Sata vuotta sitten – maaliskuusn alussa 1919 – Helsingin Leipomotyöväen ammattiosasto lähetti pääkaupungin leipomotyönantajille osoitetun kirjelmän, jossa vaadittiin 56 prosentin palkankorotusta vielä suuremman hintojen nousun perusteella.
Leipurit,
kuten muutkin helsinkiläistyöläiset, olivat ryhtyneet virittelemään ammatillista
toimintaansa uudelleen jo marraskuun 1918 tietämissä. Ammattiosaston
pöytäkirjan mukaan:
”Kun luokkasodan voittajien tuhoamiskiihko ja
työväenjärjestöjen toimipaikkoihin kohdistettu hävitystyö alkoi sen verran
vaimeta, että eloon jääneet työläiset, mikäli eivät olleet vangittuina,
uskalsivat jälleen ryhtyä hävityksen jälkiä kohentelemaan, kokoontuivat
Helsingin Leipomoammattiosastonkin jäsenet keskustelemaan toiminnan
jatkamisesta ja katselemaan mitä muistoja entisen toiminnan ajoista oli
jälellä.”
Siltasaaren
työväentalo oli vapautunut takavarikosta joulukuussa 1918, jolloin olivat leipuritkin
lähteneet tarkistamaan paikkoja. Katto oli romahtanut ja puoleksi palanut
tykkitulen jäljiltä, mutta pahempaa tuhoa olivat saaneet aikaan saksalaiset ja
valkoiset valloittajat.
Leipomotyöväen
liiton toimisto, jossa Helsingin ammattiosastollakin oli oma nurkkauksensa, oli
ryöstetty. Kadonnut oli ammattiosaston historiallisesti arvokas arkisto ja
alkuperäinen lippukin. Sittemmin kävi ilmi, että joku virkailija oli pelastanut
lipun Kansallismuseoon, josta sitä alettiinkin kohta periä takaisin.
Rahavarat
liittosihteeri Sainio ja taloudenhoitaja Emanuelsson ehtivät siirtää turvaan,
joten ne olivat vasta käytettävissä. Löytyi myös vakuutuskirja, mutta sen ehdot
näyttivät niin epäselviltä, ettei korvauksia valkoisten aiheuttamista tuhoista
lähdetty vakuutuksesta hakemaan.
Ammatillinen toiminta elvytetään
Luokkasodan jälkeen valkoiset voittajat olivat
kieltäneet kaikkien työväenjärjestöjen toiminnan, sulkeneet työväentalot ja
lakkauttaneet työväen sanomalehdet. Mutta joulukuussa 1918 SAJ ja useimmat
liitot saattoivat jatkaa toimintaansa, kun hallituksenkin juristit joutuivat
toiteamaan, ettei ammattijärjestöjä voitu kieltää, koska ne eivät olleet
järjestöinä syyllistyneet maanpetokselliseen toimintaan.
Niinpä
vuoden 1918 lopulla pidettiin useiden ammattiliittojen
elvytyskokouksia. Leipomotyöväen liiton toimikunnan kokouksessa läsnä olivat
Heinonen, Pirskanen, Liljeroos, Tervonen, Lehtonen ja Schulz. Poissa
olivat puheenjohtaja, liittosihteeri ja muut jäsenet. Vt. sihteeriksi nimettiin
Frans Heinonen ja liittotoimikunnan puheenjohtajaksi Hjalmar Lehtonen. Liiton
toiminta katsottiin keskeytyneeksi vuoden 1918 kolmen viimeisen neljänneksen
ajaksi ja alkavan uudelleen vuoden 1919 alusta.
Ensimmäinen
maininta Leipuriammattiosaston toiminnan alkamisesta on lehti-ilmoitus
toimikunnan kokouksesta, joka pidettiin Sörnäisten Työväenyhdistyksen talolla 12. joulukuuta
1918. Toimikunnasta oli jäljellä neljä jäsentä: Koskinen, Gröndahl, Ihalainen
ja Haaparanta. Ammattiosaston puheenjohtaja Hannes Juvonen ja luottamusmies
Heikki Joki viruivat keskitysleirillä. Kateissa oli yli puolet jäsenistä.
Osaston
yleinen kokous oli koolla neljä päivää myöhemmin. Esillä oli tappioiden
selvittely ja toiminnan elvyttäminen. Ruokapakettien
toimittaminen vangituille jäsenille ja heidän perheilleen oli jo aloitettu. Nyt
käynnistettiin myös työttömien jäsenten ja punaorpojen avustaminen.
Hengissä
säilyneiden helsinkiläistyöläisten ensimmäisiä tehtäviä olivat myös kunnallisvaalit,
jotka järjestettiin 1917 läpiajettujen kunnallislakien mukaan vuodenvaihteessa
1918–19. Vaikka suuri osa työläisäänestäjistä oli eliminoitu ja
työväenjärjestöjen toimintaoikeudet typistetty, sosdem puolue sai ensimmäisissä
kunnallisvaaleissaan kolmanneksen annetuista äänistä, Helsingissä 26
valtuustopaikkaa 60:stä. Leipomotyöläiset antoivat vaalityölle taloudellista
tukea ja levittivät vaaliagitaatiota.
Leipomo-ammattiosaston vuosikokouksessa 2. helmikuuta 1919
puhetta johti Väinö Koskinen. Pöytäkirjaa piti Uuno Schultz, joka oli toiminut
sihteerinä jo kumousvuoden aikana. Henkilövalinnat
vuodelle 1919 sekä muut asiat päätettiin hyvässä yhteisymmärryksessä. Samalla
alettiin pohtia palkkaliikkeen mahdollisuuksia ja käynnistää tavanomaista
järjestötoimintaa muutenkin.
STK
pyrki työläisrodun jalostukseen
Kun
keväällä 1918 Helsingissä vielä ammuttiin viimeisiä laukauksia, työnantajain keskusliitossa STK:ssa
päätettiin jo lähiajan toimintalinjoista. STK pyrki lopettamaan
työehtosopimukset, nujertamaan ay-liikkeen ja mitätöimään 1917 läpiajetun
8-tuntisen työpäivän.
Työnantajia
neuvottiin jatkamaan työvoiman puhdistusta, mutta seulonta huomattiin
mahdottomaksi, koska paikoin melkein kaikki työläiset olivat kuuluneet
punakaartiin. Helsingin maalarit vitsailivat, että töihin pääsemiseksi
tarvitaankin punakaartin työtodistus – muuten kyse ei ole ammattimiehestä.
STK
joutuikin pian toteamaan, ”ettei työläisiä yksinomaan siitä syystä, että
olivat ottaneet osaa 1918-vuoden kapinaan, olisi pidettävä mahdottomina
teollisuustöihin otettaviksi”.
STK
kuitenkin kielsi jäseniään neuvottelemasta Ammattijärjestön ja sen
jäsenliittojen kanssa syyttäen Ammattijärjestöä ”punaisesta terrorista”.
Työehtosopimukset STK selitti purkautuneiksi, koska ”työntekijäpuoli oli
rikkonut sopimukset kapinaan ryhtyessään”.
STK
vaati myös kahdeksan tunnin työaikalain kumoamista. Senaatti valitti, että sen
tuli ottaa huomioon maassa vallitsevat kiihtyneet mielialat, minkä johdosta
työaikalakia ei voitu kokonaan peruuttaa. Sen sijaan sitä luvattiin väljentää
”tarpeen mukaan”. Poikkeusluvilla kahdeksan tunnin työpäivä pitkälle
mitätöitiinkin, joten käytännössä siihen siirryttiin yleisemmin vasta myöhemmin
1920-luvulla, kun muissakin maissa työpäivää lyhennettiin.
Palkankorotukset vetämään
STK:n
linjausten mukaan työnantajat kielsivät työehtosopimukset ja alensivat
palkkoja, vaikka elinkustannukset olivat kallistuneet roimasti.
Helsingin
leipomotyöläiset kuitenkin katsoivat, että heidän palkkasopimuksensa vuodelta
1917 oli yhä voimassa. Se sisälsi tarkistuspykälän, jonka perusteella
leipomotyöläisten palkkoja oli korotettu hintojen nousun takia aiemmin kaksi
kertaa, viimeksi työväenvallan aikana helmikuussa 1918. Sen jälkeen hintojen
nousu oli syönyt suuren osan palkkojen ostovoimasta, ja helmi-maaliskuun
vaihteessa 1919 alettiin siis vaatia hyvitystä.
Ammattiosasto
kutsui sopimukseen perustuvan (osapuolten välisen) palkkalautakunnan koolle,
mutta leipomotyönantajat selittivät työehtosopimuksen rauenneen eivätkä
lähettäneet edustajiaan lautakuntaan. Se teki kuitenkin yksipuolisen päätöksen,
jonka mukaan työpalkkoja tuli korottaa 56 prosenttia.
Työnantajat eivät tätä
tunnustaneet, vaan jättivät korotukset maksamatta. Heidän mielestään kukin
työnantaja saattoi ”sopia” palkoista työntekijäinsä kanssa yksityisesti.
Ammattiosasto
haastoi paikalliset työnantajaliitot – H:gin Leipurinammatinharjoittajain
liiton sekä Ruokaleipurien liiton – sovinto-oikeuteen, joka sekin perustui
vuoden 1917 sopimukseen. Kun sovinto-oikeus ei voinut ammattiosaston
hintalaskelmia kiistää, se päätti, että leipomotyöläisille oli maksettava
palkkalautakunnan määräämät palkat takautuvasti 1.3.1919 lukien.
Palkat
saatiinkin jotenkuten määrätylle tasolle, kun niskottelevia leipomoliikkeitä
uhattiin haastaa vielä yksittäin sovinto-oikeuteen. Näin saatiin pidettyä leipomotyöläisten
paikallinen sopimus voimassa, vaikka työnantajat pyrkivät siitä eroon.
Ei
siis vuottakaan luokkasodan tappiosta eikä puolta valkoisen terrorin avoimesta
riehunnasta, kun työväki ajoi jo terhakasti etujaan, ja leipomotyöläiset taas
ensimmäisten joukossa. Taistelutahtoa ei oltu sittenkään nujerrettu. Työväki
oli hävinnyt, mutta ei lyöty.
* * *
Päätän tämän ”Leipurit luokkasodassa” -blogisarjan
tähän, ja kiitän seuraajia mielenkiinnosta.
Helsinkiläisten
leipomotyöläisten myöhempiä (ja aiempia) vaiheita valotetaan lähemmin mm. reilun
viikon päästä julkaistavssa kirjassa ”Leiväntekijät – Helsingin Leipomotyöntekijäin
ammattiosaston tarina 1888-2018”. Ammattiosaston toiminnan ohella kirjassa on painettuna
tekstinä uutta mm. Helsingin Leipuriammattikunnan (1830-1860) kuvaus sekä
yhteenvedot leipomoteknologian ja saneerausmyllyyn joutuneen leipomotoimialan
kehityksestä.
Kiinnostuneet
voivat tiedustella kirjaa sähköpostiosoitteella: ristouljas@gmail.com