2. "Viimeistä ratasta myöten"

Tammikuussa 1917 työläisäidit hytisevät halkojonossa Hakaniemen torilla. Talvi 1916-17 on alkanut erittäin kylmänä, mutta polttopuukin on kadonnut mustaanpörssiin. Siellä niiden hinta on kolmikertaistunut vuodessa, vaikka maa on polttopuun suhteen omavarainen ja halkoja on tehty ennätysmäärä. Mutta kaupunkiin niitä ei saada, koska lojuvat varastoissa välittäjien odotellessa vielä parempia hintoja.

         Paleltumiskuolemien välttämiseksi kaupungin porvarijohto on järjestänyt halkojen hataraa hätäjakelua, vaikka periaatteessa ei hyväksykään markkinoiden toimintaan puuttumista. Yksi jakelupiste on Hakanimessä.

         Kun halot on jonotettu, siirrytään haalimaan elintarpeita. Voita yritetään ostaa säännöstelykupongeilla, mutta korttiannostakaan ei riitä kaikille. Soppalihaa on kaupassa silloin tällöin, mutta se on käynyt liian kalliiksi köyhille. Ruisleivänkin hinta on kolminkertaistunut.

         Mutta ahdinko ei koske kaikkia. Lehdistä saadaan lukea, että Helsingin pörssissä osakekurssit olivat nousseet uuteen ennätykseen vuoden 1916 lopulla - niiden hinta oli yli kolminkertaistunut vuodessa. Sotateollisuus tuotti erinomaisesti. Suuria voittoja on tehty myös raaka-aine- ja elintarvekeinottelulla sekä vuokrakiskonnalla.

         Euroopan kentillä maailmansota raivoaa entistä verisempänä. Sensuurin takia Venäjältä ja itärintamalta ei saada tietoja, mutta Venäjän armeijan sotasairaaloihin Helsinkiin tuodut haavoittuneet kertovat armeijan vastoinkäymisistä. Huhujen mukaan myös keisarikunnan taloustilanne on vaikeutunut. Siihen viittaa sekin, että Venäjä vähentää sekä sotatarviketilauksia että vallitöitä Suomessa.

         Sen johdosta myös työttömyys alkaa ahdistaa helsinkiläistyöläisiä, ensiksi rakentajia. Leipomotoiminta on suhteellisen vakaata, koska leipää syödään niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina, mutta voin, sokerin ja jauhojen niukkuuden johdosta leipomot rajoittavat valikoimiaan ja alkavat uhkailla irtisanomisilla nekin.

         Vaikeuksista huolimatta helsinkiläistyöläisten mielialoissa on tapahtunut heräämistä. Kun lakot ja mielenosoitukset on kielletty, ammattijärjestöt ovat ryhtyneet vahvistamaan organisaatioitaan sisäisesti. Vanhoissa käsityöläisosastoissa eletään murroskautta, kun perinteisiä ammattikuntajärjestöjä kehitetään "teollisuusliitoiksi" tietoisten sosialistien johdolla.

         Helsingin Leipomotyöväen ammattiosaston vuosikokous pidetään tammikuun puolivälissä 1917 HTY:n talolla. Uudeksi puheenjohtajaksi valitaan suurella yksimielisyydellä Elannon leipuri Hannes Juvonen. Neljä vuotta osastoa ansiokkaasti luotsannut Jukka Viitasaari ei ole nyt ehdolla eikä paikallakaan. Syrjään hän ei ole vetäytynyt, vaan lähettää "hiljaiset taisteluterveiset maan alta".

         Vuosikokouksessa kuullaan osaston järjestäjäksi vuoden 1916 lopulla palkatun toveri Eemil Saran selostus: Helsingin leipurien enemmistö on jo liittynyt ammattiosastoon, ja he ovat alkaneet järjestyä myös työpaikoittain muodostamalla työhuonekuntia. Työhuonekunnat on saatu perustettua 58 leipomoliikkeeseen. Lähinnä pienliikkeisiin on määrä perustaa vielä 17 työhuonekuntaa. Lisäksi ovat nämä työhuonekunnat ryhtyneet keskenään yhteistoimintaan puheenjohtajien neuvoston välityksellä.

         "Näin saamme rivimme lujemmiksi sekä lisää tehoa agitatsioonityöhön, lainvalvontaan ja mitä kohtalo eteemme asettaa."

         Lainvalvonta tarkoittaa Leipomolain valvontaa. Laki kieltää yötyön leipomoissa ja määrää työpäivän pituudeksi keskimäärin 8 tuntia. Tämä on ensimmäinen työmiehiä koskeva työaikalaki maassamme. Helsingin leipurit saavuttivat sen vuosia kestäneen sitkeän taistelun tuloksena 1907. Muilla aloilla tehdään vielä 10-12 -tuntista päivää ja paikoin pitempääkin.

         Kun Leipuriosaston jäsenyys oli avattu edellisvuonna (1916) naisille, nyt nousi kysymys myös muiden leipomoissa työskentelevien järjestymisestä - leivänlaskijat, siivoojat ja ajomiehet olivat yhä ulkopuolella. Järjestäjä Sara suosittelee sellaista teollisuusliittoa, johon saataisiin kaikki leivänvalmistuksessa työskentelevät, ei ainoastaan leipomoiden apuväki, vaan puotilaisetkin:

         ”Jos jolloinkin pannaan pyörät seisomaan, niiden pitää seisoa viimeistä ratasta myöten. Sen kiristäväisempi on työläisten rautakoura, mitä ahtaammalle se puristuu kapitalistin ympärille… Onhan parempi että koko liikkeen väki tuntee seisovansa veljinä, yhdessä rintamassa, yhteistä vastustajaa vastaan, kuin että esim. toiset työläiset karttavat epäluuloisesti toisia, eivätkä tiedä mille kannalle joku osa asettuu.”

         Mutta toistaiseksi työmiehet saattoivat vain katsella hammasta purren vaimojensa jonotusta ja lastensa kalpenevia kasvoja. "Rautakoura" puristui nyrkkiin, mutta se oli pidettävä taskussa.

         Työmies kirjoitti: ”Meitä on paljon; me odotamme aikaamme."

1. "Valmiina, kun ylkä tulee..."

Vuoden 1916 päättyessä jännityksen lisääntyminen Venäjän keisarikuntaan kuuluvan Suomen pääkaupungissa oli käsin kosketeltavaa. Ensimmäinen maailmansota riehui Euroopassa. Se ei ulottunut välittömästi Suomeen, mutta täälläkin vallitsi sotatila ja tiukka sotasäännöstely. Kansalaisoikeuksia oli rajoitettu ja työväenliikkeen toimintamahdollisuuksia typistetty. Tästä huolimatta työläisten liikehdintä oli lisääntymässä.

       Kesän 1916 aikana Helsingin Leipomotyöväen ammattiosasto oli elvyttänyt oman lehtensä, joka nimettiin "Nyrkiksi". Vaikka sotasäännöstely kielsi lakot, Elannon leipätehtaan työläiset saavuttivat yhtenäisen palkkaliikkeen tuloksena työehtosopimuksen, joka oli rakenteeltaan hyvin moderni: se sisälsi palkkataulukon lisäksi sellaisia uusia sosiaalietuja, kuin kesäloma, sairausajan avustus ja työpaikkalääkärin palvelut maksutta.

       Ammattiosasto järjesti työhuonekuntia muihinkin leipomoihin, ja ne ryhtyivät välittömästi ajamaan samankaltaista sopimusta kuin Elannossa oli saavutettu. Leipureilla oli vanhastaan paikallinen Helsinkiä koskeva työehtosopimus, mutta se oli menettänyt merkityksensä sotavuosien inflaation takia. Valtakunnallisia työehtosopimuksia ei tuohon aikaan vielä ollut lainkaan (paitsi kirjatyöläisten palkkatariffi) ja paikallisiakin vain harvoilla aloilla. Mutta nyt leipurit siis ajoivat parempia elinehtoja talokohtaisesti.

       Vuoden 1916 aikana elintarvikepula oli yltynyt ja hinnat kallistuneet. Väittely kävi kiivaana sosialistien ja porvarien välillä: tuleeko väestön huolto turvata yhteiskunnan toimin vai luottaa "vapaiden markkinoiden" toimintaan? Vuoden 1915 lopulla viranomaiset olivat taipuneet asettamaan elintarvikkeille raja- eli enimmäishintoja, alkaen voista. Se johti voin katoamiseen mustan pörssin keinottelijoille.

       Kun rajahintojen julistaminen ei auttanut, Helsingin muonitustoimikunta ryhtyi vastentahtoisesti jakelusäännöstelyyn vuoden 1916 lopulla. Ensimmäiseksi kortille pantiin sokeri ja talven aikana myös voi, liha, maito, juusto, jauhot ja polttopuut. Tuotteita ei kuitenkaan saatu kauppoihin edes korttiannosten määriä. Lehdissä alettiin julkaista pula-ajan reseptejä. Työväen mielialat kiristyivät.

       Helsingin Työväenyhdistyksen vuosikertomus vuodelta 1916 luettiin poliisin läsnä ollessa: ”Varakkain käsissä olevain kunnallishallintojen rikollinen leväperäisyys on saattanut useiden tarveaineiden, kuten halkojen, ruokatarpeiden ym. saannin uhatuksi".

       Yhtenäisen työväenpuolueen - Sosialidemokraattisen puolueen - kannatus oli kasvussa. Kesän 1916 vaaleissa se oli saavuttanut eduskuntaenemmistön, 103 kansanedustajaa, mutta tätäkään eduskuntaa ei kutsuttu koolle. Komentoa piti keisarillinen sotatilahallinto. Sotatilasta huolimatta työväki järjestyi entistä tiiviimmin. Leipuriosaston jäsenmääräksi kirjattiin vuoden 1916 päättyessä 446.

       Viranomaisvalvonnan takia pöytäkirjoihin ei kaikkia ajatuksia kirjattu, mutta jotain on luettavissa varovaisten ilmaisujen takaa. Leipurityöntekijäin liiton edustajakokous oli määrä pitää vuoden 1916 aikana. ”Erinäisistä syistä” liiton johto pyysi valtuudet kokouksen lykkäämiseen ja tarvittavien päätösten tekoon liittotoimikunnassa. Puheenjohtaja Juho Sainio viesti osastoille joulukuussa 1916:

       ”Kuudes edustajakokouksemme on siirretty… Mutta meidän on pidettävä mielessä, että sopiva ajankohta voi tulla hyvinkin pian… Siirtämispäätös edellyttää, ettei silloin noudateta sääntöjen aikamääriä, vaan toimitaan nopeasti... ollaksemme valmiit silloin, ’kun ylkä tulee’”.

       Kun kohta ”ylkä tuli”, ammattiyhdistyskokoukset siirrettiin suurempien tehtävien takia.