13. "Historialliset uudistukset luokkataistelulla"

"Tänä iltana liikkeelle kunnallisen kansanvallan ja 8 tunnin työajan puolesta!" kehotti Työmies-lehti tasan sata vuotta sitten, lauantaina 14. heinäkuuta 1917.

      Leipurit, kuten Helsingin muutkin työläiset, valmistautuivat  innolla ja jännityksellä illan suureen mielenosoitukseen, jolla tuetaan historiallisten uudistusten aikaansaamista eduskunnassa.

      Jo klo 16.30 kolmatta tuhatta työväen järjestysmiestä kokoontui Työväentalon pihalle, josta he lähtivät kaduille ja toreille pitämään järjestystä ja ohjaamaan mielenosoituskulkueita.

      17.30 kokoontuivat lipunkantajat mukanaan satoja järjestölippuja ja erikseen tehtyjä banderolleja.

Samaan aikaan työläiskortteleista virtasi väkeä kulkueiden lähtöpaikoille, joita olivat Hakaniemen tori, Hakasalmen puisto, Hietalahden tori ja urheilukenttä Johanneksen kirkon vieressä.

      Klo 18 lähtevät 6-henkisiin riveihin järjestyneet työläisjoukot liikkeelle marssien valtavina kulkueina soittokuntien ja punalippujensa jäljessä kohti Rautatientoria ja Senaatintoria. Liikkeellä on ennen näkemättömät kansanjoukot, arvioiden mukaan yli 80 000 mielenosoittajaa.

      Työväen järjestysmiehet ovat muodostaneet tiukan ketjun Heimolan taloa ympäröiville kaduille, joilla pursuaa myös mielenosoittajia. Näin järjestysmiehet turvaavat eduskunnan työrauhan, mutta muodostavat samalla piirityksen sen ympärille.

      Klo 18.45 toreilla alkaa ohjelma torvisoitolla ja puheilla. Puhujalavoja on Rautatientorilla viisi ja Senaatintorilla kolme. Puheita pidetään kolmella kielellä, nim. suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi. Rautatientorin lavalla 3 puhuu kansanedustaja Sandra Lehtinen ja ensimmäisenä viestipuhujana on Leipomotyöväen ammattiosaston edellinen puheenjohtaja Jukka Viitasaari. Senaatintorin lavalla 7 puhujana on kansanedustaja Voitto Eloranta ja viestipuhujana osaston nykyinen pj. Hannes Juvonen.

      Kutakin puhujalavaa kohti on kaksi viestipuhujaa, jotka päivystävät vuorotellen eduskunnassa ja tulevat sieltä kertomaan tilanteesta toriyleisöille.

      Klo 19 eduskunta aloittaa Heimolan talossa istuntonsa, jossa käsitellään ensiksi lakia 8 tunnin työpäivästä ja käydään laaja keskustelu kunnallislaeista.

      Heti klo 21 jälkeen viestipuhujat saapuvat juosten torille ja ilmoittavat, että laki kahdeksan tunnin työajasta on hyväksytty eduskunnassa yksimielisesti. Suomen työväestö on saavuttanut lailla vahvistetun kahdeksantuntisen työajan ensimmäisten joukossa maailmassa!

      Ilmoitus otetaan vastaan valtavin eläköön-huudoin. Porvarin oli taipuminen joukkopaineen edessä ja siksikin, että kahdeksantuntinen työpäivä oli jo saatettu voimaan työtaisteluilla suuressa osaa teollisuutta ja osaksi muillakin aloilla.

      Eduskunnan kerrotaan olevan puolen tunnin tauolla ja jatkavan kunnallislakien käsittelyä sen jälkeen. Mustimpien porvarien kerrotaan vastustavan jyrkästi kunnallista kansanvaltaa ja uhanneen äänestää lait lepäämään yli vaalien. Toreilla jatkuu jännitys.

      Klo 23 ilmoitetaan, että myös kunnallislait on hyväksytty. Se merkitsee, että Suomen työväki saa viimein kunnallisen äänioikeuden ja osansa kunnallishallinnoissa. Aluksi eduskunta oli hylännyt lakien lepäämään jättämisen äänin 169-24, ja sen jälkeen hyväksynyt nekin yksimielisesti.

      Mielenosoitukset Helsingin toreilla muuttuvat kansan voitonjuhliksi, joissa kaikuu Marseljeesi ja Kansainvälinen. Juhlinta jatkuu reilusti aamuyön puolelle. Järjestys säilyy koko ajan moitteettomana työväen omien järjestysmiesten ohjatessa liikehdintää.

      Seuraavan päivän Työmies kirjoittaa työväenluokan saavuttaneen luokkataistelullaan suuret historialliset voitot

Luokkasodan lähtölaukaukset

Juhlamieltä jäi kuitenkin varjostamaan samana iltana saapunut tieto, että nimismiehen ja eläinlääkärin kokoama "suojelusjoukko" on ampunut lakkolaisia Huittisten meijerillä. Tulituksessa on haavoittunut kahdeksan maatyöläistä. Meijerin johto oli halukas sovintoratkaisuun, mutta hyökkäyksen toimeenpanivat oikeistokiihkoilijat johtavien porvaripolitiikkojen yllytyksestä.

      Lakkolaiset vangitsivat rosvojoukon, mukana paikallinen nimismies ja konstaapeli, kun nämä olivat ampuneet revolverinsa tyhjiksi, yhteensä 50-60 laukausta. Joukkio kuitenkin vapautettiin, kun läänin kuvernöörinvirasto ilmoitti käynnistävänsä tutkimukset tapahtumien johdosta.

      Tämä oli ensimmäinen kerta, kun porvaristo käytti tuliaseita työläisiä vastaan helmikuussa alkaneen vallankumousliikehdinnän aikana.

      Helsingin järjestysmiesten kokouksessa tunteet kuumenivat: porvari ampuu jo kovilla! Vaadittiin jo sotaretkelle lähtöä, mutta vaatimus soviteltiin ja päätettiin järjestää "suuri vastalausekokous Huittisten verilöylyn johdosta".

Vesilahden maatyöläisten lakkokulkue 12.7. 1917. Seuraavana päivänä Huittisten lakkolaisia ammuttiin kovilla. (kuva: http://www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/vko28.htm)

Eduskunta ottaa Suomen asiat omiin käsiinsä

Neljä päivää Helsingin suurten mielenosoitusten jälkeen, 18. heinäkuuta, pääkaupungin työväestö on taas liikkeellä sankoin joukoin. Nyt vaaditaan lakia Suomen korkeimman hallintovallan järjestämisestä eli valtalakia. Sillä eduskunnan on määrä ottaa Suomen asiat omiin käsiinsä. Se tarkoittaa, että "eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja toimeenpantavaksi määrää kaikki Suomen lait" ulkopolitiikkaa ja sotalaitosta lukuunottamatta.

      Taantumusporvaristo vastustaa tätäkin lakia raivokkaasti, koska pelkää kansanvallan laajentamista. Työväen joukkovoima laimentaa kuitenkin jarrutusintoa, ja valtalaki hyväksytään 136 äänellä 55 vastaan. Sosialistien mukana lakia kannattaa osa porvarillisista itsenäisyysmiehistä ja maalaisliittolaisista. Lain myötä Suomen korkein valtiovalta siirtyy eduskunnan käsiin. Se merkitsee historiallista askelta valtiollisen vapauden tiellä, mutta ei kuitenkaan varsinaista itsenäistymistä, koska Suomi ei tällä lailla irtoa Venäjästä.

      Ilman valtalakia juuri läpiajettujen kunnallis- ja työaikalakienkin kohtalo olisi epävarma, sillä vanhojen säännösten mukaan ne olisi pitänyt lähettää Venäjän hallituksen vahvistettavaksi. Nyt ei tarvita minkään hallitusherrojen vahvistusta, mutta laki on määrä lähettää Venäjän hallitukselle tiedoksi ja tunnustettavaksi.

      Laki korkeimman hallintovallan järjestämisestä sisältää myös pykälän, jonka mukaan eduskunta itse päättää valtiopäivien lopettamisesta, uusien vaalien toimittamisesta ja eduskunnan hajaantumisesta. Näin ei Venäjä eikä mikään muukaan ulkopuolinen taho enää voi puuttua laillisesti Suomen sisäisiin asioihin, vaikka Suomi pysyykin toistaiseksi Venäjän yhteydessä, sen sisäisesti itsenäisenä osana.

12. Suuret uudistukset käsillä, jännitys kohoaa Helsingissä

Heinäkuu 1917 oli alkanut koleana ja kuivana, ja lisäiskuja satotoiveille aiheutti eri puolilla maata esiintynyt halla 6-7. heinäkuuta välisenä yönä. Peruna- ja juurikassadosta kerrottiin osan tuhoutuneen eikä viljasadostakaan voitu odottaa järin kehuttavaa. Kuopion läänistä ilmoitettiin elintarviketilanteen muodostuneen jo uhkaavaksi: Rautavaaran kunnassa viljaa noin viideksi päiväksi, Kontiolahdella vilja loppunut kuluvan kuun 4:nä, Kiteellä, Rääkkylässä ja Keiteleellä jo kova nälänhätä, Iisalmen kunta ilmoittaa, että laitakulmilla syödään jo pettua.

     Päivittäin uutisoitiin salattujen elintarvikevarastojen löytymisestä sekä isäntien ja keinottelijoiden väkivaltaisuuksista tarkastuksia suorittavia elintarvikelautakuntien työläisjäseniä kohtaan.

* * *

Ikävät uutiset voitiin lukea vain Työmies-lehdestä, sillä heinäkuun alusta alkanut kirjapainotyöläisten lakko esti porvarilehtien ilmestymisen. Työmies saattoi ilmestyä, koska sitä julkaiseva Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö oli suostunut työläisten vaatimaan 140 prosentin palkankorotukseen.

     Kirjaltajien ohella lakkoaan jatkoivat pääkaupungin miliisit. Miliisin miehistöön oli pestautunut kymmenkunta leipomotyöläistä ja he selvittivät, että lakon tarkoituksena on estää porvariston hanke lakkauttaa eri kansalaispiirejä edustava järjestyslaitos, ja korvata se omistavan luokan omalla luokkapoliisilla. Se tietäisi työväen juuri saavuttaman toimintavapauden ja käynnistyneen oikeustaistelun tukahduttamista sekä palaamista tsaarinajan poliisikomentoon. Tätä järjestynyt työväki ei voi hyväksyä.

     Miliisilakon sovintoneuvotteluja käytiin senaatin myötävaikutuksella. Niiden yhteydessä kuultiin, että selkkauksen aiheuttanut senaattori Serlachius oli pyytänyt eroa, koska "ei onnistunut palauttamaan järjestystä maahan". Helsingin miliisit suostuivat "välirauhaan" ja keskeyttivät lakkonsa, kun järjestyskysymys luvattiin käsitellä eduskunnassa. Järjestystoimikunta ja irtisanottu miehistö jäivät toimeensa ja palasivat palvelukseen toistaiseksi 10. heinäkuuta.

     Heinäkuun alussa käytiin kiivaita lakkoja monilla muillakin aloilla ja työpaikoilla. Yleensä ne päättyivät melko nopeasti työläisten voittoon, kun työnantajat suostuivat palkankorotuksiin ja 8 tunnin työpäivään.

     Myös maaseudulla nousi uusi maa- ja metsätyöväen lakkoaalto, jota vastaan isännät olivat ryhtyneet kokoamaan aseistettuja suojelusjoukkoja eri puolilla maata. Pomarkussa isännät yrittivät näännyttää lakkolaiset nälkään kieltäytymällä luovuttamasta heille hallussaan pitämiä työläisten leipäkortteja. Nimismies kohautti olkiaan, kun työläiset pyysivät toimenpiteitä leipäkorttinsa saadakseen. Kahdeksas heinäkuuta isäntä Juho Rossi löi rautalapiolla valtimon poikki erään lakkolaisen kädestä, kun lakko oli pysäyttänyt Pomarkun sahankin.

     Työmiehen mukaan "olivat työnantajat perustaneet 10-henkisen suojelusvahdin, joka sitten vaanii lakkolaisten pienimpiäkin liikkeitä kuten puodissa käyntejä ym. Kaikilla vahdeilla on browningit tai revolverit vyöllään. Kaarti näyttää olevan muodostettu provoseeraustarkoituksessa, vaikka kaikki sen suuntaiset yritykset olivat kuitenkin työläisten pysyessä rauhallisina menneet hukkaan…"

* * *

Työmies selosti eduskuntatapahtumia päivittäin. Kunnallislait ja työaikalaki oli esillä mm. 10.7.1917.

Koleasta säästä huolimatta ilmapiiri kiristyi ja jännitys kohosi Helsingissä näinä päivinä silminnähden. Jo 1. heinäkuuta pääkaupungin työväki osallistui suureen mielenosoitukseen vastavallankumouksen vaaraa vastaan. Sen tiimoilla ehdittiin jo julistaa yleislakko, mutta työväenjärjestöt peruivat hankkeen, sillä nyt suuntauduttiin järjestyneesti todelliseen voimanponnistukseen suurissa kysymyksissä.

     Heinäkuun toisella viikolla eduskunta näet käsitteli ripeällä tahdilla sekä kunnallisuudistusta, jolla työväki tavoitteli kunnallista demokratiaa, että 8 tunnin työaikalakia - ja ne järjestynyt työväki oli päättänyt ajaa lävitse. Samaan aikaan käsiteltiin myös kysymystä Suomen korkeimman hallintovallan järjestämisestä, jossa työväenliike tähtäsi itsenäisen tasavallan perustamiseen ns. valtalailla.
     Työväen edustajat kävivät kiivasta taistelua eduskunnassa, jossa lakien hyväksymistä pidettiin todennäköisenä, koska eduskunnassa oli työväen enemmistö. Porvariedustajat saattavat kuitenkin estää lakien voimaantulon äänestämällä ne määrävähemmistöllään yli vaalien. Nämä vehkeilyt voidaan torjua vain joukkovoimalla, ja sen kokoamiseksi työväenjärjestöt ja aktiivit nyt ponnistivat.

     Leipomotyöväen ammattiosasto palkkasi väliaikaiseksi järjestäjäkseen toveri Emil Saran tehtävänään työehtojen valvonta sekä mielenosoitusvalmistelujen selostaminen leipomoitten työhuonekunnille. Valmisteluihin kuului myös jäsenten ohjaaminen järjestysmiehiksi erityisiin järjestysmiesjoukkueisiin. Niiden muodostaminen oli aloitettu jo kesäkuussa tulevia mielenosoituksia ja mahdollista suurlakkoa silmällä pitäen.

     Heinäkuun toisella viikolla oli koossa jo yli 20 satamiehistä järjestysmiesjoukkuetta, jotka harjoittelivat iltaisin Työväentalon pihalla ja muuallakin kaupungilla. Esim. 7. satajoukkue harjoitteli Eläintarhan kentällä, ja siinä oli mukana myös leipureita.
     Työmies selosti päivittäin yksityiskohtaisesti lakiesitysten käsittelyä eduskunnassa ja sen valiokunnissa. Tilannetta seurattiin tarkoin työväenjärjestöissä, työpaikoilla ja työläiskodeissa. Leipomotyöväen ammattiosasto, kuten muutkin ammattijärjestöt, pitivät ylimääräisiä kokouksiaan siihen tahtiin, että Työväentalolta loppuivat kokoustilat.
     8. heinäkuuta Työväentalon piha täyttyi ääriään myöten, kun työväen kansanedustajat selostivat tilannetta yleiselle työväenkokoukselle. "Keskustelussa kävi ilmi suuri suuttumus nykyisiä luokkalakeja vastaan… joten ovat työväen esittämät uudistukset viipymättä saatava voimaan joten sosdem. edustajien eduskunnassa ei ole vähääkään peräännyttävä vaatimuksistaan."
     Seuraavana iltana Työväen järjestysmiehet tekivät yhteisen kävelyretken: "Ja kello 8 aikaan illalla lähti tämä reipastahtinen joukkue, soittokunta etunenässä, liikkeelle Työväentalon pihamaalta." Tarkoituksena oli tutustua keskustakortteleihin Heimolan talon - silloisen eduskunnan - ympäristössä ja suunnitella joukkomielenosoitusten järjestynyt kulku. Mielenosoitus oli määrä toteuttaa samaan aikaan, kun kunnallislait ja työaikalaki tulevat eduskunnan ratkaisevaan kolmanteen käsittelyyn. 
     Ja keskiviikkona 11. heinäkuuta Työmies kertoi, että lait tulevat kolmanteen käsittelyyn tulevana lauantaina 14. heinäkuuta. Silloin on myös työväen mielenosoitusten aika. "Kaikki voimat liikkeelle!" kehotti toimeenpaneva komitea, joka oli muodostettu Helsingin Työväenjärjestöjen eduskunnan ja sosdem kunnallisjärjestön aloitteesta.

11. Sata vuotta sitten juhannusta vietettiin lähisaarissa

Elannon leipurit Heiniö, Heiskanen ja Rautiainen vaimoineen juhannuksen vietossa Lammassaaressa.

Sata vuotta sitten - 23-24.6.1917 - juhannusta vietettiin viileässä ja hieman tihkuisessakin säässä. Silti juhannusjuhliin ja kokoille kerääntyi paljon kaupunkilaisia, vaikka täpötäydet junat olivat vieneet väkeä juhannuksen viettoon maaseudullekin.
     Työväki aloitti "kesän ja valon juhlan" käymällä yleisessä saunassa ja hankkimalla torilta meijut ovipieleen. Sitten lähdettiin lähisaariin tai muuten vaan luonnon helmaan. 
     Helsingin leipurityöläiset pakkasivat koppaan eväitä mitä vain oli kyetty järjestämään, kahvipannut ja korvikkeella jatkettua kahvia, maitopullot, priimuskeittimet ja retkihuovat. Saattoipa jollain olla kopassa tilkka virolaista "kovaa teetäkin", vaikka kauan vaadittu kieltolaki oli juuri vahvistettu eíkä työväenliike hyväksynyt juopottelua muutenkaan.
     Päälle oli puettu vaatteet siistimmästä päästä - miehillä monilla puku, valkoinen paita ja kravattikin - sillä järjestynyt työväki juhli arvokkaasti.
     Monet suuntasivat Seurasaareen, jonne kuljettiin raitiovaunulla tai kahdella höyrylaivalla, jotka kuljettivat väkeä tauotta sekä Hieta- että Ruoholahdesta. Seurasaaren Suuren Juhannusjuhlan järjesti Helsingin Työväen Näyttämö. Ohjelmassa oli näytöskappaleita, musiikki- ja tanssiesityksiä, huumoria - ja "tanssia uudella lavalla". Puheitakin pidettiin. Huomiota herätti maanpaosta palanneen Viaporin kapinan (1906) johtajan, kapteeni Tsion esiintyminen.
     Leipureita osallistui työväenjärjestöjen juhannusjuhliin myös Kivinokassa, Korkeasaaressa, Mustikkamaalla, Tuurholmassa ja Lammassaaressa. Niistä oli muodostunut työväen suosimia retki- ja virkistyspaikkoja sen jälkeen, kun ne oli avattu yleisölle. Näihinkin saariin kuljettiin höyrylaivoilla tai soutuveneillä.
     Nuorempia leipureita oli mukana myös nuorisoliittolaisten komeissa, jopa 12-hankaisissa soutupursissa. Tavaksi oli jo tullut, että salskeat soutajat kajauttivat Työväenmarssin tai Kansainvälisen, kun veneet lipuivat Pitkänsillan ali. Useimmat nuorisoliittolaiset olivat kuitenkin matkustaneet Lohjankylään, jossa järjestettiin Uudenmaan Sosdem Nuorisopiirin suuret kesäjuhlat.
     Monilla paikoilla sytytettiin taas kokkoja. Pariin vuoteen niitä ei oltu voitukaan sytyttää sotatilan takia, mutta taas paloivat valkeat ikään kuin uuden ajan merkkinä.
     Toiset eivät ohjelmasta niin välittäneet, vaan levittivät vaan retkihuopansa johonkin rauhaisaan poukamaan tai kallionkoloon. Nauttivat sitten siinä eväitä ja luonnonrauhaa arjen huolet hetkeksi unohtaen… Monet yöpyivätkin saaressa, kun juhannuspäivänä ei tarvinnut työkiireistä välittää.
     Kaupunkilasille avatuista lähisaarista oli muodostunut juuri työväen retkikohteita, sillä ne tarjosivat tilaa, virkistystä ja luonnonläheisyyttä työn raskaan raatajille, jotka asuivat erittäin ahtaasti vuokrakasarmeissaan ja hellahuoneissaan. Porvarit matkustivat huviloilleen, mutta työläiset lähisaariin, joissa muutamissa oli myös työväenjärjestöjen omia kesäpaikkoja.
     Työmies- lehti kertoi vuoden 1917 juhannusjuhlien onnistuneen hyvin. Väkeä oli liikkeellä kymmenin tuhansin. Suurempien tilaisuuksien ohella oli runsaasti pienempiä työväenjärjestöjen iltamia ja juhannusjuhlia Helsingin seudulla ja maaseudulla. 
     "Huolimatta siitä, että väkeä oli kaikkialla runsaasti, sujui juhannuksen vietto tavallista rauhallisemmin. Juhannusviinoja ei ollut laillisesti saatavissa, mikä rauhoitti menoa juhlapaikoilla. Juopuneita oli kyllä jokunen siellä täällä, mutta ei siinä määrin, että olisivat yleistä rauhaa ja järjestystä pahasti häirinneet." 
     Puukotuksiakin sattui vain muutama ja uhrit paikattiin Kirurgin sairaalassa kotikuntoon.

* * *

     Juhannusvapaallakin työväki pohdiskeli ajankohtaisia tapahtumia, jotka seurasivat toinen toistaan kiivaassa tahdissa. Juhannuksen alusviikolla oli mm. toteutettu viljavarantojen takavarikointi, joka herätti suurta huomiota ja kuumia tunteita kautta maan.
     Uuden elintarvikelain nojalla luotiin valtakunnallinen säännöstelyjärjestelmä, jolla pyrittiin säätelemään elintarvikkeitten kuljetusta, kauppaa ja kulutusta nälänhädän välttämiseksi. Täysimittaiseen säännöstelyyn senaatti päätyi vain viljan osalta, joka muodosti suomalaisten pääravintolähteen perunan ohella. Muitten elintarvikkeiden säännöstely jatkui entisellään valvomalla myyntiä ja käyttämällä tuotekohtaisia rajahintoja.
     Kuntien elintarvikelautakuntien tehtävänä oli maan kaikkien syömäviljavarastojen inventointi ja niiden takavarikointi valtiolle, kun viljelijät sekä varakkaammat kotitaloudet olivat ensin varanneet omaan käyttöönsä määrätyn suuruiset erät. Luovutukset tuli suorittaa viidessä päivässä. Elintarvikelautakuntien tuli edelleen järjestää viljan myynti muille kuluttajille - "korttikotitalouksille" - säännöstelykuponkien avulla. Kupongit lähetettiin kotitalouksille heti juhannuksen jälkeen.
     Päiväannos oli kevyessä työssä 150, keskiraskaassa työssä 240 ja raskaassa työssä 300 grammaa henkeä kohti. 
     Heti viljainventoinnin jälkeen havaittiin, että pahat aavistukset pitivät paikkansa: säännösteltykään vilja ei riittäisi seuraavaan satoon asti. Toisaalta työväenjärjestöt arvostelivat takavarikointeja lepsuilusta, koska varastojen tarkastukset olivat leväperäisiä. Varsinkin suurtilallisten ja keinottelijoiden epäiltiin salanneen huomattavat määrät takavarioitavaksi määrättyä viljaa. Kätkettyjä varastoja tulikin ilmi monin paikoin, kun työväen järjestysmiehet ja miliisit suorittivat jatkoetsintöjä.

* * *

     Heti juhannuksen jälkeen tunteita kiristi porvariston pyrkimykset lakkauttaa Helsingin miliisi ja korvata tämä kunnallinen ja eri kansalaispiirejä edustava järjestyslaitos omalla luokkapoliisillaan. Senaattori Allan Serlachius antoi ensin omavaltaisen määräyksen miliisilaitosten lakkauttamisesta ja nimitti sitten Helsingin poliisimestariksi eversti Voss-Schaderin. Tämä erotti välittömästi 200 miliisiä. Samalla porvarillinen kaupunginvaltuusto lopetti palkanmaksun lopuille miliiseille. Helsingin työväenjärjestöjen eduskunta vaati päätösten perumista ja julisti kantansa tueksi miliisilakon.
     Helsingin miliisilakko alkaa 30.6.1917, ja miliisit poistuvat kaupungin kaduilta seuraavana aamuna. Samana päivänä alkaa kirjatyöläisten valtakunnallinen lakko, koska kirjapainojen omistajat hylkäsivät työläisten palkkaesityksen. Kirjatyöläiset vaativat kalliin ajan johdosta 100 prosentin palkankorotusta, joka ei vastannut edes hintojen siihenastista nousua täysimääräisesti. Kirjaltajien lakko estää porvarilehtien ilmestymisen toistaiseksi.
     Leipomotyöläiset ilmoittavat täyden tukensa sekä miliisien että kirjatyöläisten taisteluille, kuten pääkaupungin työväki yleensäkin. Muitakin työtaisteluja puhkeaa sekä Helsingissä että muualla maassa. Senaatintorille kutsutaan työväen joukkokokous sunnuntaiksi 1.heinäkuuta.

10. Leipurit ajavat läpi palkkasopimuksen

Valtion leipäkortti tuli käyttöön kesäkuun alussa 1917.

Sata vuotta sitten, 1.6.1917, työtaisteluun valmistautuneet Helsingin leipomotyöläiset kokoontuivat Työväentalolle käsittelemään palkkaneuvottelujen tilannetta. Sopimusneuvottelijat ilmoittavat, että palkkapykälistä ja lisistä on päästy yksimielisyyteen ”vähän joustamalla”. Erimielisyys koskee edelleen sitä otetaanko töihin ”ainoastaan järjestäytyneitä”, kuten ammattiosasto esittää, vai ”etupäässä järjestäytyneitä”, mihin työnantajat sanovat suostuvansa. Auki on lisäksi sovintolautakunnan valtuudet. Sopimuksen syntymistä pidetään kuitenkin varmana.

Elanto ja Maitokeskusliike eivät ole osallistuneet neuvotteluihin, josta syystä päätetään äänestyksen jälkeen, että näiden painostamiseksi leipomotyöväki irtisanoutuu kaikista liikkeistä tulevana tiistaina. Äänestys koskee sitä, tapahtuuko lakkoa tarkoittava joukkoirtisanoutuminen tiistaina vai vasta perjantaina. Tiistai tulee aikarajaksi äänin 116-75. Sitä ennen neuvottelijat yrittävät saada aikaan sovintoratkaisun ”paljoakaan tinkimättä”. 

Lopullinen neuvottelutulos onkin käsillä maanantaina. Leipurien kokous pidetään nyt Työväentalon rappukäytävässä, johon ahtautuu yli 300 jäsentä. Neuvottelukunnan ja ammattiosaston puheenjohtaja Hannes Juvonen ilmoittaa, että tulokseen on päästy, kun työnantajaliittojen neuvottelijat ovat hyväksyneet ammattiosaston esitykset lähes sellaisenaan. Kokous hyväksyy sopimuksen ja päättää, että se saatetaan voimaan kaikissa Helsingin ja sen esikaupungin leipomoissa. Lisäksi toimikunta velvoitetaan ryhtymään ”asian vaatimiin toimenpiteisiin” niitä työnantajia vastaan, jotka eivät sopimukseen yhdy.

            Leipurityöläisten kokouksessa vallitsee iloinen ja vapautunut ilmapiiri. Neuvottelijoita kiitellään vuolaasti, ja ”Liljeroos tuo esiin liittotoimikunnan mielipiteen, että osasto on saanut loistavan voiton sopimuksen kautta”. 

            Sopimuksen allekirjoittavat 7. kesäkuuta ammattiosaston ja H:gin Leipurinammatinharjoittajain liiton edustajat. Työnantajaliitto edustaa pääkaupungin 64 leipomoa, minkä lisäksi sopimuksen allekirjoittaa 42 yksityistä leipomoliikettä, jotka eivät kuuluu työnantajien liittoon. Osuusliike Elanto ilmoittaa pitävänsä voimassa entisen talokohtaisen sopimuksen korjattuna uusilla palkkapykälillä.

            Palkkasopimuksen perusteella leipomoalan alin viikkopalkka nousee miehillä 70 markkaan, kun alkuperäisenä vaatimuksena oli viisi markkaa enemmän. Naisten alimmaksi palkaksi tulee 55 ja oppilaille 40-45-50 markkaa. Aputyöntekijäin alimmaksi viikkopalkaksi tulee 55 markkaan miehille ja 45 naisille. Nämä palkat tulevat voimaan takautuvasti kesäkuun alusta lukien. Keskinäisen sovinto-oikeuden on määrä päättää tarvittaessa pakkojen lisäkorotuksista hintojen kallistumisen perusteella.

            Näin Helsingin leipomotyöläiset uudistavat paikallisen palkkasopimuksensa, joka oli käytännössä mitätöitynyt sotavuosien hintavyöryyn. Se nostaa käytännön palkkoja noin 30 prosenttia ja supistaa alan palkkahaitaria, koska naisleipojien, oppilaitten ja aputyöntekijäin palkankorotukset ovat hieman suuremmat kuin ammattimiesten. Täysin tämäkään sopimus ei hintojen nousua korvaa, mutta ilman suurempia selkkauksia aikaansaatuna sitä pidetään tyydyttävänä.

Sopimus on jo hyvin kattava, mutta seitsemän liikettä on jäänyt sen ulkopuolelle, ja ne joudutaan julistamaan lakkotilaan. Muut yhtyvät sopimukseen parin viikon kuluessa, mutta Maanviljelijäin Maitokeskusliike irtisanoo lakkoon ryhtyneen työväkensä. Neljän viikon lakon ja sulun jälkeen Maitokeskusliike vuokraa toimintansa E.V. Jonassonille, joka allekirjoittaa sopimuksen ja kutsuu väen töihin 2.7.

Näinä aikoina työväki ajaa etujaan useilla muillakin aloilla ja työpaikoilla. Lakkoja puhkeaa tavan takaa. Kaupungin kaduilla nähdään erilaisia mielenosoituksia ja joukkokokouksia päivittäin. Helsingin Palvelijattarien ammattiosasto tukee vaatimustaan 8-tunnin työpäivästä näyttävällä mielenosoituksella 2. kesäkuuta.

Samana päivänä eduskunta aloittaa työaikalain käsittelyn Ammattijärjestön vaatiessa 8-tunnin työpäivää kaikille aloille. Se on käytännössä ajettu lävitse suuressa osaa teollisuutta, mutta mm. maatalous- ja palvelualoilla työnantajat ovat torjuneet jyrkästi työajan lyhennyksen.

9.6. leipureitten edustajat osallistuvat Helsingin työväen järjestysmiesten kokoukseen, joka päättää  perustaa erityisen järjestysmieskaartin tulossa olevia mielenosoituksia ja mahdollista suurlakkoa varten. Niihin varaudutaan suurten uudistusten läpiajamiseksi. Päällimmäisiä ovat 8-tunnin työaikalaki, kunnallisdemokratia ja yhä painokkaammin myös Suomen valtiollinen itsenäisyys. Leipurityöväen ammattiosasto kutsuu lisää jäseniään järjestysmiehiksi.

* * *

Toukokuun lopussa Turussa alkanut paikallinen yleislakko julistetaan päättyneeksi 1. kesäkuuta. Sitä ennen kunnallista demokratiaa vaatineet lakkolaiset piirittivät Turun valtuustoa Aurakadun kaupungintalossa puolitoista vuorokautta. Senaatin edustajat Tokoi ja Svinhufvud saivat välitettyä ratkaisun, jolla Turun työväestölle luvataan paikkoja palolautakunnassa, josta koko kiista oli alkanut, sekä kunnallishallinnon demokratisointia ensi tilassa.

* * *

Suomen ja Venäjän suhteiden järjestely on nyt esillä monilla tahoilla. Rajoitettua autonomiaa ehdottava Lex Tulenheimo tulee eduskunnan käsiteltäväksi 12. kesäkuuta.

Pari päivää myöhemmin kokoontuva SDP:n ylimääräinen puoluekokous hyväksyy päätöslauselman, jossa tavoitteeksi asetetaan itsenäinen Suomen tasavalta. Kokoukseen osallistuvat Rahja ja Kollontay ilmoittavat Venäjän bolsevikkien kannattavan täydellistä itsenäisyyttä Suomelle. Leipomotyöväen ammattiosasto ilmoittaa tukensa itsenäisyyslinjalle.

* * *

Toukokuun lopussa eduskunnan hyväksymällä elintarvikelailla pyritään tehostamaan hupenevien elintarvikevarojen hankintaa ja jakelua valtakunnallisesti. Kesäkuun alussa leipäkorttijärjestelmä otetaan käyttöön koko maassa. Helsingissä kunnalliset leipäkortit korvataan valtion leipäkorteilla. Henkilökohtainen kuukausiannos on 1050-2100 grammaa työn raskaudesta riippuen.

            Elintarvikelailla senaatti on saanut oikeuden määrätä rajahintoja tärkeille elintarvikkeille sekä oikeuden päättää niiden hallussapidosta ja myynnistä. Tämä mahdollistaa mm. viljavarastojen takavarikot. Yli kohtuulliseksi katsottujen viljavarastojen takavarikointi on määrä suorittaa heti kesäkuun puolivälin jälkeen. Porvaritkin hyväksyivät elintarvikelain, vaikka nimittävät sitä "pakkolaiksi" ja pyrkivät monin paikoin sabotoimaan sen toimeenpanoa.

9. Rovasti alas ja urkuri ulos Kallion kirkossa

Leivän jontusta Helsingissä toukokuussa 1917 (MV).

Sata vuotta sitten ajatus Suomen itsenäisyydestä saa laajenevaa kannatusta eri yhteiskuntapiireissä. Sosialistit asettuvat yhä selkeämmin täyden itsenäisyyden kannalle, ja samansuuntaisesti alkaa asennoitua myös osa porvarillisista ryhmistä. 15.5. Pravdassa ilmestyy Venäjän bolsevikkijohtajan V.I. Leninin kirjoitus, jossa hän ensimmäisen kerran kannattaa selkeästi Suomen riippumattomuutta ja oikeutta erota Venäjästä.

      17.5. eduskunta hyväksyy elintarvikelain, jolla on määrä tehostaa elintarvikkeiden hankintaa ja jakelua koko maan mitassa. Samaan aikaan leipäjonoissa kuullaan lisää uutisia elintarvevarantojen hupenemisesta. Vaan porvaristo jatkaa mässäilyä, ja osa siitä rikastuukin köyhälistön nälällä. Työläiset kiristävät nälkävyötä, mutta suoristavat selkäänsä.

      Lähes kaikilla työmailla vaaditaan palkankorotuksia, työajan lyhentämistä ja monin paikoin myös tehtäviinsä sopimattomien työn- ja tehtaanjohtajien vaihtamista. Myös Elannon leipätehtaan työläiset vaativat kahden työnjohtajan erottamista, koska nämä ovat suhtautuneet ylimielisesti työväkeen ja rikkoneet työpaikalla julistettua vappupäivän vapaata.

Runsaasti leipomotyöläisiä kokoontuu joka ilta Siltasaaren työväentalolle kuulemaan uutisia paikallisista sopimusneuvotteluista. Leipurit ovat jättäneet Helsingin työnantajille palkankorotusesityksen, jolla halutaan korvausta yhä jatkuvasta hintavyörystä. Naisille on vaadittu suurempia korotuksia kuin miehille, sillä naisten palkat ovat kolmanneksen pienempiä kuin miesten. Palkkatasa-arvoon pyritään, sillä se on reilu työmaakäytäntö: samasta työstä sama palkka.

      Työnantajat vitkuttelevat, kun eivät tahdo hyväksyä periaatteessa yleistä joukkosopimusta. Heidän mielestään olisi parempi kun kukin työnantaja "sopisi vaan vapaasti” omien työntekijöittensä kanssa, mieluummin vielä jokaisen kanssa erikseen. Mahdottomaksi kokevat myös ammattiosaston esityksen naispalkkojen "ylimääräisestä" korotuksesta, ”vaikka matalista palkoista johtuvat moraaliset ja yhteiskunnalliset vaarat ovatkin tiedossa”. Työnantajat väittävät, ettei naisia enää otettaisi työhön ollenkaan, jos palkat nousisivat lähelle miesten palkkoja.

      Työnantajat selittävät Leipuri-lehdessään:

”Naisten työkyky on näet miesten kykyä tuntuvasti heikompi… Korkeintaan voitaneen sanoa, että kolme naista vastaa siinä suhteessa kahta miestä, eikä naisella yleensä ole sitä arvostelu- ja johtokykyä, että häntä voitaisiin käyttää itsenäisesti toimivana henkilönä, hän kaipaa useimmin itse miehen johtoa.”

      Ammattiosaston kokous päättää, että vaatimuksista ei tingitä, mutta tuloksia on tultava toukokuun loppuun mennessä. Kannan tueksi työhuonekuntia kehotetaan varautumaan työtaisteluun, joka tapahtuu näinä aikoina siten, että työläiset irtisanoutuvat työpaikoistaan. Työhuonekuntien tulee laatia listat, joihin merkitään kunkin työntekijän irtisanoutumisvalmius sekä varautuminen lakkovartiointiin ja muihin työtaistelutilanteen vaatimiin tehtäviin.

      Lakkoliikkeet kiihtyvät muillakin työpaikoilla. Sen arvellaan parantavan myös leipomon omistajien neuvotteluhalua. Leipomotyöläisten neuvottelijoita vetänyt Hannes Juvonen ilmoittaakin 20. toukokuuta, että alkuvaikeuksien jälkeen on päästy "keskustelemaan rakentavampaan sävyyn".

Arjen vaikeuksista huolimatta maaliskuun vallankumousta seurannut vapauden innostus näkyy Helsingin katukuvassa jatkuvana liikehtimisenä, mutta myös huvien, harrastusten ja tapahtumien vyörynä. Vapauden ja veljeyden aatetta julistetaan kirjoissa ja lehdissä, sanoin ja kuvin. Kuvia kaadetaan myös kirkoissa, joissa sattuu muutamia välikohtauksia.

      Suurta huomiota herättävät tolstoilaisen kirjailijan Arvid Järnefeltin luvattomat saarnat Kallion ja Nikolain (Suur-) kirkossa. 20. toukokuutta Järnefelt saarnaa täpötäydessä Kallion kirkossa. Hän kehottaa työväkeä hylkäämään porvarillisen kulttuurin ja pyrkimään aidompaan ihmisrakkauteen, mikä voisi toteutua sosialismissa. Saarnan aikana väkijoukko huutaa rovastin alas ja kantaa urkurin ulos.

Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnassa joudutaan keskustelemaan vähän päästä järjestyskysymyksestä. Sehän on ratkaistu Helsingissä perustamalla työväen ja porvarien yhteinen järjestyslautakunta ja sen alaisuuteen kunnallinen miliisi. Mutta jännitys lisääntyy, kun käy ilmi, ettei porvaristo tahdo tyytyä yhteiseen järjestyslaitokseen, vaan vehkeilee sen syrjäyttämiseksi.

      19.5. vanhasuomalainen senaattori Serlachius antaa jo määräyksen miliisilaitosten lakkauttamisesta ja korvaamisesta tsaarinaikaisella tai uudelleen järjestetyllä poliisilaitoksella. Serlachius antaa määräyksen omin päin, mutta koko senaatin nimissä. Tätä ei järjestynyt työväestö hyväksy, vaan pitää kiinni kunnallisesta järjestysvallasta, jossa se on itse osallisena.

      Samalla kun porvaristo käy kiivasta kamppailua laillisuuden nimissä, se on ryhtynyt organisoimaan salassa suojelus- ja muita asejoukkoja eri puolilla maata. Toukokuussa aktivistien sotilaskomitea pyytää Saksan armeijalta sekä aseita että maihinnousua Suomeen.

Työläiset näkevät porvariston vehkeilyn uhkana, joka nostaa keskustelua vastatoimista. Vuosien 1905-06 punakaartilaiset olivat kokoontuneet jo 12.5. Kaisaniemessä ja esittäneet kaartien elvyttämistä. Tehtäväksi mainittiin samat kuin suurlakon aikana 1905: järjestyksen ylläpito, kansalaisten ja valtion omaisuuden suojelu, työväen rauhallisten mielenosoitusten sekä kokoontumis-, lausunto- ja painovapauden turvaaminen

      Työväenjärjestöjen eduskunta haluaa kuitenkin rauhoittaa mieliä ja hylkää kaartien elvyttämisen. Sen mukaan järjestyskysymys ja kunnallishallinto yleensäkin on pyrittävä järjestämään eri kansalasispiirien yhteistyönä.

Raumalla kaksiviikkoinen kunnallislakko päättyy senaatin välitykseen, kun työväestölle turvataan osuus kaupungin hallinnossa. Samaa tavoittelee myös Turun työväestö, joka aloittaa 28. toukokuuta paikallisen yleislakon kunnallishallinnon demokratisoimiseksi.

8. Vappu 1917: "Köyhälistön mahtava taistelujuhla"

Vapaus tervehtii työläisiä. Työmiehen etusivu vapun aatonaattona 1917.

Huhtikuun viimeisinä päivinä 1917 Työmies-lehdessä julkaistiin ohjeita Helsingin vapunvietosta. "Kaikki pyörät seisomaan ja suuriksi mielenosoituskulkueet!" lehti kehottaa 30.4.

     Helsingin Leipomotyöväen ammattiosasto oli mukana vapun valmisteluissa, mutta lippukysymys aiheutti päänvaivaa. Alkuperäinen lippu oli ammattikunta-ajalta ja väreiltään sinivalkoinen, eikä sopinut luokkataistelujärjestön viiriksi. Jo suurlakkovuonna 1905 oli päätetty hankkia uusi lippu - "punainen ja taistelulipun mallinen" - mutta asia oli hautautunut. Nyt oltiin hankalassa välikädessä. Tilanteen pelastivat ammattiosaston naiset, jotka lupasivat neuloa väliaikaisen punalipun viikkoa ennen vappua. Siihen kirjailtiin vain osaston nimi ja kultainen tähkä. Ja hieno tuli.

     Vapusta 1917 muodostui "köyhälistön mahtava taistelujuhla". Työväki liikehti koko maassa. Koskaan aiemmin ei oltu nähty niin suuria kulkueita ja joukkokokouksia. Liikkeellä oli satoja tuhansia työläisiä. Monin paikoin heidän rinnallaan marssi venäläistä sotaväkeä. Monilla maaseutupaikkakunnillakin järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa suuria marsseja ja mielenosoituskokouksia.

     Vappuaamuna Helsingissä työläiset kokoontuvat Rautatientorilla, jossa marssirivistöt järjestyvät ammattiosastoittain lippujensa ja tunnustensa alle. Leipurityöläiset ovat mukana väliaikaisen punalippunsa kanssa. Banderollissa lukee: "Oikeutta sorretuille!"

     Kulkueen etunenässä kulkevat soittokunnat työväenmarsseja soittaen. Niiden jäljessä marssii arviolta 50 000 ihmistä Rautatientorilta Eläintarhan kentälle. Reitti kulkee Mikonkatua, Esplanadia ja Unioninkatua Kallioon ja edelleen Eläintarhan urheilukentälle. Mukaan liittyvät Hietalahdesta lähteneet venäläisten sotilaitten ja työläisten rivistöt. Kulkueen saapuminen juhlakentälle kestää neljä tuntia. Juhlan aluksi soittokunnat soittavat Kansainvälisen ja Marseljeesin. Kuullaan soitto- ja lauluesityksiä sekä vakavaa puhetta usealta lavalta suomen, ruotsin ja venäjän kielillä.

     Pääasioina ovat kahdeksantuntinen työpäivä, kunnallislait ja elintarvekysymys. Niitä kaikkia on jo alettu toteuttaa myös käytännön toimin.

     Metallityöläisten lakon jälkeen 8 tunnin työpäivä on saatu voimaan useilla työpaikoilla työtaistelujen jälkeen. Toisin paikoin työnantajat ovat taipuneet ilman niitäkin. Myös maaseudun työväki on herännyt vaatimaan lyhyempää työpäivää. Ensimmäiset maatyöläislakot alkavat vapunpäivästä ja kiihtyvät seuraavalla viikolla.

     Senaatissa on aloitettu työaikalain käsittely, jossa työväen edustajat kannattavat yhtä lakia, jolla säädetään samanlainen 8 tunnin työpäivä kaikille, niin teollisuuden kuin maataloudenkin työväelle. Suomen Ammattijärjestö vaatii tuloksia "ensi kädessä".

Vapun vaatimuksissa on näkyvästi esillä myös kunnallishallinnon kansanvaltaistaminen. Kuntiin vaaditaan vaaleja, joissa kaikilla asukkailla on yksi ja yhtäläinen ääni. Nyt äänioikeus on porrastettu varallisuuden perusteella, joten käytännössä kunnallishallinto on yksin vauraimpien porvarien käsissä.

     Vapun jälkeisellä viikolla Raumalla alkaa yleislakko, jolla paikallinen työväenliike vaatii kunnallista demokratiaa. Pian puhkeaa kunnallislakkoja myös muilla paikkakunnilla.

Helsingissä köyhälistö on saattanut ostaa leipää vappua edeltäneen viikon ajan vain säännöstelykuponkeja vastaan. Varsinkin ruumiillisen työn tekijät valittavat annosten olevan liian pieniä. Niin tekevät leipuritkin: "Mikä onkaan alentavampaa kuin, että leiväntekijät näkevät nälkää taikinapatojen äärellä."

     9.5. eduskunnassa aloitetaan elintarvikelain käsittely. Sillä on tarkoitus tehostaa ja yhtenäistää elintarvikkeiden hankinta ja jakelu koko maassa. Leipurit kannattavat kaikkien elintarvikevarastojen takavarikointia ja saattamista julkiseen jakeluun.

     Helsingin kaupungin muonitustoimikunta päättää luovuttaa kaupungin maista viljelyspalstoja erityisesti perunan viljelyyn, mutta niitä riittää vain murto-osalle hakijoista.

Palkkaliike käyntiin

     Leipomotyöläisten toimikunta on valmistellut palkkaesitykset, joita käsitellään 7. toukokuuta leipurien yleisessä kokouksessa HTY:n talolla. Kokoukseen osallistuu 245 jäsentä, enemmän kuin miesmuistiin. Palkkaliikkeeseen päätetään ryhtyä ”vaikkakin työolot ovat huonon puoleiset, muuten voiton mahdollisuudet näyttää nyt olevan paljon paremmat kuin ennen.”

     Tavoitteiksi hyväksytään parin äänestyksen jälkeen keskimäärin 60 prosentin palkankorotus, palkkalautakunta ja järjestymispykälä. Vaadittu palkkalautakunta on työläisten ja työnantajien yhteiselin, tehtävänä tutkia vastaisuudessa elintarpeiden kallistumista ja ”neuvotella työläisten palkkojen korottamisesta ettei tarvitse sanoa sopimusta ylös”. Järjestymispykälä edellyttää, että leipomotyöhön palkataan ainoastaan järjestyneitä työläisiä.

     Ammattiosaston puolesta neuvottelijoiksi nimetään Hannes Juvonen, Heikki Poutanen, Kalle Tervonen sekä Ida Reijonen tukenaan Juho Sainio liitosta. Kun Leipomotyöväen liitto ja SAJ hyväksyvät leipurien esitykset, ne lähetetään pääkaupungin työnantajille. Heiltä pyydetään vastausta viiden päivän kuluessa. Vastausta jäädään odottelemaan.. ja suunnittelemaan toimenpiteitä, jos työlakkoon joudutaan…

7. Taistelu 8 tunnin työpäivästä, leipä kortille Helsingissä

"Elintarvetilanteeseen puututtava. Kaikki tuki palkkaliikkeille ja joukkovoima käyttöön kahdeksantuntisen työpäivän toteuttamiseksi."

Näin evästää Helsingin Leipomotyöväen toimikunta Juho Sainiota ja Jukka Viitasaarta, jotka ovat lähdössä leipomotyöläisten edustajina Ammattijärjestön valtuuston kokoukseen käsittelemään ajankohtaisia asioita.

Vaatimus kahdeksantunnin työpäivästä on nopeasti voimistunut, ja sen puolesta on käyty työtaisteluja eri puolilla maata. Muutamilla paperitehtailla se on jo ajettu lävitse. Myös leipureilla se on jo käytössä - ainoana ammattiryhmänä - mutta leipurit lupaavat täyden tukensa muiden alojen työaikakamppailulle. Teollisuuden työajat ovat yleisesti 10-12 -tuntisia.

Tiistaina 17.4.1917 Suomen Ammattijärjestö (SAJ) vaatii siirtymistä kahdeksan tunnin työpäivään kaikilla aloilla vappuun mennessä. Ellei vaatimukseen suostuta, järjestynyt työväki ryhtyy laajoihin työtaisteluihin, Ammattijärjestö ilmoittaa.

Seuraavana päivänä metallityöläiset aloittavat valtakunnallisen lakon. Helsingissä tuhansia metallityöläisiä marssii eri puolilta kaupunkia mielenosoitukseen Senaatintorille. Leipomotyöläiset vievät lakkokokoukseen suuren ruisleivän symbolisena tuen ilmaisuna.

Metallin työnantajat taipuvat vielä samana iltana sekä kahdeksantuntiseen työpäivään että neuvotteluihin työehtosopimuksesta. Helsingin valtuustoherrat myöntävät sen myös kaupungin työläisille näidenkin uhatessa lakolla.

Liikehdintä jatkuu työpaikoilla. Palkkojen lisäksi vaaditaan työolojen parantamista, elintarpeiden hankintaa ja mm. hankalien työnjohtajien eroa. Rautateiden konepajoilla ja joillain muilla isoilla työpaikoilla perustetaan työläisneuvostoja, jotka pyrkivät haastamaan työnantajan yksinoikeuden päättää työpaikan asioista.

Leipurit katsovat, että heidänkin toimeentulonsa on vaikeutunut siinä määrin, että on ryhdyttävä hankkimaan korjausta palkkaliikkeellä. Sitä valmistelemaan asetetaan kolmimiehinen palkkatoimikunta.

Helsingin kaupungin muonitustoimikunnan leipäkorttivihko keväältä 1917.

 Elintarviketilanne on kärjistynyt kaiken aikaa. Leipurityöläiset ovat mukana Työväentalolla, kun Helsingin järjestynyt työväki perustaa työväen elintarvekomitean. Sille annetaan tehtäväksi etsiä ja takavarikoida kätkettyjä ruokavarastoja sekä saattaa ne yleiseen jakeluun.

Työläisten on ryhdyttävä itse hoitamaan elintarvekysymystä, koska viranomaiset eivät sitä tee. Sen lisäksi, että kaupungin muonitustoimikunta todetaan saamattomaksi, porvariherrojen katsotaan jopa suojelevan mustanpörssiin keinottelijoita. Työväki vaatii hintoja alas, varastoja jakoon ja keinottelijoita kuriin.

Tunteet kuumenevat jakelujonoissa sekä toreilla, joissa tuotteita on myytävänä, mutta vain ylikorkeilla kiskurihinnoilla. 19.4. Helsingissä puhkeaa ensimmäinen elintarvemellakka, kun kiihtynyt väkijoukko takavarikoi elintarpeita Kauppatorilla ja ryhtyy jakamaan niitä normaaliksi katsomaansa hintaan. Porvarilehdissä kauhistellaan ”ryöstelyä” ja valitellaan, ettei paikalla ollut miliisi puuttunut tapahtumiin.

Myös muualla maassa puhkeaa levottomuuksia, koska kansa ei voi ymmärtää, että sen täytyy kärsiä nälkää, vaikka elintarpeita riittää mustaan pörssiin ja tuottoisaan vientikauppaan ulkomaille.

Talven kuluessa viranomaiset ovat määränneet jakelusäännöstelyyn sokerin, lihan, voin ja maidon. Huhtikuun puolivälissä ilmoitetaan, että pääkaupungin jauhovarastot riittävät vapaassa kaupassa tuskin kesäkuun alkuun. Siksi myös leipä määrätään jakelusäännöstelyyn, ja 23. huhtikuuta aloitetaan leipäkorttien jako kaupunkilaisille, joiden luvuksi on laskettu 205 324 henkeä.

Henkilökohtaisella leipäkortilla saa päivää kohti joko 150 grammaa jauhoa, 200 grammaa pehmeää leipää tai 125 grammaa kovaa leipää. Ruumiillisen työn tekijät ja heidän perheenjäsenensä saavat lisäksi 120 grammaa jauhoa tai vastaavan määrän leipää. Tästä lisäannoksesta osattomaksi jääville lapsille annetaan 40 gramman lisäannos päivää kohti.

Lisäksi leipomoliikkeet on määrätty keskittymään vain neljään yksinkertaiseen leipälajiin, joiden valmistukseen kuluvasta jauhosta vain 20 prosenttia saa olla vehnäjauhoa. Voin ja sokerin puute on tyhjentänyt hyllyt konditoriatuotteista jo aiemmin.

Jauhopulaa voidaan osittain ymmärtää, koska leipäviljan suhteen Suomi on 60-prosenttisesti tuontiviljan varassa, ja sota-aikana viljaa on voitu tuoda vain Venäjältä. Jo loppuvuodesta 1916 toimitukset alkoivat takkuilla ja häiriöt ovat lisääntyneet kevättä kohti. Viljakauppa on yksityisten välitysliikkeiden hallussa, ja nämä siirtävät viljaa myös mustaanpörssiin. Kotimaisiakaan varantoja ei saada täysimääräisesti käyttöön, koska suurtilalliset ja välittäjät kätkevät varastoja kiristääkseen korotuksia sekä laillisiin että laittomiin hintoihin.

Porvariston kiristäessä elintarvetilannetta työväestön äänenpainot alkavat tiukentua. Leipomotyöväen liiton sihteeri Juho Sainio kirjoittaa huhtikuun Tähkässä:

”Maaliskuun 17. päivän tapahtumat olivat alkuna yhä vielä jatkuvalle porvarilliselle vallankumoukselle, ja sen jatkona tulee tapahtumaan yhteiskunnallinen vallankumous, mutta sen kykenee suorittamaan vasta hyvin järjestynyt työväki, eikä meidän ammattikuntamme suinkaan silloin tahdo olla syrjästä katsojana. Mutta paitsi tätä yleistä tarvetta, vaatii meidän yksityinen tarpeemmekin, että kaikki leipurit kuuluvat omaan liittoonsa, silloin olemme valmiit ja myös vahvat ottamaan vastaan mitä uusi aika tuoneekin.”