alkavaksi klo 12 yöllä. Sanomalehdet eivät ilmestyneet. Puhelinlaitos, lääninhallitus ja poliisilaitos vallattu; lakon alkamisesta ilmoitettiin 3 kanuunan laukauksella.

Kuopiossa alkoi lakko tänä aamuna. "Savottaren" piti ilmestyä kirjapainon faktorin toimittaessa painatuksen, mutta myöhemmin painatus keskeytettiin, joten lehti ei ilmesty nyt.

Hämeenlinnassa alkoi lakko klo 8 tänä aamuna. Puhelinasema ja järjestyslaitos on työväestön hallussa.

Forssassa seisahtuivat kaikki pyörät tänä aamuna. Klo 7 a.p. piti työväestö kokouksen. Poliisilaitos on vallattu. Puhelinlaitos samoin."

Suurlakkouhan oli julistanut Suomen Ammattijärjestön edustajakokous kaksi päivää aiemmin, ja sen aloittamisen päätti edellispäivänä Työväen Vallankumouksellinen Keskusneuvosto, joka onSosdem puolueen, Ammattijärjestön ja Työväenkaartien yhdessä muodostama johtoelin. Suurtaisteluun lähdettiin, koska porvaristo piinasi työväkeä nälällä, tukki laittomin keinoin työväen parlamentaarisen toiminnan mahdollisuudet ja varustautui tuhoamaan asein sen tähänastisetkin saavutukset sekä järjestöt.

Ammattijärjestön edustajakokouksen alla valta oli siirtynyt Venäjällä bolsevikkien johtamille työläisten ja talonpoikien neuvostoille 7. marraskuuta. Tämä rohkaisi Suomenkin työväkeä.

Sovittelun sijasta tilannetta kärjisti entisestään laittoman eduskunnan porvarienemmistö, joka päätti 9. marraskuuta asettaa kolmijäsenisen valtionhoitajakunnan. Sen on määrä ottaa haltuunsa korkein valta, joka oli kuulunut Venäjän keisarille ja sittemmin väliaikaiselle hallitukselle.

Sosialistit osoittavat, että kyseessä on diktatuurinen vallankaappaushanke. He asettavat sitä vastaan "Me vaadimme" -ohjelman, joka sisältää valtalain vahvistamisen sekä ratkaisua vaativat yhteiskunnalliset uudistukset. Näitä ovat elintarvepulan torjuminen, työttömille työtä ja palkkaa, kunnallislakien ja 8-tunnin työaikalain vahvistaminen, rehellinen torpparivapautus, vanhuudenvakuutus ja suurten omaisuuksien tehokas verotus. Lisäksi vaaditaan senaatin eroamista, virkakunnan ja tuomioistuimien puhdistamista kansansortajista sekä porvariston perustamien aseellisten järjestöjen riisumista aseista ja lakkauttamista.

Me vaadimme -ohjelma on myös Suurlakon ohjelmana, ja sen vakuudeksi esitetään vaatimus Perustavan kansalliskokouksen koollekutsumisesta.

Koko maan lamaannuttava suurlakko pysäyttää tehtaat, liikenteen ja hallinnon. Vallankumouksellisen Keskusneuvosto korostaa ohjeissaan rauhallisen ja järjestyneen toiminnan tärkeyttä:

"Tarpeetonta ärsytystä väestöryhmän kesken on vältettävä. Taistelu ei ole yksilöjen eikä pikkuryhmien, vaan luokkien taistelua. Se ratkaistaan puolueiden ja valtiolaitosten kesken. Haja-yritykset ja sivuasiain esille ottaminen vain häiritsee suurta asiaa. Sitä varten on erikoisten lakkovaatimusten esittäminen kielletty. Suorastaan rikollista ja kumoukselle turmiollista olisi, jos yksityisiä kostotekoja ja epäjärjestyksiä alkaisi ilmetä. Kaikkinainen ilkivalta on siksi jyrkästi kielletty.

Suurlakon aikana on järjestys ja kuri säilytettävä moitteettomana…

Provokaattorit ja muut pimeät ainekset koettavat varmaan myös käyttää tilaisuutta etuillakseen ja työväen toimintaa vahingoittaakseen.

Kaikki yritykset tuollaisiin tekoihin jos sellaisia havaitaan, on viipymättä ilmoitettava työväen järjestyskaartille, että se voisi ryhtyä toimiin niiden estämiseksi.

Ryöstöihin ja varkauksiin tai ilkitöihin osallisia tullaan pitämään työväen asian vihollisina ja heitä tullaan kohtelemaan sen mukaan."

Helsingissä suurlakkoa valvoo Työväen järjestyskaarti, jolla on käytössään jonkin verran venäläisiltä sotilailta lainaksi saatuja aseita. Kaarti miehittää poliisilaitoksen, rautatieaseman, puhelinlaitoksen ja entisen kenraalikuvernöörin palatsin.. Monilla muillakin paikkakunnilla kaartit miehittävät poliisilaitokset, hallintovirastot ja liikenteen solmukohdat.

Kaikkialla järjestetään suuria työväenkokouksia. Kaartilaiset ja muut lakkolaiset suorittivat kätkettyjen elintarvikevarastojen etsintöjä ja riisuivat suojaluskuntalaisia aseista. Saksalaisen rahtialuksen mahinlaskema jääkärijoukko pidätettiin Loviisassa. Kaivohuoneen poliisikoulu ja Saksanniemen upseeriopisto hajotettiin.

Järjestyskaarteihin liittyy tuhansia työläisiä ja torppareita. Suurlakko kasvaa työväenluokan ja maaseudun köyhälistön vallankumoukselliseksi taisteluksi porvaristoa vastaan. Järjestyskaartit vaativat jo täydellistä vallanottoa.

Ja nyt eduskunnan porvarienemmistö taipuu perumaan valtionhoitajahankkeensa, ja eduskunta päättää julistautua korkeimman vallan haltijaksi – valtalain mukaisesti – ja vahvistaa myös kahdeksantunnin työaikalain sekä kunnallislait.

Näin on saatu läpi joitain työväen vaatimuksia, mutta kun liikkeelle on lähdetty, pitäisi mennä eteenpäin. Mutta johto epäröi ja päättää lopettaa Suurlakon vajaan viikon taistelun jälkeen. Lakko päättyy 19. marraskuuta klo 14.

Työläisten keskuudessa tunnetaan pettymystä ja suuttumusta. Valta on jo työväen käsissä suurissa asutuskeskuksissa monin paikoin maaseudullakin. Mutta johdon enemmistö etsii edelleen parlamentaarista tietä, vaikka se on jo mahdotonta.

Helsingin suurelle työväenkokoukselle selitetään lakko keskeytetyksi, koska on muodosteilla punainen senaatti. Sosdem eduskuntaryhmä pyrkiikin yhteishallitukseen joidenkin maalaisliittolaisten kanssa, mutta porvaristo sabotoi hankkeen.

Monin paikoin lakkotoimet jatkuvat vielä jonkin aikaa. Suoritetaan vielä etsintöjä ja suojeluskuntia riisutaan aseista. Paikoin taas suojeluskunnat rohkaistuvat ja astuvat esiin. Niiden hyökkäykset punakaarteja vastaan johtavat aseellisiin yhteenottoihin Viipurin seudulla, Satakunnassa ja Loimaalla. Yhteenotoissa kuoli ainakin yhdeksän suojeluskuntalaista ja kolme punakaartilaista. Kaikkiaan suurlakon aikaisissa levottomuuksissa sai surmansa 34 ihmistä, joista Helsingin seudulla kuusi.

Vapauduttuaan välittömän vallankumouksen uhasta porvaristo kiihdyttää sotavalmistelunsa äärimmilleen. Niitä johtamaan porvaripuolueet muodostavat Svinhufvudin senaatin, joka ryhtyy kuumeisesti kiihdyttämään porvariston sotavarusteluja vallankumouksellisen työväenluokan kukistamiseksi.

Mutta nyt porvariston iskut eivät masenna työväkeä, vaan se järjestyy yhä tiiviimpään taisteluun. Leipurityöläisten ammattiosastossa on koettu samankaltainen jäsenryntäys kuin ammattijärjestöissä yleensäkin. Jäsenmäärä nousi jo vuoden 1916 lopulla lähes 400:aan. Ennen näkemättömän laajasta työttömyydestä huolimatta uusia jäseniä on kirjoitettu edelleen runsaasti; vuoden 1917 ensimmäisellä neljänneksellä osastoon kirjattiin 47 uutta jäsentä ja toisella neljänneksellä 212.

Työväenkaartien aktiivisuus nostaa ne yhä tärkeämmiksi toimijoiksi pääkaupungissa, kun perinteiset järjestöt jäävät järjestöinä enemmän tai vähemmän sivuun. Leipuriosasto tukee kumouksellista suuntaa ja edistää kaartien muodostamista.

15. Suojeluskuntien uhka johtaa vastatoimiin
ja Ammattijärjestön uhkavaatimukseen

"Porvariston toiminta on käynyt niin uhkaavaksi, että työläisten on ryhdyttävä kiireesti puolustuspuuhiin."

Näin totesivat Helsingin leipurityöläiset ammattiosastonsa kokouksessa 11. lokakuuta 1917. Kokouksessa koottiin työmailla kiertäneet keräyslistat. Niillä oli kerätty varoja uudelle Sosdem puolueen Järjestysmiehet -järjestölle, jota alettiin heti kutsua Järjestyskaartiksi ja sen osastoja paikoin punakaarteiksikin vuosien 1905-06 tapaan.

Kaartit oli perustettu Helsingin Työväenjärjestöjen eduskunnan aloitteesta, jonka Sosdem puoluejohto oli hyväksynyt syyskuun puolivälissä. Näin saatettiin eri paikkakunnille syntyneet hajanaiset järjestysmiehistöt vakinaisemmalle kannalle ja laajemmalle pohjalle.

Leipurityöläisiä koottiin uuteen kaartiin jäsenmaksujen kantotilaisuuksissa, joita ammattiosasto järjesti Työväentalolla torstai-iltaisin. Ilmoittautuneita oli jo koossa lähemmäs 30 riuskaa miestä ja yksi nainen.

Työmaakeräysten lisäksi Leipurien ammattiosasto myönsi Järjestyskaartille tukea omista varoistaan 100 markkaa. Sen sijaan Raittiusyhdistys Koiton avustuspyyntöön raittiustyön tehostamiseksi ammattiosasto vastasi: "Niin kannatettava kuin asia onkin, talven kuluessa saatetaan osaston varat tarvita muihin tärkeimpiin asioihin.”

Työväen itsepuolustuksen tehostaminen tuli tarpeelliseksi, kun oli selvinnyt kuinka kiivaasti porvaristo perusteli omia taistelujärjestöjään kautta maan. Aseistetut suojeluskuntalaiset olivat käyneet lakkolaisia vastaan jo useilla maaseutupaikkakunnilla. Haavoittuneita oli useita, ja ensimmäinen lakkovahtikin oli jo ammuttu Ypäjällä.

Aseistettu ratsumiesjoukko oli iskenyt myös Helsingin pörssitaloa piirittäneitten mielenosoittajien kimppuun 17. elokuuta. Asejoukko selitettiin "porvariseurojen urheilijoiksi". Seuraavana päivänä nämä "urheilijat" hengenheimolaisineen perustivat Vanhalla ylioppilastalolla Helsingin suojeluskunnan. Perustamiskokoukselle kerrottiin, että suojeluskuntia oli perustettu salassa ympäri maan, ja nyt joukkoja tiivistetään ja niistä muodostetaan yhtenäisempää suojeluskuntaverkostoa.

Pari päivää perustamisensa jälkeen Helsingin suojeluskunta sai "tulikasteensa" hyökätessään Malmille pidättämään maalaiskunnan kunnanvaltuuston piiritykseen osallistuneita työläisiä ja miliisejä. Lyhyen tulitaistelun jälkeen asekopla kuitenkin riisutaan aseista ja palautetaan pidätettynä Helsinkiin.

Saman päivän Työmies-lehti kertoo porvariston perustaneen erilaisia taistelujoukkoja eri puolilla maata. Näistä muodostetaan parhaillaan aseellista luokkakaartia, joka valmistautuu hyökkäämään oikeuksiaan vaativan työväestön kimppuun ja jopa kansalaissotaan.

Suojeluskuntia organisoivat nimismiehet ja muut paikallisen herrasväen jäsenet korkeimpien viranomaisten ja hallitusherrojen hiljaisella tuella.

Jo elokuussa Setälän tynkäsenaatti oli pannut vireille myös valtakunnallisen ratsupoliisiyksikön perustamisen, jolle kenraalikuvernööri lupasi aseet Venäjältä. Tämän "Saksanniemen Järjestyslipusto" paljastui, kun mukaan värväytyneet työläiset kertoivat siitä työväenlehdille syyskuussa.

Helsingin porvarilliset valtuusmiehet päättivät puolestaan perustaa kaupungin varoilla ”poliisireservin”, jolle hankittiin koulutuspaikaksi Kaivohuone. Miehistöksi värvättiin 600 luotettua miestä ja kouluttajiksi tsaarinajan poliiseja ja santarmeja. Luokkapoliisin on määrä syrjäyttää kaupungin järjestyslautakunta ja sen alainen kunnallinen miliisi, jotka ovat porvarillisen kunnallishallinnon ja työväenjärjestöjen yhdessä asettamia kaupungin järjestyselimiä.

Työmies totesi Saksanniemen lipuston ja "Kaivohuoneen poliisikoulun" puhtaasti lahtarikaarteiksi, joiden tehtävänä on tehdä tyhjäksi työväen saavutukset mm. lainsäädännön alalla, näännyttää työväkeä nälällä ja palauttaa tsaarinaikainen sapelikomento.

Samaan aikaan Setälän tynkäsenaatti virallisti porvariaktivistien sotilaskomitean ja antoi sen jäsenelle Harald Åkermanille valtuudet suojeluskuntien perustamiseen. Lokakuulla suojeluskuntia on jo perustettu noin 300. Niiden sotilaallista luonnetta vahvistetaan hankkimalla lisää aseita ja kotiuttamalla kouluttajiksi noin 50 jääkäriä Saksasta.

Kaikki nämä porvariston hankkeet olivat jo pitkällä, kun SDP:n puoluetoimikunta päätti lopulta 13.9. perustaa Sosdem puolueen Järjestysmiehet -järjestön, jota siis leipomotyöläiset tukivat alusta asti varauksetta muiden helsinkiläistyöläisten tavoin.

Lokakuussa 1917 maassa oli käynnissä porvariston kuumeinen varustautuminen, johon työväenliike pyrki vastaamaan itsesuojelun oikeudella. Ja vasta sen jälkeen kun porvaristo oli hylännyt kunnallishallinnon kansanvaltaistamisen (kaatamalla kunnallislait) ja yhdessä työväen kanssa järjestetyn järjestyksenpidon.

Myös työväestön luottamuksen parlamentaariseen toimintaan porvaristo murensi juonitellessaan nurin sosialistienemmistöisen eduskunnan venäläisen taantumuksen ja sille uskollisen sotaväen avulla. Hajottaminen oli laitonta valtioterroria, koska se tapahtui eduskunnan itsensä juuri hyväksymän valtalain vastaisesti.

Työväenjärjestöt - myös leipomotyöläiset - vetosivat kansanedustajiin, että nämä jatkaisivat eduskunnan toimintaa kansanvaltaisten uudistusten puolesta. Puhemies Kullervo Manner kutsuikin eduskunnan koolle elokuussa, mutta venäläiset kasakat estivät kokoontumisen sulkemalla Heimolan talon. Toisen kerran Manner kutsui eduskunnan koolle syyskuun lopulla, jolloin kansanedustajat mursivat Heimolan sinetöidyt ovet. Kun porvariedustajat jäivät lopulta pois istunnosta, sosialistinen enemmistö vahvisti ennen hajotusmanifestia säädetyt kunnallislait, lain 8-tuntisesta työpäivästä ja valtalain.

          SDP piti Venäjän hallituksen lokakuun alkuun määräämiä eduskuntavaaleja laittomina, mutta päätti kuitenkin osallistua estääkseen pelkästään porvarillisen eduskunnan runnaamisen. Vaaleja edelsi porvariston ennen näkemätön propagandakampanja, jonka tuloksena sosialistit menettivät enemmistönsä, vaikka heidänkin äänimääränsä kasvoi. Tulokseen vaikutti myös turhautuminen työväen omissa joukoissa: moni katsoi, ettei laittomiin vaaleihin pitäisi osallistua ollenkaan, toiset taas näkivät koko eduskuntatoiminnan turhaksi, koska porvaristo voi näköjään sen halutessaan mitätöidä.

Leipomotyöväen ammattiosastokin oli vaalien alla huolissaan, koska monet jäsenet aikoivat jättää "turhan äänestelyn". Ammattiosasto toimitti sen takia Työmieheen ilmoituksen, jossa leipomotyöläisiä kehotettiin pitämään ensimmäinen vaalipäivä vapaata ja äänestämään työväen ehdokkaita.

Heti vaaleja seuranneena päivänä (3.10.) Helsingin Pörssiklubilla kokoontuneet pankki- ja teollisuusmiehet päättivät antaa rahaa aktivistien sotilaskomitealle suojeluskuntien varustamista varten.

Työväen mieliä kiristää myös elintarviketilanteen vaikeutuminen entisestään, kun syksyn sadonkorjuukaan ei tuo odotettua helpotusta. Viljaa ei saada jakeluun, koska suurtilalliset ja liikemiehet kätkevät varastoja kiristääkseen korotuksia sekä laillisiin että laittomiin hintoihin. Useissa kaupungeissa aletaan hankkia jäkälää viljan jatkeeksi, koska väestölle ei saada toimitetuksi leipätuotteita korttiannostenkaan määrää. Syrjäseuduilla kiskotaan taas petäjäistä.

          Mm. Leipuriliiton vaatimuksesta Suomen Ammattijärjestö antaa 20. lokakuuta uhkavaatimuksen elintarviketilanteesta: elintarvikkeet on tarkoin inventoitava koko maassa, väärin ilmoitetut varastot ja tärkeimmät elintarpeet on takavarikoitava, elinelintarvikelautakuntien on järjestettävä tehokas jakelu, viljelemättömät maat pakkoluovutettava valtiolle tai kunnalle, samoin seisomaan jätetyt teollisuuslaitokset, työpalkkoja korotettava elinkustannuksia vastaavasti. Tämän varmistamiseksi sekä työväenluokan suojelemiseksi ammattijärjestö kehottaa puolue- ja ammattiyhdistysjärjestöjä vauhdittamaan työväenkaartien perustamista kaikkialle maahan.

Työväenlehdissä julkaistaan kaartin säännöt, jotka pohjautuvat vuosien 1905-06 punakaartien sääntöihin. Niiden mukaan kaartin tarkoituksena on "nykyisinä levottomina aikoina suojella työväen yhdistys-, lausunto, ja painovapautta sekä yleensä olla työväenluokan oikeuksien turvana". Kaartien nimeksi tulee Työväen järjestyskaarti.

Muutaman viikon aikana kaartien määrä kasvaa 237:ään ja jäsenmäärä noin 30 000:een.

14. Porvaristo pettää itsenäisyyden ja turvautuu aseisiin

Perjantaina 3. elokuuta 1917 Helsingin leipomotyöväen aktiivit kokoontuivat ammattiosastonsa kokoukseen Siltasaaren Työväentalolle. Kaksi viikkoa aiemmin leipurityöläiset olivat osallistuneet suuriin mielenosoituksiin, joilla ajettiin läpi 8 tunnin työaikalaki, kunnallislait ja valtalaki. Niitä oli juhlittu pitkinä askeleina Suomen itsenäistymisen ja kansainvaltaistumisen tiellä. Mutta nyt oltiin ymmällä, koska aamun Työmiehestä oli luettu uudistusten joutuneen sittenkin uhanalaisiksi.

     Käy ilmi, että Suomen porvaristo oli aloittanut vehkeilyn valtalain mitätöimiseksi jo ennen sen hyväksymistä. Vehkeilyn tuloksena Venäjän väliaikainen hallitus kiisti eduskunnan päätöksen ja julkaisi käskykirjeen (manifestin), jossa määrätään Suomen eduskunta hajotettavaksi ja uudet vaalit järjestettäväksi lokakuun alussa. Manifestin oli valmistellut kenraalikuvernööri Stahovitshin yhdessä suomalaisten porvaripoliitikkojen kanssa.

     Venäjällä väliaikainen hallitus oli saanut uutta voimantuntoa kukistettuaan verisesti Pietarissa puhjenneen työläiskapinan, minkä seurauksena Kerenskistä oli tehty pääministeri lähes diktatorisin valtuuksin.

     Manifesti saapui Suomeen 1. elokuuta ja seuraavana iltana senaatti päätti julkaista (tunnustaa) manifestin äänin 7-6. Sosialidemokraattiset senaattorit vastustivat kiivaasti julkaisemista, mutta porvari kannattivat. Senaattorien äänten mennessä tasan asian ratkaisi venäläisen kenraalikuvernöörin ääni.

     Näin porvaristo luopui Suomen sisäisestä itsenäisyydestä heti kun se oli saavutettu. Se pyrki Venäjän uusien vallanpitäjien tuella vallankaappaukseen, jolla mitätöidään uudistukset ja syrjäytetään sosialistienemmistöinen eduskunta. Vakuudeksi Helsinkiin saapui Venäjän väliaikaisen hallituksen lähettämiä "luotettuja" kasakkajoukkoja.

     Työläiset reagoivat jyrkästi, leimaavat eduskunnan hajotuspäätöksen mitättömäksi petokseksi ja vaativat eduskuntaa jatkamaan toimessaan valtalain mukaisesti: "Eduskunta pysyköön toimessaan ja jatkakoon uudistusten toteuttamista… kunnes se valtalain nojalla omalla päätöksellään katsoo tarpeelliseksi hajaantua."

     Itsenäisyyden kavallus aiheuttaa katkeraa pettymystä myös kansallismielisen ylioppilasnuorison keskuudessa. Työmies totesi Kerenskin hallituksen palanneen tsaarinaikaiseen taantumuspolitiikkaan, johon se yrittää alistaa myös Suomen.
     Valtalain hyväksyminen oli lisännyt työväen toiveita yhteiskunnallisten uudistusten toteuttamisesta parlamentaarista tietä, mutta taas petyttiin.

* * *

Maatyöväen lakkoliikkeet jatkuivat monilla paikkakunnilla. Työnantajien Huittisissa ja Suodenniemellä aloittaman aseellisen hyökkäilyn ensimmäiseksi kuolonuhriksi joutuu 21-vuotias työmies Simo Saarikko. Hänet ammutaan lakkovahtina Ypäjällä 9. elokuuta 1917.

     Veriteot nostavat taas vastalauseiden myrskyn työläisten keskuudessa. Kautta maan pidetään mielenosoituksia, joissa vaaditaan suojelu- ja muiden työnantajakaartien riisumista aseista. Tilanne koetaan äärimmäisen uhkaavana: Suomen porvaristo käy nyt ase kädessä omien työläistensä kimppuun samaan aikaan, kun se tukahduttaa kansan vapauspyrkimyksiä venäläisten pistinten voimalla. 
     "Näyttää siltä, että työväestön on varauduttava itsepuolustukseen tähänastista tehokkaammin", todetaan leipomotyöläisten kokouksessa.

* * *

Valtiollisen kuohunnan rinnalla yhä kasvava työttömyys ja elintarvikepula kiihdyttävät helsinkiläisten mieliä. Työläisperheissä leipäsiivu ohenee entisestään ja voikin katoaa sen päältä, kun viranomaiset eivät kykene hankkimaan myyntiin edes korttiannosten määrää.
 

Helsingin elintarvikelautakunnan ilmoitus Työmiehessä 1. elokuuta 1917.

     Elokuun ensimmäisellä viikolla lähes jokailtaisissa joukkokokouksissa luetaan kiroponnet hintojen korotusten, varastojen salailun, salakaupan, elintarvikelautakuntien saamattomuuden ja vientikeinottelun takia. Höysteeksi liitetään uhkaus jyrkemmistä toimenpiteistä, ellei elintarpeita saateta jakeluun kohtuuhinnoin. Kauppatorilla vihaiset työttömät pakkoluovuttavat elintarpeita itse määräämäänsä hintaan.

     11. elokuuta Senaatintorilla pidetty kansankokous asettaa tarkastuskomiteat, jotka lähtevät kaupungille tarkastamaan Valion voivarastoja tuhansien mielenosoittajien seuratessa perässä. Tulos on mykistävä: voita löytyy tuhansia astioita sekä lisäksi suuret määrät juustoa. Ne toimitetaan elintarvikeliikkeiden jaettavaksi sovitulla rajahinnalla voikortteja vastaan. Näin vientiin tarkoitetut varastot siirretään hyvässä järjestyksessä yleiseen jakeluun nälkäisille. Porvarit väittävät kansanoikeudella suoritettuja takavarikointeja ryöstelyksi.

     Liikehdintä laajenee maanantaina 13. elokuuta. Jo aamulla työt keskeytetään monissa tehtaissa ja työläiset marssivat Senaatintorille. Näin tehdään myös useissa leipomoissa. Torille saapuu yli 10 000 mielenosoittajaa, joiden valitsema lähetystö lähtee elintarvikeasioista vastanneen senaattori Väinö Vuolijoen puheille vaatien loppujenkin voivarastojen avaamista. Tähän Vuolijoki, että avaimet oli annettu elintarvelautakunnalle, joka jakaisi heti 200 g voiannoksia. Samalla porvareitten jarrutukseen tuskastunut Vuolijoki ilmoittaa eroavansa senaattorin virasta.

     Samana iltana Sosdem kunnallisjärjestön kutsumaan kansankokoukseen Työväentalon pihalle ja lähikaduille saapuu yli 25 000 henkeä. Vaaditaan uusia inventointeja, pakko-ottoja ja rajahintojen alentamista välittömästi. Vaatimusten tueksi kokous julistaa kunnallislakon, joka alkaa yhdeltä seuraavana yönä. Lopuksi päätetään: "Jos ketä tämän kansanliikkeen vuoksi vainotaan, niin ottaa kokous tuomiovallan käsiinsä koko laajuudessaan."

     14. elokuuta alkavan kunnallislakon aikana Helsingin työväen järjestysmiehet valvovat järjestystä ja lakkorajojen noudattamista. Suuret lakkokokoukset laajentavat vaatimukset valtiollisiin kysymyksiin: hajotetuksi määrätyn eduskunnan tulee jatkaa työtään ja kokoontua hätäistuntoon elintarviketilanteen takia sekä valtalain, työaikalain ja kunnallislakien vahvistamiseksi.

     Spontaaneista elintarvelevottomuuksista alkanut liikehdintä kehittyy näin järjestyneen työväen määrätietoiseksi poliittiseksi taisteluksi.

     Lakko päätetään lopettaa, kun on saatu lupaus eduskunnan kokoontumisesta ratkomaan työläisten vaatimuksia. Samalla asetetaan työväen edustajat valvomaan kunnallisten elintarvike-elinten ja valtion muonitustoimikunnan toimintaa.

     Helsingin kunnallislakko levisi myös maalaiskuntaan, jossa mielenosoittajat piirittivät valtuuston kunnantaloon Malmille. Vaatimuksena oli elintarvikejakelun järjestäminen, työttömyystöiden avaaminen ja reilu palkka. Paikalliset poliisit riisuttiin aseista ja järjestysmiehet ottivat haltuunsa puhelinkeskukset. Valtuusto suostui vaatimuksiin vuorokauden piirityksen jälkeen.

     Samoihin aikoihin elintarvelevottomuuksia puhkesi monilla muillakin paikkakunnilla, ensimmäiseksi Turussa. Elintarvikevarastojen tarkastuksia ja takavarikointeja suoritettiin lisäksi ainakin Tampereella, Lahdessa, Forssassa, Hämeenlinnassa, Keravalla, Kuopiossa ja Oulussa.

     Kiihkeän toimintaviikon päätteeksi 17.8. väkijoukko piiritti myös Helsingin kaupunginvaltuuston Pörssitalon istuntosaliin vaatien tositoimia työttömyys- ja elintarviketilanteen helpottamiseksi. Työhönsä palanneet miliisit pyrkivät laukaisemaan tilanteen rauhanomaisesti, mutta piirityksen jatkuessa mielenosoittajien kimppuun iski ratsain valkoisin käsivarsinauhoin ja käsiasein varustettu "tuntematon miesjoukko".

     Senaatintorille kokoontunut väenkokous vaatii aseita myös kansalle.

13. "Historialliset uudistukset luokkataistelulla"

"Tänä iltana liikkeelle kunnallisen kansanvallan ja 8 tunnin työajan puolesta!" kehotti Työmies-lehti tasan sata vuotta sitten, lauantaina 14. heinäkuuta 1917.

      Leipurit, kuten Helsingin muutkin työläiset, valmistautuivat  innolla ja jännityksellä illan suureen mielenosoitukseen, jolla tuetaan historiallisten uudistusten aikaansaamista eduskunnassa.

      Jo klo 16.30 kolmatta tuhatta työväen järjestysmiestä kokoontui Työväentalon pihalle, josta he lähtivät kaduille ja toreille pitämään järjestystä ja ohjaamaan mielenosoituskulkueita.

      17.30 kokoontuivat lipunkantajat mukanaan satoja järjestölippuja ja erikseen tehtyjä banderolleja.

Samaan aikaan työläiskortteleista virtasi väkeä kulkueiden lähtöpaikoille, joita olivat Hakaniemen tori, Hakasalmen puisto, Hietalahden tori ja urheilukenttä Johanneksen kirkon vieressä.

      Klo 18 lähtevät 6-henkisiin riveihin järjestyneet työläisjoukot liikkeelle marssien valtavina kulkueina soittokuntien ja punalippujensa jäljessä kohti Rautatientoria ja Senaatintoria. Liikkeellä on ennen näkemättömät kansanjoukot, arvioiden mukaan yli 80 000 mielenosoittajaa.

      Työväen järjestysmiehet ovat muodostaneet tiukan ketjun Heimolan taloa ympäröiville kaduille, joilla pursuaa myös mielenosoittajia. Näin järjestysmiehet turvaavat eduskunnan työrauhan, mutta muodostavat samalla piirityksen sen ympärille.

      Klo 18.45 toreilla alkaa ohjelma torvisoitolla ja puheilla. Puhujalavoja on Rautatientorilla viisi ja Senaatintorilla kolme. Puheita pidetään kolmella kielellä, nim. suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi. Rautatientorin lavalla 3 puhuu kansanedustaja Sandra Lehtinen ja ensimmäisenä viestipuhujana on Leipomotyöväen ammattiosaston edellinen puheenjohtaja Jukka Viitasaari. Senaatintorin lavalla 7 puhujana on kansanedustaja Voitto Eloranta ja viestipuhujana osaston nykyinen pj. Hannes Juvonen.

      Kutakin puhujalavaa kohti on kaksi viestipuhujaa, jotka päivystävät vuorotellen eduskunnassa ja tulevat sieltä kertomaan tilanteesta toriyleisöille.

      Klo 19 eduskunta aloittaa Heimolan talossa istuntonsa, jossa käsitellään ensiksi lakia 8 tunnin työpäivästä ja käydään laaja keskustelu kunnallislaeista.

      Heti klo 21 jälkeen viestipuhujat saapuvat juosten torille ja ilmoittavat, että laki kahdeksan tunnin työajasta on hyväksytty eduskunnassa yksimielisesti. Suomen työväestö on saavuttanut lailla vahvistetun kahdeksantuntisen työajan ensimmäisten joukossa maailmassa!

      Ilmoitus otetaan vastaan valtavin eläköön-huudoin. Porvarin oli taipuminen joukkopaineen edessä ja siksikin, että kahdeksantuntinen työpäivä oli jo saatettu voimaan työtaisteluilla suuressa osaa teollisuutta ja osaksi muillakin aloilla.

      Eduskunnan kerrotaan olevan puolen tunnin tauolla ja jatkavan kunnallislakien käsittelyä sen jälkeen. Mustimpien porvarien kerrotaan vastustavan jyrkästi kunnallista kansanvaltaa ja uhanneen äänestää lait lepäämään yli vaalien. Toreilla jatkuu jännitys.

      Klo 23 ilmoitetaan, että myös kunnallislait on hyväksytty. Se merkitsee, että Suomen työväki saa viimein kunnallisen äänioikeuden ja osansa kunnallishallinnoissa. Aluksi eduskunta oli hylännyt lakien lepäämään jättämisen äänin 169-24, ja sen jälkeen hyväksynyt nekin yksimielisesti.

      Mielenosoitukset Helsingin toreilla muuttuvat kansan voitonjuhliksi, joissa kaikuu Marseljeesi ja Kansainvälinen. Juhlinta jatkuu reilusti aamuyön puolelle. Järjestys säilyy koko ajan moitteettomana työväen omien järjestysmiesten ohjatessa liikehdintää.

      Seuraavan päivän Työmies kirjoittaa työväenluokan saavuttaneen luokkataistelullaan suuret historialliset voitot

Luokkasodan lähtölaukaukset

Juhlamieltä jäi kuitenkin varjostamaan samana iltana saapunut tieto, että nimismiehen ja eläinlääkärin kokoama "suojelusjoukko" on ampunut lakkolaisia Huittisten meijerillä. Tulituksessa on haavoittunut kahdeksan maatyöläistä. Meijerin johto oli halukas sovintoratkaisuun, mutta hyökkäyksen toimeenpanivat oikeistokiihkoilijat johtavien porvaripolitiikkojen yllytyksestä.

      Lakkolaiset vangitsivat rosvojoukon, mukana paikallinen nimismies ja konstaapeli, kun nämä olivat ampuneet revolverinsa tyhjiksi, yhteensä 50-60 laukausta. Joukkio kuitenkin vapautettiin, kun läänin kuvernöörinvirasto ilmoitti käynnistävänsä tutkimukset tapahtumien johdosta.

      Tämä oli ensimmäinen kerta, kun porvaristo käytti tuliaseita työläisiä vastaan helmikuussa alkaneen vallankumousliikehdinnän aikana.

      Helsingin järjestysmiesten kokouksessa tunteet kuumenivat: porvari ampuu jo kovilla! Vaadittiin jo sotaretkelle lähtöä, mutta vaatimus soviteltiin ja päätettiin järjestää "suuri vastalausekokous Huittisten verilöylyn johdosta".

Vesilahden maatyöläisten lakkokulkue 12.7. 1917. Seuraavana päivänä Huittisten lakkolaisia ammuttiin kovilla. (kuva: http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/vko28.htm)

Eduskunta ottaa Suomen asiat omiin käsiinsä

Neljä päivää Helsingin suurten mielenosoitusten jälkeen, 18. heinäkuuta, pääkaupungin työväestö on taas liikkeellä sankoin joukoin. Nyt vaaditaan lakia Suomen korkeimman hallintovallan järjestämisestä eli valtalakia. Sillä eduskunnan on määrä ottaa Suomen asiat omiin käsiinsä. Se tarkoittaa, että "eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja toimeenpantavaksi määrää kaikki Suomen lait" ulkopolitiikkaa ja sotalaitosta lukuunottamatta.

      Taantumusporvaristo vastustaa tätäkin lakia raivokkaasti, koska pelkää kansanvallan laajentamista. Työväen joukkovoima laimentaa kuitenkin jarrutusintoa, ja valtalaki hyväksytään 136 äänellä 55 vastaan. Sosialistien mukana lakia kannattaa osa porvarillisista itsenäisyysmiehistä ja maalaisliittolaisista. Lain myötä Suomen korkein valtiovalta siirtyy eduskunnan käsiin. Se merkitsee historiallista askelta valtiollisen vapauden tiellä, mutta ei kuitenkaan varsinaista itsenäistymistä, koska Suomi ei tällä lailla irtoa Venäjästä.

      Ilman valtalakia juuri läpiajettujen kunnallis- ja työaikalakienkin kohtalo olisi epävarma, sillä vanhojen säännösten mukaan ne olisi pitänyt lähettää Venäjän hallituksen vahvistettavaksi. Nyt ei tarvita minkään hallitusherrojen vahvistusta, mutta laki on määrä lähettää Venäjän hallitukselle tiedoksi ja tunnustettavaksi.

      Laki korkeimman hallintovallan järjestämisestä sisältää myös pykälän, jonka mukaan eduskunta itse päättää valtiopäivien lopettamisesta, uusien vaalien toimittamisesta ja eduskunnan hajaantumisesta. Näin ei Venäjä eikä mikään muukaan ulkopuolinen taho enää voi puuttua laillisesti Suomen sisäisiin asioihin, vaikka Suomi pysyykin toistaiseksi Venäjän yhteydessä, sen sisäisesti itsenäisenä osana.

12. Suuret uudistukset käsillä, jännitys kohoaa Helsingissä

Heinäkuu 1917 oli alkanut koleana ja kuivana, ja lisäiskuja satotoiveille aiheutti eri puolilla maata esiintynyt halla 6-7. heinäkuuta välisenä yönä. Peruna- ja juurikassadosta kerrottiin osan tuhoutuneen eikä viljasadostakaan voitu odottaa järin kehuttavaa. Kuopion läänistä ilmoitettiin elintarviketilanteen muodostuneen jo uhkaavaksi: Rautavaaran kunnassa viljaa noin viideksi päiväksi, Kontiolahdella vilja loppunut kuluvan kuun 4:nä, Kiteellä, Rääkkylässä ja Keiteleellä jo kova nälänhätä, Iisalmen kunta ilmoittaa, että laitakulmilla syödään jo pettua.

     Päivittäin uutisoitiin salattujen elintarvikevarastojen löytymisestä sekä isäntien ja keinottelijoiden väkivaltaisuuksista tarkastuksia suorittavia elintarvikelautakuntien työläisjäseniä kohtaan.

* * *

Ikävät uutiset voitiin lukea vain Työmies-lehdestä, sillä heinäkuun alusta alkanut kirjapainotyöläisten lakko esti porvarilehtien ilmestymisen. Työmies saattoi ilmestyä, koska sitä julkaiseva Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö oli suostunut työläisten vaatimaan 140 prosentin palkankorotukseen.

     Kirjaltajien ohella lakkoaan jatkoivat pääkaupungin miliisit. Miliisin miehistöön oli pestautunut kymmenkunta leipomotyöläistä ja he selvittivät, että lakon tarkoituksena on estää porvariston hanke lakkauttaa eri kansalaispiirejä edustava järjestyslaitos, ja korvata se omistavan luokan omalla luokkapoliisilla. Se tietäisi työväen juuri saavuttaman toimintavapauden ja käynnistyneen oikeustaistelun tukahduttamista sekä palaamista tsaarinajan poliisikomentoon. Tätä järjestynyt työväki ei voi hyväksyä.

     Miliisilakon sovintoneuvotteluja käytiin senaatin myötävaikutuksella. Niiden yhteydessä kuultiin, että selkkauksen aiheuttanut senaattori Serlachius oli pyytänyt eroa, koska "ei onnistunut palauttamaan järjestystä maahan". Helsingin miliisit suostuivat "välirauhaan" ja keskeyttivät lakkonsa, kun järjestyskysymys luvattiin käsitellä eduskunnassa. Järjestystoimikunta ja irtisanottu miehistö jäivät toimeensa ja palasivat palvelukseen toistaiseksi 10. heinäkuuta.

     Heinäkuun alussa käytiin kiivaita lakkoja monilla muillakin aloilla ja työpaikoilla. Yleensä ne päättyivät melko nopeasti työläisten voittoon, kun työnantajat suostuivat palkankorotuksiin ja 8 tunnin työpäivään.

     Myös maaseudulla nousi uusi maa- ja metsätyöväen lakkoaalto, jota vastaan isännät olivat ryhtyneet kokoamaan aseistettuja suojelusjoukkoja eri puolilla maata. Pomarkussa isännät yrittivät näännyttää lakkolaiset nälkään kieltäytymällä luovuttamasta heille hallussaan pitämiä työläisten leipäkortteja. Nimismies kohautti olkiaan, kun työläiset pyysivät toimenpiteitä leipäkorttinsa saadakseen. Kahdeksas heinäkuuta isäntä Juho Rossi löi rautalapiolla valtimon poikki erään lakkolaisen kädestä, kun lakko oli pysäyttänyt Pomarkun sahankin.

     Työmiehen mukaan "olivat työnantajat perustaneet 10-henkisen suojelusvahdin, joka sitten vaanii lakkolaisten pienimpiäkin liikkeitä kuten puodissa käyntejä ym. Kaikilla vahdeilla on browningit tai revolverit vyöllään. Kaarti näyttää olevan muodostettu provoseeraustarkoituksessa, vaikka kaikki sen suuntaiset yritykset olivat kuitenkin työläisten pysyessä rauhallisina menneet hukkaan…"

* * *

Työmies selosti eduskuntatapahtumia päivittäin. Kunnallislait ja työaikalaki oli esillä mm. 10.7.1917.

Koleasta säästä huolimatta ilmapiiri kiristyi ja jännitys kohosi Helsingissä näinä päivinä silminnähden. Jo 1. heinäkuuta pääkaupungin työväki osallistui suureen mielenosoitukseen vastavallankumouksen vaaraa vastaan. Sen tiimoilla ehdittiin jo julistaa yleislakko, mutta työväenjärjestöt peruivat hankkeen, sillä nyt suuntauduttiin järjestyneesti todelliseen voimanponnistukseen suurissa kysymyksissä.

     Heinäkuun toisella viikolla eduskunta näet käsitteli ripeällä tahdilla sekä kunnallisuudistusta, jolla työväki tavoitteli kunnallista demokratiaa, että 8 tunnin työaikalakia - ja ne järjestynyt työväki oli päättänyt ajaa lävitse. Samaan aikaan käsiteltiin myös kysymystä Suomen korkeimman hallintovallan järjestämisestä, jossa työväenliike tähtäsi itsenäisen tasavallan perustamiseen ns. valtalailla.
     Työväen edustajat kävivät kiivasta taistelua eduskunnassa, jossa lakien hyväksymistä pidettiin todennäköisenä, koska eduskunnassa oli työväen enemmistö. Porvariedustajat saattavat kuitenkin estää lakien voimaantulon äänestämällä ne määrävähemmistöllään yli vaalien. Nämä vehkeilyt voidaan torjua vain joukkovoimalla, ja sen kokoamiseksi työväenjärjestöt ja aktiivit nyt ponnistivat.

     Leipomotyöväen ammattiosasto palkkasi väliaikaiseksi järjestäjäkseen toveri Emil Saran tehtävänään työehtojen valvonta sekä mielenosoitusvalmistelujen selostaminen leipomoitten työhuonekunnille. Valmisteluihin kuului myös jäsenten ohjaaminen järjestysmiehiksi erityisiin järjestysmiesjoukkueisiin. Niiden muodostaminen oli aloitettu jo kesäkuussa tulevia mielenosoituksia ja mahdollista suurlakkoa silmällä pitäen.

     Heinäkuun toisella viikolla oli koossa jo yli 20 satamiehistä järjestysmiesjoukkuetta, jotka harjoittelivat iltaisin Työväentalon pihalla ja muuallakin kaupungilla. Esim. 7. satajoukkue harjoitteli Eläintarhan kentällä, ja siinä oli mukana myös leipureita.
     Työmies selosti päivittäin yksityiskohtaisesti lakiesitysten käsittelyä eduskunnassa ja sen valiokunnissa. Tilannetta seurattiin tarkoin työväenjärjestöissä, työpaikoilla ja työläiskodeissa. Leipomotyöväen ammattiosasto, kuten muutkin ammattijärjestöt, pitivät ylimääräisiä kokouksiaan siihen tahtiin, että Työväentalolta loppuivat kokoustilat.
     8. heinäkuuta Työväentalon piha täyttyi ääriään myöten, kun työväen kansanedustajat selostivat tilannetta yleiselle työväenkokoukselle. "Keskustelussa kävi ilmi suuri suuttumus nykyisiä luokkalakeja vastaan… joten ovat työväen esittämät uudistukset viipymättä saatava voimaan joten sosdem. edustajien eduskunnassa ei ole vähääkään peräännyttävä vaatimuksistaan."
     Seuraavana iltana Työväen järjestysmiehet tekivät yhteisen kävelyretken: "Ja kello 8 aikaan illalla lähti tämä reipastahtinen joukkue, soittokunta etunenässä, liikkeelle Työväentalon pihamaalta." Tarkoituksena oli tutustua keskustakortteleihin Heimolan talon - silloisen eduskunnan - ympäristössä ja suunnitella joukkomielenosoitusten järjestynyt kulku. Mielenosoitus oli määrä toteuttaa samaan aikaan, kun kunnallislait ja työaikalaki tulevat eduskunnan ratkaisevaan kolmanteen käsittelyyn. 
     Ja keskiviikkona 11. heinäkuuta Työmies kertoi, että lait tulevat kolmanteen käsittelyyn tulevana lauantaina 14. heinäkuuta. Silloin on myös työväen mielenosoitusten aika. "Kaikki voimat liikkeelle!" kehotti toimeenpaneva komitea, joka oli muodostettu Helsingin Työväenjärjestöjen eduskunnan ja sosdem kunnallisjärjestön aloitteesta.

11. Sata vuotta sitten juhannusta vietettiin lähisaarissa

Elannon leipurit Heiniö, Heiskanen ja Rautiainen vaimoineen juhannuksen vietossa Lammassaaressa.

Sata vuotta sitten - 23-24.6.1917 - juhannusta vietettiin viileässä ja hieman tihkuisessakin säässä. Silti juhannusjuhliin ja kokoille kerääntyi paljon kaupunkilaisia, vaikka täpötäydet junat olivat vieneet väkeä juhannuksen viettoon maaseudullekin.
     Työväki aloitti "kesän ja valon juhlan" käymällä yleisessä saunassa ja hankkimalla torilta meijut ovipieleen. Sitten lähdettiin lähisaariin tai muuten vaan luonnon helmaan. 
     Helsingin leipurityöläiset pakkasivat koppaan eväitä mitä vain oli kyetty järjestämään, kahvipannut ja korvikkeella jatkettua kahvia, maitopullot, priimuskeittimet ja retkihuovat. Saattoipa jollain olla kopassa tilkka virolaista "kovaa teetäkin", vaikka kauan vaadittu kieltolaki oli juuri vahvistettu eíkä työväenliike hyväksynyt juopottelua muutenkaan.
     Päälle oli puettu vaatteet siistimmästä päästä - miehillä monilla puku, valkoinen paita ja kravattikin - sillä järjestynyt työväki juhli arvokkaasti.
     Monet suuntasivat Seurasaareen, jonne kuljettiin raitiovaunulla tai kahdella höyrylaivalla, jotka kuljettivat väkeä tauotta sekä Hieta- että Ruoholahdesta. Seurasaaren Suuren Juhannusjuhlan järjesti Helsingin Työväen Näyttämö. Ohjelmassa oli näytöskappaleita, musiikki- ja tanssiesityksiä, huumoria - ja "tanssia uudella lavalla". Puheitakin pidettiin. Huomiota herätti maanpaosta palanneen Viaporin kapinan (1906) johtajan, kapteeni Tsion esiintyminen.
     Leipureita osallistui työväenjärjestöjen juhannusjuhliin myös Kivinokassa, Korkeasaaressa, Mustikkamaalla, Tuurholmassa ja Lammassaaressa. Niistä oli muodostunut työväen suosimia retki- ja virkistyspaikkoja sen jälkeen, kun ne oli avattu yleisölle. Näihinkin saariin kuljettiin höyrylaivoilla tai soutuveneillä.
     Nuorempia leipureita oli mukana myös nuorisoliittolaisten komeissa, jopa 12-hankaisissa soutupursissa. Tavaksi oli jo tullut, että salskeat soutajat kajauttivat Työväenmarssin tai Kansainvälisen, kun veneet lipuivat Pitkänsillan ali. Useimmat nuorisoliittolaiset olivat kuitenkin matkustaneet Lohjankylään, jossa järjestettiin Uudenmaan Sosdem Nuorisopiirin suuret kesäjuhlat.
     Monilla paikoilla sytytettiin taas kokkoja. Pariin vuoteen niitä ei oltu voitukaan sytyttää sotatilan takia, mutta taas paloivat valkeat ikään kuin uuden ajan merkkinä.
     Toiset eivät ohjelmasta niin välittäneet, vaan levittivät vaan retkihuopansa johonkin rauhaisaan poukamaan tai kallionkoloon. Nauttivat sitten siinä eväitä ja luonnonrauhaa arjen huolet hetkeksi unohtaen… Monet yöpyivätkin saaressa, kun juhannuspäivänä ei tarvinnut työkiireistä välittää.
     Kaupunkilasille avatuista lähisaarista oli muodostunut juuri työväen retkikohteita, sillä ne tarjosivat tilaa, virkistystä ja luonnonläheisyyttä työn raskaan raatajille, jotka asuivat erittäin ahtaasti vuokrakasarmeissaan ja hellahuoneissaan. Porvarit matkustivat huviloilleen, mutta työläiset lähisaariin, joissa muutamissa oli myös työväenjärjestöjen omia kesäpaikkoja.
     Työmies- lehti kertoi vuoden 1917 juhannusjuhlien onnistuneen hyvin. Väkeä oli liikkeellä kymmenin tuhansin. Suurempien tilaisuuksien ohella oli runsaasti pienempiä työväenjärjestöjen iltamia ja juhannusjuhlia Helsingin seudulla ja maaseudulla. 
     "Huolimatta siitä, että väkeä oli kaikkialla runsaasti, sujui juhannuksen vietto tavallista rauhallisemmin. Juhannusviinoja ei ollut laillisesti saatavissa, mikä rauhoitti menoa juhlapaikoilla. Juopuneita oli kyllä jokunen siellä täällä, mutta ei siinä määrin, että olisivat yleistä rauhaa ja järjestystä pahasti häirinneet." 
     Puukotuksiakin sattui vain muutama ja uhrit paikattiin Kirurgin sairaalassa kotikuntoon.

* * *

     Juhannusvapaallakin työväki pohdiskeli ajankohtaisia tapahtumia, jotka seurasivat toinen toistaan kiivaassa tahdissa. Juhannuksen alusviikolla oli mm. toteutettu viljavarantojen takavarikointi, joka herätti suurta huomiota ja kuumia tunteita kautta maan.
     Uuden elintarvikelain nojalla luotiin valtakunnallinen säännöstelyjärjestelmä, jolla pyrittiin säätelemään elintarvikkeitten kuljetusta, kauppaa ja kulutusta nälänhädän välttämiseksi. Täysimittaiseen säännöstelyyn senaatti päätyi vain viljan osalta, joka muodosti suomalaisten pääravintolähteen perunan ohella. Muitten elintarvikkeiden säännöstely jatkui entisellään valvomalla myyntiä ja käyttämällä tuotekohtaisia rajahintoja.
     Kuntien elintarvikelautakuntien tehtävänä oli maan kaikkien syömäviljavarastojen inventointi ja niiden takavarikointi valtiolle, kun viljelijät sekä varakkaammat kotitaloudet olivat ensin varanneet omaan käyttöönsä määrätyn suuruiset erät. Luovutukset tuli suorittaa viidessä päivässä. Elintarvikelautakuntien tuli edelleen järjestää viljan myynti muille kuluttajille - "korttikotitalouksille" - säännöstelykuponkien avulla. Kupongit lähetettiin kotitalouksille heti juhannuksen jälkeen.
     Päiväannos oli kevyessä työssä 150, keskiraskaassa työssä 240 ja raskaassa työssä 300 grammaa henkeä kohti. 
     Heti viljainventoinnin jälkeen havaittiin, että pahat aavistukset pitivät paikkansa: säännösteltykään vilja ei riittäisi seuraavaan satoon asti. Toisaalta työväenjärjestöt arvostelivat takavarikointeja lepsuilusta, koska varastojen tarkastukset olivat leväperäisiä. Varsinkin suurtilallisten ja keinottelijoiden epäiltiin salanneen huomattavat määrät takavarioitavaksi määrättyä viljaa. Kätkettyjä varastoja tulikin ilmi monin paikoin, kun työväen järjestysmiehet ja miliisit suorittivat jatkoetsintöjä.

* * *

     Heti juhannuksen jälkeen tunteita kiristi porvariston pyrkimykset lakkauttaa Helsingin miliisi ja korvata tämä kunnallinen ja eri kansalaispiirejä edustava järjestyslaitos omalla luokkapoliisillaan. Senaattori Allan Serlachius antoi ensin omavaltaisen määräyksen miliisilaitosten lakkauttamisesta ja nimitti sitten Helsingin poliisimestariksi eversti Voss-Schaderin. Tämä erotti välittömästi 200 miliisiä. Samalla porvarillinen kaupunginvaltuusto lopetti palkanmaksun lopuille miliiseille. Helsingin työväenjärjestöjen eduskunta vaati päätösten perumista ja julisti kantansa tueksi miliisilakon.
     Helsingin miliisilakko alkaa 30.6.1917, ja miliisit poistuvat kaupungin kaduilta seuraavana aamuna. Samana päivänä alkaa kirjatyöläisten valtakunnallinen lakko, koska kirjapainojen omistajat hylkäsivät työläisten palkkaesityksen. Kirjatyöläiset vaativat kalliin ajan johdosta 100 prosentin palkankorotusta, joka ei vastannut edes hintojen siihenastista nousua täysimääräisesti. Kirjaltajien lakko estää porvarilehtien ilmestymisen toistaiseksi.
     Leipomotyöläiset ilmoittavat täyden tukensa sekä miliisien että kirjatyöläisten taisteluille, kuten pääkaupungin työväki yleensäkin. Muitakin työtaisteluja puhkeaa sekä Helsingissä että muualla maassa. Senaatintorille kutsutaan työväen joukkokokous sunnuntaiksi 1.heinäkuuta.

10. Leipurit ajavat läpi palkkasopimuksen

Valtion leipäkortti tuli käyttöön kesäkuun alussa 1917.

Sata vuotta sitten, 1.6.1917, työtaisteluun valmistautuneet Helsingin leipomotyöläiset kokoontuivat Työväentalolle käsittelemään palkkaneuvottelujen tilannetta. Sopimusneuvottelijat ilmoittavat, että palkkapykälistä ja lisistä on päästy yksimielisyyteen ”vähän joustamalla”. Erimielisyys koskee edelleen sitä otetaanko töihin ”ainoastaan järjestäytyneitä”, kuten ammattiosasto esittää, vai ”etupäässä järjestäytyneitä”, mihin työnantajat sanovat suostuvansa. Auki on lisäksi sovintolautakunnan valtuudet. Sopimuksen syntymistä pidetään kuitenkin varmana.

Elanto ja Maitokeskusliike eivät ole osallistuneet neuvotteluihin, josta syystä päätetään äänestyksen jälkeen, että näiden painostamiseksi leipomotyöväki irtisanoutuu kaikista liikkeistä tulevana tiistaina. Äänestys koskee sitä, tapahtuuko lakkoa tarkoittava joukkoirtisanoutuminen tiistaina vai vasta perjantaina. Tiistai tulee aikarajaksi äänin 116-75. Sitä ennen neuvottelijat yrittävät saada aikaan sovintoratkaisun ”paljoakaan tinkimättä”. 

Lopullinen neuvottelutulos onkin käsillä maanantaina. Leipurien kokous pidetään nyt Työväentalon rappukäytävässä, johon ahtautuu yli 300 jäsentä. Neuvottelukunnan ja ammattiosaston puheenjohtaja Hannes Juvonen ilmoittaa, että tulokseen on päästy, kun työnantajaliittojen neuvottelijat ovat hyväksyneet ammattiosaston esitykset lähes sellaisenaan. Kokous hyväksyy sopimuksen ja päättää, että se saatetaan voimaan kaikissa Helsingin ja sen esikaupungin leipomoissa. Lisäksi toimikunta velvoitetaan ryhtymään ”asian vaatimiin toimenpiteisiin” niitä työnantajia vastaan, jotka eivät sopimukseen yhdy.

            Leipurityöläisten kokouksessa vallitsee iloinen ja vapautunut ilmapiiri. Neuvottelijoita kiitellään vuolaasti, ja ”Liljeroos tuo esiin liittotoimikunnan mielipiteen, että osasto on saanut loistavan voiton sopimuksen kautta”. 

            Sopimuksen allekirjoittavat 7. kesäkuuta ammattiosaston ja H:gin Leipurinammatinharjoittajain liiton edustajat. Työnantajaliitto edustaa pääkaupungin 64 leipomoa, minkä lisäksi sopimuksen allekirjoittaa 42 yksityistä leipomoliikettä, jotka eivät kuuluu työnantajien liittoon. Osuusliike Elanto ilmoittaa pitävänsä voimassa entisen talokohtaisen sopimuksen korjattuna uusilla palkkapykälillä.

            Palkkasopimuksen perusteella leipomoalan alin viikkopalkka nousee miehillä 70 markkaan, kun alkuperäisenä vaatimuksena oli viisi markkaa enemmän. Naisten alimmaksi palkaksi tulee 55 ja oppilaille 40-45-50 markkaa. Aputyöntekijäin alimmaksi viikkopalkaksi tulee 55 markkaan miehille ja 45 naisille. Nämä palkat tulevat voimaan takautuvasti kesäkuun alusta lukien. Keskinäisen sovinto-oikeuden on määrä päättää tarvittaessa pakkojen lisäkorotuksista hintojen kallistumisen perusteella.

            Näin Helsingin leipomotyöläiset uudistavat paikallisen palkkasopimuksensa, joka oli käytännössä mitätöitynyt sotavuosien hintavyöryyn. Se nostaa käytännön palkkoja noin 30 prosenttia ja supistaa alan palkkahaitaria, koska naisleipojien, oppilaitten ja aputyöntekijäin palkankorotukset ovat hieman suuremmat kuin ammattimiesten. Täysin tämäkään sopimus ei hintojen nousua korvaa, mutta ilman suurempia selkkauksia aikaansaatuna sitä pidetään tyydyttävänä.

Sopimus on jo hyvin kattava, mutta seitsemän liikettä on jäänyt sen ulkopuolelle, ja ne joudutaan julistamaan lakkotilaan. Muut yhtyvät sopimukseen parin viikon kuluessa, mutta Maanviljelijäin Maitokeskusliike irtisanoo lakkoon ryhtyneen työväkensä. Neljän viikon lakon ja sulun jälkeen Maitokeskusliike vuokraa toimintansa E.V. Jonassonille, joka allekirjoittaa sopimuksen ja kutsuu väen töihin 2.7.

Näinä aikoina työväki ajaa etujaan useilla muillakin aloilla ja työpaikoilla. Lakkoja puhkeaa tavan takaa. Kaupungin kaduilla nähdään erilaisia mielenosoituksia ja joukkokokouksia päivittäin. Helsingin Palvelijattarien ammattiosasto tukee vaatimustaan 8-tunnin työpäivästä näyttävällä mielenosoituksella 2. kesäkuuta.

Samana päivänä eduskunta aloittaa työaikalain käsittelyn Ammattijärjestön vaatiessa 8-tunnin työpäivää kaikille aloille. Se on käytännössä ajettu lävitse suuressa osaa teollisuutta, mutta mm. maatalous- ja palvelualoilla työnantajat ovat torjuneet jyrkästi työajan lyhennyksen.

9.6. leipureitten edustajat osallistuvat Helsingin työväen järjestysmiesten kokoukseen, joka päättää  perustaa erityisen järjestysmieskaartin tulossa olevia mielenosoituksia ja mahdollista suurlakkoa varten. Niihin varaudutaan suurten uudistusten läpiajamiseksi. Päällimmäisiä ovat 8-tunnin työaikalaki, kunnallisdemokratia ja yhä painokkaammin myös Suomen valtiollinen itsenäisyys. Leipurityöväen ammattiosasto kutsuu lisää jäseniään järjestysmiehiksi.

* * *

Toukokuun lopussa Turussa alkanut paikallinen yleislakko julistetaan päättyneeksi 1. kesäkuuta. Sitä ennen kunnallista demokratiaa vaatineet lakkolaiset piirittivät Turun valtuustoa Aurakadun kaupungintalossa puolitoista vuorokautta. Senaatin edustajat Tokoi ja Svinhufvud saivat välitettyä ratkaisun, jolla Turun työväestölle luvataan paikkoja palolautakunnassa, josta koko kiista oli alkanut, sekä kunnallishallinnon demokratisointia ensi tilassa.

* * *

Suomen ja Venäjän suhteiden järjestely on nyt esillä monilla tahoilla. Rajoitettua autonomiaa ehdottava Lex Tulenheimo tulee eduskunnan käsiteltäväksi 12. kesäkuuta.

Pari päivää myöhemmin kokoontuva SDP:n ylimääräinen puoluekokous hyväksyy päätöslauselman, jossa tavoitteeksi asetetaan itsenäinen Suomen tasavalta. Kokoukseen osallistuvat Rahja ja Kollontay ilmoittavat Venäjän bolsevikkien kannattavan täydellistä itsenäisyyttä Suomelle. Leipomotyöväen ammattiosasto ilmoittaa tukensa itsenäisyyslinjalle.

* * *

Toukokuun lopussa eduskunnan hyväksymällä elintarvikelailla pyritään tehostamaan hupenevien elintarvikevarojen hankintaa ja jakelua valtakunnallisesti. Kesäkuun alussa leipäkorttijärjestelmä otetaan käyttöön koko maassa. Helsingissä kunnalliset leipäkortit korvataan valtion leipäkorteilla. Henkilökohtainen kuukausiannos on 1050-2100 grammaa työn raskaudesta riippuen.

            Elintarvikelailla senaatti on saanut oikeuden määrätä rajahintoja tärkeille elintarvikkeille sekä oikeuden päättää niiden hallussapidosta ja myynnistä. Tämä mahdollistaa mm. viljavarastojen takavarikot. Yli kohtuulliseksi katsottujen viljavarastojen takavarikointi on määrä suorittaa heti kesäkuun puolivälin jälkeen. Porvaritkin hyväksyivät elintarvikelain, vaikka nimittävät sitä "pakkolaiksi" ja pyrkivät monin paikoin sabotoimaan sen toimeenpanoa.