16. Taisteluun leivän ja oikeuden puolesta

Työväen Vallankumouksellisen Keskusneuvoston Tiedonantolehti 14.11.1917:

Suurlakko Helsingissä.

"Myöhään eilen illalla päätti Työväen vallankumouksellinen Keskusneuvosto julistaa lakon klo 12 yöllä lähemmin määrätyissä työpaikoissa viipymättä.

Tänä aamuna alkoikin työt seisahtua eri tehdas- ja työpaikoissa.

Aamulehdet eivät tänään enää ilmestyneet.

Keskeytynyt on auto- ja ajuriliikenne sikäli kun se ei koske elintarve- ja polttoaineiden kuljetusta.

Miliisilaitos on työväen hallussa.

Rauhallisuus vallitsee kaupungissa."

Suurlakko maaseudulla.

"Viipurissa lakko alkoi klo 12 yöllä. Sanomalehdet eivät ilmesty.

Tampereella työt seisautettiin tänä aamuna. Porvarilehdet eivät ilmestyneet.

Turussa julistettiin suurlakko alkavaksi klo 12 yöllä. Sanomalehdet eivät ilmestyneet. Puhelinlaitos, lääninhallitus ja poliisilaitos vallattu; lakon alkamisesta ilmoitettiin 3 kanuunan laukauksella.

Kuopiossa alkoi lakko tänä aamuna. "Savottaren" piti ilmestyä kirjapainon faktorin toimittaessa painatuksen, mutta myöhemmin painatus keskeytettiin, joten lehti ei ilmesty nyt.

Hämeenlinnassa alkoi lakko klo 8 tänä aamuna. Puhelinasema ja järjestyslaitos on työväestön hallussa.

Forssassa seisahtuivat kaikki pyörät tänä aamuna. Klo 7 a.p. piti työväestö kokouksen. Poliisilaitos on vallattu. Puhelinlaitos samoin."

Suurlakkouhan oli julistanut Suomen Ammattijärjestön edustajakokous kaksi päivää aiemmin, ja sen aloittamisen päätti edellispäivänä Työväen Vallankumouksellinen Keskusneuvosto, joka onSosdem puolueen, Ammattijärjestön ja Työväenkaartien yhdessä muodostama johtoelin. Suurtaisteluun lähdettiin, koska porvaristo piinasi työväkeä nälällä, tukki laittomin keinoin työväen parlamentaarisen toiminnan mahdollisuudet ja varustautui tuhoamaan asein sen tähänastisetkin saavutukset sekä järjestöt.

Ammattijärjestön edustajakokouksen alla valta oli siirtynyt Venäjällä bolsevikkien johtamille työläisten ja talonpoikien neuvostoille 7. marraskuuta. Tämä rohkaisi Suomenkin työväkeä.

Sovittelun sijasta tilannetta kärjisti entisestään laittoman eduskunnan porvarienemmistö, joka päätti 9. marraskuuta asettaa kolmijäsenisen valtionhoitajakunnan. Sen on määrä ottaa haltuunsa korkein valta, joka oli kuulunut Venäjän keisarille ja sittemmin väliaikaiselle hallitukselle.

Sosialistit osoittavat, että kyseessä on diktatuurinen vallankaappaushanke. He asettavat sitä vastaan "Me vaadimme" -ohjelman, joka sisältää valtalain vahvistamisen sekä ratkaisua vaativat yhteiskunnalliset uudistukset. Näitä ovat elintarvepulan torjuminen, työttömille työtä ja palkkaa, kunnallislakien ja 8-tunnin työaikalain vahvistaminen, rehellinen torpparivapautus, vanhuudenvakuutus ja suurten omaisuuksien tehokas verotus. Lisäksi vaaditaan senaatin eroamista, virkakunnan ja tuomioistuimien puhdistamista kansansortajista sekä porvariston perustamien aseellisten järjestöjen riisumista aseista ja lakkauttamista.

Me vaadimme -ohjelma on myös Suurlakon ohjelmana, ja sen vakuudeksi esitetään vaatimus Perustavan kansalliskokouksen koollekutsumisesta.

Koko maan lamaannuttava suurlakko pysäyttää tehtaat, liikenteen ja hallinnon. Vallankumouksellisen Keskusneuvosto korostaa ohjeissaan rauhallisen ja järjestyneen toiminnan tärkeyttä:

"Tarpeetonta ärsytystä väestöryhmän kesken on vältettävä. Taistelu ei ole yksilöjen eikä pikkuryhmien, vaan luokkien taistelua. Se ratkaistaan puolueiden ja valtiolaitosten kesken. Haja-yritykset ja sivuasiain esille ottaminen vain häiritsee suurta asiaa. Sitä varten on erikoisten lakkovaatimusten esittäminen kielletty. Suorastaan rikollista ja kumoukselle turmiollista olisi, jos yksityisiä kostotekoja ja epäjärjestyksiä alkaisi ilmetä. Kaikkinainen ilkivalta on siksi jyrkästi kielletty.

Suurlakon aikana on järjestys ja kuri säilytettävä moitteettomana…

Provokaattorit ja muut pimeät ainekset koettavat varmaan myös käyttää tilaisuutta etuillakseen ja työväen toimintaa vahingoittaakseen.

Kaikki yritykset tuollaisiin tekoihin jos sellaisia havaitaan, on viipymättä ilmoitettava työväen järjestyskaartille, että se voisi ryhtyä toimiin niiden estämiseksi.

Ryöstöihin ja varkauksiin tai ilkitöihin osallisia tullaan pitämään työväen asian vihollisina ja heitä tullaan kohtelemaan sen mukaan."

Helsingissä suurlakkoa valvoo Työväen järjestyskaarti, jolla on käytössään jonkin verran venäläisiltä sotilailta lainaksi saatuja aseita. Kaarti miehittää poliisilaitoksen, rautatieaseman, puhelinlaitoksen ja entisen kenraalikuvernöörin palatsin.. Monilla muillakin paikkakunnilla kaartit miehittävät poliisilaitokset, hallintovirastot ja liikenteen solmukohdat.

Kaikkialla järjestetään suuria työväenkokouksia. Kaartilaiset ja muut lakkolaiset suorittivat kätkettyjen elintarvikevarastojen etsintöjä ja riisuivat suojaluskuntalaisia aseista. Saksalaisen rahtialuksen mahinlaskema jääkärijoukko pidätettiin Loviisassa. Kaivohuoneen poliisikoulu ja Saksanniemen upseeriopisto hajotettiin.

Järjestyskaarteihin liittyy tuhansia työläisiä ja torppareita. Suurlakko kasvaa työväenluokan ja maaseudun köyhälistön vallankumoukselliseksi taisteluksi porvaristoa vastaan. Järjestyskaartit vaativat jo täydellistä vallanottoa.

Ja nyt eduskunnan porvarienemmistö taipuu perumaan valtionhoitajahankkeensa, ja eduskunta päättää julistautua korkeimman vallan haltijaksi – valtalain mukaisesti – ja vahvistaa myös kahdeksantunnin työaikalain sekä kunnallislait.

Näin on saatu läpi joitain työväen vaatimuksia, mutta kun liikkeelle on lähdetty, pitäisi mennä eteenpäin. Mutta johto epäröi ja päättää lopettaa Suurlakon vajaan viikon taistelun jälkeen. Lakko päättyy 19. marraskuuta klo 14.

Työläisten keskuudessa tunnetaan pettymystä ja suuttumusta. Valta on jo työväen käsissä suurissa asutuskeskuksissa monin paikoin maaseudullakin. Mutta johdon enemmistö etsii edelleen parlamentaarista tietä, vaikka se on jo mahdotonta.

Helsingin suurelle työväenkokoukselle selitetään lakko keskeytetyksi, koska on muodosteilla punainen senaatti. Sosdem eduskuntaryhmä pyrkiikin yhteishallitukseen joidenkin maalaisliittolaisten kanssa, mutta porvaristo sabotoi hankkeen.

Monin paikoin lakkotoimet jatkuvat vielä jonkin aikaa. Suoritetaan vielä etsintöjä ja suojeluskuntia riisutaan aseista. Paikoin taas suojeluskunnat rohkaistuvat ja astuvat esiin. Niiden hyökkäykset punakaarteja vastaan johtavat aseellisiin yhteenottoihin Viipurin seudulla, Satakunnassa ja Loimaalla. Yhteenotoissa kuoli ainakin yhdeksän suojeluskuntalaista ja kolme punakaartilaista. Kaikkiaan suurlakon aikaisissa levottomuuksissa sai surmansa 34 ihmistä, joista Helsingin seudulla kuusi.

Vapauduttuaan välittömän vallankumouksen uhasta porvaristo kiihdyttää sotavalmistelunsa äärimmilleen. Niitä johtamaan porvaripuolueet muodostavat Svinhufvudin senaatin, joka ryhtyy kuumeisesti kiihdyttämään porvariston sotavarusteluja vallankumouksellisen työväenluokan kukistamiseksi.

Mutta nyt porvariston iskut eivät masenna työväkeä, vaan se järjestyy yhä tiiviimpään taisteluun. Leipurityöläisten ammattiosastossa on koettu samankaltainen jäsenryntäys kuin ammattijärjestöissä yleensäkin. Jäsenmäärä nousi jo vuoden 1916 lopulla lähes 400:aan. Ennen näkemättömän laajasta työttömyydestä huolimatta uusia jäseniä on kirjoitettu edelleen runsaasti; vuoden 1917 ensimmäisellä neljänneksellä osastoon kirjattiin 47 uutta jäsentä ja toisella neljänneksellä 212.

Työväenkaartien aktiivisuus nostaa ne yhä tärkeämmiksi toimijoiksi pääkaupungissa, kun perinteiset järjestöt jäävät järjestöinä enemmän tai vähemmän sivuun. Leipuriosasto tukee kumouksellista suuntaa ja edistää kaartien muodostamista.