8. maaliskuuta 2019

25. Uusi alku


Sata vuotta sitten – maaliskuusn alussa 1919 Helsingin Leipomotyöväen ammattiosasto lähetti pääkaupungin leipomotyönantajille osoitetun kirjelmän, jossa vaadittiin 56 prosentin palkankorotusta vielä suuremman hintojen nousun perusteella.
     Leipurit, kuten muutkin helsinkiläistyöläiset, olivat ryhtyneet virittelemään ammatillista toimintaansa uudelleen jo marraskuun 1918 tietämissä. Ammattiosaston pöytäkirjan mukaan:

     ”Kun luokkasodan voittajien tuhoamiskiihko ja työväenjärjestöjen toimipaikkoihin kohdistettu hävitystyö alkoi sen verran vaimeta, että eloon jääneet työläiset, mikäli eivät olleet vangittuina, uskalsivat jälleen ryhtyä hävityksen jälkiä kohentelemaan, kokoontuivat Helsingin Leipomoammattiosastonkin jäsenet keskustelemaan toiminnan jatkamisesta ja katselemaan mitä muistoja entisen toiminnan ajoista oli jälellä.”

     Siltasaaren työväentalo oli vapautunut takavarikosta joulukuussa 1918, jolloin olivat leipuritkin lähteneet tarkistamaan paikkoja. Katto oli romahtanut ja puoleksi palanut tykkitulen jäljiltä, mutta pahempaa tuhoa olivat saaneet aikaan saksalaiset ja valkoiset valloittajat.
     Leipomotyöväen liiton toimisto, jossa Helsingin ammattiosastollakin oli oma nurkkauksensa, oli ryöstetty. Kadonnut oli ammattiosaston historiallisesti arvokas arkisto ja alkuperäinen lippukin. Sittemmin kävi ilmi, että joku virkailija oli pelastanut lipun Kansallismuseoon, josta sitä alettiinkin kohta periä takaisin.
     Rahavarat liittosihteeri Sainio ja taloudenhoitaja Emanuelsson ehtivät siirtää turvaan, joten ne olivat vasta käytettävissä. Löytyi myös vakuutuskirja, mutta sen ehdot näyttivät niin epäselviltä, ettei korvauksia valkoisten aiheuttamista tuhoista lähdetty vakuutuksesta hakemaan.

Ammatillinen toiminta elvytetään

Luokkasodan jälkeen valkoiset voittajat olivat kieltäneet kaikkien työväenjärjestöjen toiminnan, sulkeneet työväentalot ja lakkauttaneet työväen sanomalehdet. Mutta joulukuussa 1918 SAJ ja useimmat liitot saattoivat jatkaa toimintaansa, kun hallituksenkin juristit joutuivat toiteamaan, ettei ammattijärjestöjä voitu kieltää, koska ne eivät olleet järjestöinä syyllistyneet maanpetokselliseen toimintaan.
     Niinpä vuoden 1918 lopulla pidettiin useiden ammattiliittojen elvytyskokouksia. Leipomotyöväen liiton toimikunnan kokouksessa läsnä olivat Heinonen, Pirskanen, Liljeroos, Tervonen, Lehtonen ja Schulz. Poissa olivat puheenjohtaja, liittosihteeri ja muut jäsenet. Vt. sihteeriksi nimettiin Frans Heinonen ja liittotoimikunnan puheenjohtajaksi Hjalmar Lehtonen. Liiton toiminta katsottiin keskeytyneeksi vuoden 1918 kolmen viimeisen neljänneksen ajaksi ja alkavan uudelleen vuoden 1919 alusta.
     Ensimmäinen maininta Leipuriammattiosaston toiminnan alkamisesta on lehti-ilmoitus toimikunnan kokouksesta, joka pidettiin Sörnäisten Työväenyhdistyksen talolla 12. joulukuuta 1918. Toimikunnasta oli jäljellä neljä jäsentä: Koskinen, Gröndahl, Ihalainen ja Haaparanta. Ammattiosaston puheenjohtaja Hannes Juvonen ja luottamusmies Heikki Joki viruivat keskitysleirillä. Kateissa oli yli puolet jäsenistä.
     Osaston yleinen kokous oli koolla neljä päivää myöhemmin. Esillä oli tappioiden selvittely ja toiminnan elvyttäminen. Ruokapakettien toimittaminen vangituille jäsenille ja heidän perheilleen oli jo aloitettu. Nyt käynnistettiin myös työttömien jäsenten ja punaorpojen avustaminen.
     Hengissä säilyneiden helsinkiläistyöläisten ensimmäisiä tehtäviä olivat myös kunnallisvaalit, jotka järjestettiin 1917 läpiajettujen kunnallislakien mukaan vuodenvaihteessa 1918–19. Vaikka suuri osa työläisäänestäjistä oli eliminoitu ja työväenjärjestöjen toimintaoikeudet typistetty, sosdem puolue sai ensimmäisissä kunnallisvaaleissaan kolmanneksen annetuista äänistä, Helsingissä 26 valtuustopaikkaa 60:stä. Leipomotyöläiset antoivat vaalityölle taloudellista tukea ja levittivät vaaliagitaatiota.

     Leipomo-ammattiosaston vuosikokouksessa 2. helmikuuta 1919 puhetta johti Väinö Koskinen. Pöytäkirjaa piti Uuno Schultz, joka oli toiminut sihteerinä jo kumousvuoden aikana. Henkilövalinnat vuodelle 1919 sekä muut asiat päätettiin hyvässä yhteisymmärryksessä. Samalla alettiin pohtia palkkaliikkeen mahdollisuuksia ja käynnistää tavanomaista järjestötoimintaa muutenkin.

STK pyrki työläisrodun jalostukseen

Kun keväällä 1918 Helsingissä vielä ammuttiin viimeisiä laukauksia, työnantajain keskusliitossa STK:ssa päätettiin jo lähiajan toimintalinjoista. STK pyrki lopettamaan työehtosopimukset, nujertamaan ay-liikkeen ja mitätöimään 1917 läpiajetun 8-tuntisen työpäivän.
     Työnantajia neuvottiin jatkamaan työvoiman puhdistusta, mutta seulonta huomattiin mahdottomaksi, koska paikoin melkein kaikki työläiset olivat kuuluneet punakaartiin. Helsingin maalarit vitsailivat, että töihin pääsemiseksi tarvitaankin punakaartin työtodistus – muuten kyse ei ole ammattimiehestä.
     STK joutuikin pian toteamaan, ”ettei työläisiä yksinomaan siitä syystä, että olivat ottaneet osaa 1918-vuoden kapinaan, olisi pidettävä mahdottomina teollisuustöihin otettaviksi”.
     STK kuitenkin kielsi jäseniään neuvottelemasta Ammattijärjestön ja sen jäsenliittojen kanssa syyttäen Ammattijärjestöä ”punaisesta terrorista”. Työehtosopimukset STK selitti purkautuneiksi, koska ”työntekijäpuoli oli rikkonut sopimukset kapinaan ryhtyessään”.
     STK vaati myös kahdeksan tunnin työaikalain kumoamista. Senaatti valitti, että sen tuli ottaa huomioon maassa vallitsevat kiihtyneet mielialat, minkä johdosta työaikalakia ei voitu kokonaan peruuttaa. Sen sijaan sitä luvattiin väljentää ”tarpeen mukaan”. Poikkeusluvilla kahdeksan tunnin työpäivä pitkälle mitätöitiinkin, joten käytännössä siihen siirryttiin yleisemmin vasta myöhemmin 1920-luvulla, kun muissakin maissa työpäivää lyhennettiin.

Palkankorotukset vetämään

STK:n linjausten mukaan työnantajat kielsivät työehtosopimukset ja alensivat palkkoja, vaikka elinkustannukset olivat kallistuneet roimasti.
     Helsingin leipomotyöläiset kuitenkin katsoivat, että heidän palkkasopimuksensa vuodelta 1917 oli yhä voimassa. Se sisälsi tarkistuspykälän, jonka perusteella leipomotyöläisten palkkoja oli korotettu hintojen nousun takia aiemmin kaksi kertaa, viimeksi työväenvallan aikana helmikuussa 1918. Sen jälkeen hintojen nousu oli syönyt suuren osan palkkojen ostovoimasta, ja helmi-maaliskuun vaihteessa 1919 alettiin siis vaatia hyvitystä.
     Ammattiosasto kutsui sopimukseen perustuvan (osapuolten välisen) palkkalautakunnan koolle, mutta leipomotyönantajat selittivät työehtosopimuksen rauenneen eivätkä lähettäneet edustajiaan lautakuntaan. Se teki kuitenkin yksipuolisen päätöksen, jonka mukaan työpalkkoja tuli korottaa 56 prosenttia.
     Työnantajat eivät tätä tunnustaneet, vaan jättivät korotukset maksamatta. Heidän mielestään kukin työnantaja saattoi ”sopia” palkoista työntekijäinsä kanssa yksityisesti.
     Ammattiosasto haastoi paikalliset työnantajaliitot – H:gin Leipurinammatinharjoittajain liiton sekä Ruokaleipurien liiton – sovinto-oikeuteen, joka sekin perustui vuoden 1917 sopimukseen. Kun sovinto-oikeus ei voinut ammattiosaston hintalaskelmia kiistää, se päätti, että leipomotyöläisille oli maksettava palkkalautakunnan määräämät palkat takautuvasti 1.3.1919 lukien.
     Palkat saatiinkin jotenkuten määrätylle tasolle, kun niskottelevia leipomoliikkeitä uhattiin haastaa vielä yksittäin sovinto-oikeuteen. Näin saatiin pidettyä leipomotyöläisten paikallinen sopimus voimassa, vaikka työnantajat pyrkivät siitä eroon.

     Ei siis vuottakaan luokkasodan tappiosta eikä puolta valkoisen terrorin avoimesta riehunnasta, kun työväki ajoi jo terhakasti etujaan, ja leipomotyöläiset taas ensimmäisten joukossa. Taistelutahtoa ei oltu sittenkään nujerrettu. Työväki oli hävinnyt, mutta ei lyöty.

* * *

Päätän tämän ”Leipurit luokkasodassa” -blogisarjan tähän, ja kiitän seuraajia mielenkiinnosta.
     Helsinkiläisten leipomotyöläisten myöhempiä (ja aiempia) vaiheita valotetaan lähemmin mm. reilun viikon päästä julkaistavssa kirjassa ”Leiväntekijät – Helsingin Leipomotyöntekijäin ammattiosaston tarina 1888-2018”. Ammattiosaston toiminnan ohella kirjassa on painettuna tekstinä uutta mm. Helsingin Leipuriammattikunnan (1830-1860) kuvaus sekä yhteenvedot leipomoteknologian ja saneerausmyllyyn joutuneen leipomotoimialan kehityksestä.
     Kiinnostuneet voivat tiedustella kirjaa sähköpostiosoitteella: ristouljas@gmail.com