9. Rovasti alas ja urkuri ulos Kallion kirkossa

Leivän jontusta Helsingissä toukokuussa 1917 (MV).

Sata vuotta sitten ajatus Suomen itsenäisyydestä saa laajenevaa kannatusta eri yhteiskuntapiireissä. Sosialistit asettuvat yhä selkeämmin täyden itsenäisyyden kannalle, ja samansuuntaisesti alkaa asennoitua myös osa porvarillisista ryhmistä. 15.5. Pravdassa ilmestyy Venäjän bolsevikkijohtajan V.I. Leninin kirjoitus, jossa hän ensimmäisen kerran kannattaa selkeästi Suomen riippumattomuutta ja oikeutta erota Venäjästä.

      17.5. eduskunta hyväksyy elintarvikelain, jolla on määrä tehostaa elintarvikkeiden hankintaa ja jakelua koko maan mitassa. Samaan aikaan leipäjonoissa kuullaan lisää uutisia elintarvevarantojen hupenemisesta. Vaan porvaristo jatkaa mässäilyä, ja osa siitä rikastuukin köyhälistön nälällä. Työläiset kiristävät nälkävyötä, mutta suoristavat selkäänsä.

      Lähes kaikilla työmailla vaaditaan palkankorotuksia, työajan lyhentämistä ja monin paikoin myös tehtäviinsä sopimattomien työn- ja tehtaanjohtajien vaihtamista. Myös Elannon leipätehtaan työläiset vaativat kahden työnjohtajan erottamista, koska nämä ovat suhtautuneet ylimielisesti työväkeen ja rikkoneet työpaikalla julistettua vappupäivän vapaata.

Runsaasti leipomotyöläisiä kokoontuu joka ilta Siltasaaren työväentalolle kuulemaan uutisia paikallisista sopimusneuvotteluista. Leipurit ovat jättäneet Helsingin työnantajille palkankorotusesityksen, jolla halutaan korvausta yhä jatkuvasta hintavyörystä. Naisille on vaadittu suurempia korotuksia kuin miehille, sillä naisten palkat ovat kolmanneksen pienempiä kuin miesten. Palkkatasa-arvoon pyritään, sillä se on reilu työmaakäytäntö: samasta työstä sama palkka.

      Työnantajat vitkuttelevat, kun eivät tahdo hyväksyä periaatteessa yleistä joukkosopimusta. Heidän mielestään olisi parempi kun kukin työnantaja "sopisi vaan vapaasti” omien työntekijöittensä kanssa, mieluummin vielä jokaisen kanssa erikseen. Mahdottomaksi kokevat myös ammattiosaston esityksen naispalkkojen "ylimääräisestä" korotuksesta, ”vaikka matalista palkoista johtuvat moraaliset ja yhteiskunnalliset vaarat ovatkin tiedossa”. Työnantajat väittävät, ettei naisia enää otettaisi työhön ollenkaan, jos palkat nousisivat lähelle miesten palkkoja.

      Työnantajat selittävät Leipuri-lehdessään:

”Naisten työkyky on näet miesten kykyä tuntuvasti heikompi… Korkeintaan voitaneen sanoa, että kolme naista vastaa siinä suhteessa kahta miestä, eikä naisella yleensä ole sitä arvostelu- ja johtokykyä, että häntä voitaisiin käyttää itsenäisesti toimivana henkilönä, hän kaipaa useimmin itse miehen johtoa.”

      Ammattiosaston kokous päättää, että vaatimuksista ei tingitä, mutta tuloksia on tultava toukokuun loppuun mennessä. Kannan tueksi työhuonekuntia kehotetaan varautumaan työtaisteluun, joka tapahtuu näinä aikoina siten, että työläiset irtisanoutuvat työpaikoistaan. Työhuonekuntien tulee laatia listat, joihin merkitään kunkin työntekijän irtisanoutumisvalmius sekä varautuminen lakkovartiointiin ja muihin työtaistelutilanteen vaatimiin tehtäviin.

      Lakkoliikkeet kiihtyvät muillakin työpaikoilla. Sen arvellaan parantavan myös leipomon omistajien neuvotteluhalua. Leipomotyöläisten neuvottelijoita vetänyt Hannes Juvonen ilmoittaakin 20. toukokuuta, että alkuvaikeuksien jälkeen on päästy "keskustelemaan rakentavampaan sävyyn".

Arjen vaikeuksista huolimatta maaliskuun vallankumousta seurannut vapauden innostus näkyy Helsingin katukuvassa jatkuvana liikehtimisenä, mutta myös huvien, harrastusten ja tapahtumien vyörynä. Vapauden ja veljeyden aatetta julistetaan kirjoissa ja lehdissä, sanoin ja kuvin. Kuvia kaadetaan myös kirkoissa, joissa sattuu muutamia välikohtauksia.

      Suurta huomiota herättävät tolstoilaisen kirjailijan Arvid Järnefeltin luvattomat saarnat Kallion ja Nikolain (Suur-) kirkossa. 20. toukokuutta Järnefelt saarnaa täpötäydessä Kallion kirkossa. Hän kehottaa työväkeä hylkäämään porvarillisen kulttuurin ja pyrkimään aidompaan ihmisrakkauteen, mikä voisi toteutua sosialismissa. Saarnan aikana väkijoukko huutaa rovastin alas ja kantaa urkurin ulos.

Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnassa joudutaan keskustelemaan vähän päästä järjestyskysymyksestä. Sehän on ratkaistu Helsingissä perustamalla työväen ja porvarien yhteinen järjestyslautakunta ja sen alaisuuteen kunnallinen miliisi. Mutta jännitys lisääntyy, kun käy ilmi, ettei porvaristo tahdo tyytyä yhteiseen järjestyslaitokseen, vaan vehkeilee sen syrjäyttämiseksi.

      19.5. vanhasuomalainen senaattori Serlachius antaa jo määräyksen miliisilaitosten lakkauttamisesta ja korvaamisesta tsaarinaikaisella tai uudelleen järjestetyllä poliisilaitoksella. Serlachius antaa määräyksen omin päin, mutta koko senaatin nimissä. Tätä ei järjestynyt työväestö hyväksy, vaan pitää kiinni kunnallisesta järjestysvallasta, jossa se on itse osallisena.

      Samalla kun porvaristo käy kiivasta kamppailua laillisuuden nimissä, se on ryhtynyt organisoimaan salassa suojelus- ja muita asejoukkoja eri puolilla maata. Toukokuussa aktivistien sotilaskomitea pyytää Saksan armeijalta sekä aseita että maihinnousua Suomeen.

Työläiset näkevät porvariston vehkeilyn uhkana, joka nostaa keskustelua vastatoimista. Vuosien 1905-06 punakaartilaiset olivat kokoontuneet jo 12.5. Kaisaniemessä ja esittäneet kaartien elvyttämistä. Tehtäväksi mainittiin samat kuin suurlakon aikana 1905: järjestyksen ylläpito, kansalaisten ja valtion omaisuuden suojelu, työväen rauhallisten mielenosoitusten sekä kokoontumis-, lausunto- ja painovapauden turvaaminen

      Työväenjärjestöjen eduskunta haluaa kuitenkin rauhoittaa mieliä ja hylkää kaartien elvyttämisen. Sen mukaan järjestyskysymys ja kunnallishallinto yleensäkin on pyrittävä järjestämään eri kansalasispiirien yhteistyönä.

Raumalla kaksiviikkoinen kunnallislakko päättyy senaatin välitykseen, kun työväestölle turvataan osuus kaupungin hallinnossa. Samaa tavoittelee myös Turun työväestö, joka aloittaa 28. toukokuuta paikallisen yleislakon kunnallishallinnon demokratisoimiseksi.

8. Vappu 1917: "Köyhälistön mahtava taistelujuhla"

Vapaus tervehtii työläisiä. Työmiehen etusivu vapun aatonaattona 1917.

Huhtikuun viimeisinä päivinä 1917 Työmies-lehdessä julkaistiin ohjeita Helsingin vapunvietosta. "Kaikki pyörät seisomaan ja suuriksi mielenosoituskulkueet!" lehti kehottaa 30.4.

     Helsingin Leipomotyöväen ammattiosasto oli mukana vapun valmisteluissa, mutta lippukysymys aiheutti päänvaivaa. Alkuperäinen lippu oli ammattikunta-ajalta ja väreiltään sinivalkoinen, eikä sopinut luokkataistelujärjestön viiriksi. Jo suurlakkovuonna 1905 oli päätetty hankkia uusi lippu - "punainen ja taistelulipun mallinen" - mutta asia oli hautautunut. Nyt oltiin hankalassa välikädessä. Tilanteen pelastivat ammattiosaston naiset, jotka lupasivat neuloa väliaikaisen punalipun viikkoa ennen vappua. Siihen kirjailtiin vain osaston nimi ja kultainen tähkä. Ja hieno tuli.

     Vapusta 1917 muodostui "köyhälistön mahtava taistelujuhla". Työväki liikehti koko maassa. Koskaan aiemmin ei oltu nähty niin suuria kulkueita ja joukkokokouksia. Liikkeellä oli satoja tuhansia työläisiä. Monin paikoin heidän rinnallaan marssi venäläistä sotaväkeä. Monilla maaseutupaikkakunnillakin järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa suuria marsseja ja mielenosoituskokouksia.

     Vappuaamuna Helsingissä työläiset kokoontuvat Rautatientorilla, jossa marssirivistöt järjestyvät ammattiosastoittain lippujensa ja tunnustensa alle. Leipurityöläiset ovat mukana väliaikaisen punalippunsa kanssa. Banderollissa lukee: "Oikeutta sorretuille!"

     Kulkueen etunenässä kulkevat soittokunnat työväenmarsseja soittaen. Niiden jäljessä marssii arviolta 50 000 ihmistä Rautatientorilta Eläintarhan kentälle. Reitti kulkee Mikonkatua, Esplanadia ja Unioninkatua Kallioon ja edelleen Eläintarhan urheilukentälle. Mukaan liittyvät Hietalahdesta lähteneet venäläisten sotilaitten ja työläisten rivistöt. Kulkueen saapuminen juhlakentälle kestää neljä tuntia. Juhlan aluksi soittokunnat soittavat Kansainvälisen ja Marseljeesin. Kuullaan soitto- ja lauluesityksiä sekä vakavaa puhetta usealta lavalta suomen, ruotsin ja venäjän kielillä.

     Pääasioina ovat kahdeksantuntinen työpäivä, kunnallislait ja elintarvekysymys. Niitä kaikkia on jo alettu toteuttaa myös käytännön toimin.

     Metallityöläisten lakon jälkeen 8 tunnin työpäivä on saatu voimaan useilla työpaikoilla työtaistelujen jälkeen. Toisin paikoin työnantajat ovat taipuneet ilman niitäkin. Myös maaseudun työväki on herännyt vaatimaan lyhyempää työpäivää. Ensimmäiset maatyöläislakot alkavat vapunpäivästä ja kiihtyvät seuraavalla viikolla.

     Senaatissa on aloitettu työaikalain käsittely, jossa työväen edustajat kannattavat yhtä lakia, jolla säädetään samanlainen 8 tunnin työpäivä kaikille, niin teollisuuden kuin maataloudenkin työväelle. Suomen Ammattijärjestö vaatii tuloksia "ensi kädessä".

Vapun vaatimuksissa on näkyvästi esillä myös kunnallishallinnon kansanvaltaistaminen. Kuntiin vaaditaan vaaleja, joissa kaikilla asukkailla on yksi ja yhtäläinen ääni. Nyt äänioikeus on porrastettu varallisuuden perusteella, joten käytännössä kunnallishallinto on yksin vauraimpien porvarien käsissä.

     Vapun jälkeisellä viikolla Raumalla alkaa yleislakko, jolla paikallinen työväenliike vaatii kunnallista demokratiaa. Pian puhkeaa kunnallislakkoja myös muilla paikkakunnilla.

Helsingissä köyhälistö on saattanut ostaa leipää vappua edeltäneen viikon ajan vain säännöstelykuponkeja vastaan. Varsinkin ruumiillisen työn tekijät valittavat annosten olevan liian pieniä. Niin tekevät leipuritkin: "Mikä onkaan alentavampaa kuin, että leiväntekijät näkevät nälkää taikinapatojen äärellä."

     9.5. eduskunnassa aloitetaan elintarvikelain käsittely. Sillä on tarkoitus tehostaa ja yhtenäistää elintarvikkeiden hankinta ja jakelu koko maassa. Leipurit kannattavat kaikkien elintarvikevarastojen takavarikointia ja saattamista julkiseen jakeluun.

     Helsingin kaupungin muonitustoimikunta päättää luovuttaa kaupungin maista viljelyspalstoja erityisesti perunan viljelyyn, mutta niitä riittää vain murto-osalle hakijoista.

Palkkaliike käyntiin

     Leipomotyöläisten toimikunta on valmistellut palkkaesitykset, joita käsitellään 7. toukokuuta leipurien yleisessä kokouksessa HTY:n talolla. Kokoukseen osallistuu 245 jäsentä, enemmän kuin miesmuistiin. Palkkaliikkeeseen päätetään ryhtyä ”vaikkakin työolot ovat huonon puoleiset, muuten voiton mahdollisuudet näyttää nyt olevan paljon paremmat kuin ennen.”

     Tavoitteiksi hyväksytään parin äänestyksen jälkeen keskimäärin 60 prosentin palkankorotus, palkkalautakunta ja järjestymispykälä. Vaadittu palkkalautakunta on työläisten ja työnantajien yhteiselin, tehtävänä tutkia vastaisuudessa elintarpeiden kallistumista ja ”neuvotella työläisten palkkojen korottamisesta ettei tarvitse sanoa sopimusta ylös”. Järjestymispykälä edellyttää, että leipomotyöhön palkataan ainoastaan järjestyneitä työläisiä.

     Ammattiosaston puolesta neuvottelijoiksi nimetään Hannes Juvonen, Heikki Poutanen, Kalle Tervonen sekä Ida Reijonen tukenaan Juho Sainio liitosta. Kun Leipomotyöväen liitto ja SAJ hyväksyvät leipurien esitykset, ne lähetetään pääkaupungin työnantajille. Heiltä pyydetään vastausta viiden päivän kuluessa. Vastausta jäädään odottelemaan.. ja suunnittelemaan toimenpiteitä, jos työlakkoon joudutaan…

7. Taistelu 8 tunnin työpäivästä, leipä kortille Helsingissä

"Elintarvetilanteeseen puututtava. Kaikki tuki palkkaliikkeille ja joukkovoima käyttöön kahdeksantuntisen työpäivän toteuttamiseksi."

Näin evästää Helsingin Leipomotyöväen toimikunta Juho Sainiota ja Jukka Viitasaarta, jotka ovat lähdössä leipomotyöläisten edustajina Ammattijärjestön valtuuston kokoukseen käsittelemään ajankohtaisia asioita.

Vaatimus kahdeksantunnin työpäivästä on nopeasti voimistunut, ja sen puolesta on käyty työtaisteluja eri puolilla maata. Muutamilla paperitehtailla se on jo ajettu lävitse. Myös leipureilla se on jo käytössä - ainoana ammattiryhmänä - mutta leipurit lupaavat täyden tukensa muiden alojen työaikakamppailulle. Teollisuuden työajat ovat yleisesti 10-12 -tuntisia.

Tiistaina 17.4.1917 Suomen Ammattijärjestö (SAJ) vaatii siirtymistä kahdeksan tunnin työpäivään kaikilla aloilla vappuun mennessä. Ellei vaatimukseen suostuta, järjestynyt työväki ryhtyy laajoihin työtaisteluihin, Ammattijärjestö ilmoittaa.

Seuraavana päivänä metallityöläiset aloittavat valtakunnallisen lakon. Helsingissä tuhansia metallityöläisiä marssii eri puolilta kaupunkia mielenosoitukseen Senaatintorille. Leipomotyöläiset vievät lakkokokoukseen suuren ruisleivän symbolisena tuen ilmaisuna.

Metallin työnantajat taipuvat vielä samana iltana sekä kahdeksantuntiseen työpäivään että neuvotteluihin työehtosopimuksesta. Helsingin valtuustoherrat myöntävät sen myös kaupungin työläisille näidenkin uhatessa lakolla.

Liikehdintä jatkuu työpaikoilla. Palkkojen lisäksi vaaditaan työolojen parantamista, elintarpeiden hankintaa ja mm. hankalien työnjohtajien eroa. Rautateiden konepajoilla ja joillain muilla isoilla työpaikoilla perustetaan työläisneuvostoja, jotka pyrkivät haastamaan työnantajan yksinoikeuden päättää työpaikan asioista.

Leipurit katsovat, että heidänkin toimeentulonsa on vaikeutunut siinä määrin, että on ryhdyttävä hankkimaan korjausta palkkaliikkeellä. Sitä valmistelemaan asetetaan kolmimiehinen palkkatoimikunta.

Helsingin kaupungin muonitustoimikunnan leipäkorttivihko keväältä 1917.

 Elintarviketilanne on kärjistynyt kaiken aikaa. Leipurityöläiset ovat mukana Työväentalolla, kun Helsingin järjestynyt työväki perustaa työväen elintarvekomitean. Sille annetaan tehtäväksi etsiä ja takavarikoida kätkettyjä ruokavarastoja sekä saattaa ne yleiseen jakeluun.

Työläisten on ryhdyttävä itse hoitamaan elintarvekysymystä, koska viranomaiset eivät sitä tee. Sen lisäksi, että kaupungin muonitustoimikunta todetaan saamattomaksi, porvariherrojen katsotaan jopa suojelevan mustanpörssiin keinottelijoita. Työväki vaatii hintoja alas, varastoja jakoon ja keinottelijoita kuriin.

Tunteet kuumenevat jakelujonoissa sekä toreilla, joissa tuotteita on myytävänä, mutta vain ylikorkeilla kiskurihinnoilla. 19.4. Helsingissä puhkeaa ensimmäinen elintarvemellakka, kun kiihtynyt väkijoukko takavarikoi elintarpeita Kauppatorilla ja ryhtyy jakamaan niitä normaaliksi katsomaansa hintaan. Porvarilehdissä kauhistellaan ”ryöstelyä” ja valitellaan, ettei paikalla ollut miliisi puuttunut tapahtumiin.

Myös muualla maassa puhkeaa levottomuuksia, koska kansa ei voi ymmärtää, että sen täytyy kärsiä nälkää, vaikka elintarpeita riittää mustaan pörssiin ja tuottoisaan vientikauppaan ulkomaille.

Talven kuluessa viranomaiset ovat määränneet jakelusäännöstelyyn sokerin, lihan, voin ja maidon. Huhtikuun puolivälissä ilmoitetaan, että pääkaupungin jauhovarastot riittävät vapaassa kaupassa tuskin kesäkuun alkuun. Siksi myös leipä määrätään jakelusäännöstelyyn, ja 23. huhtikuuta aloitetaan leipäkorttien jako kaupunkilaisille, joiden luvuksi on laskettu 205 324 henkeä.

Henkilökohtaisella leipäkortilla saa päivää kohti joko 150 grammaa jauhoa, 200 grammaa pehmeää leipää tai 125 grammaa kovaa leipää. Ruumiillisen työn tekijät ja heidän perheenjäsenensä saavat lisäksi 120 grammaa jauhoa tai vastaavan määrän leipää. Tästä lisäannoksesta osattomaksi jääville lapsille annetaan 40 gramman lisäannos päivää kohti.

Lisäksi leipomoliikkeet on määrätty keskittymään vain neljään yksinkertaiseen leipälajiin, joiden valmistukseen kuluvasta jauhosta vain 20 prosenttia saa olla vehnäjauhoa. Voin ja sokerin puute on tyhjentänyt hyllyt konditoriatuotteista jo aiemmin.

Jauhopulaa voidaan osittain ymmärtää, koska leipäviljan suhteen Suomi on 60-prosenttisesti tuontiviljan varassa, ja sota-aikana viljaa on voitu tuoda vain Venäjältä. Jo loppuvuodesta 1916 toimitukset alkoivat takkuilla ja häiriöt ovat lisääntyneet kevättä kohti. Viljakauppa on yksityisten välitysliikkeiden hallussa, ja nämä siirtävät viljaa myös mustaanpörssiin. Kotimaisiakaan varantoja ei saada täysimääräisesti käyttöön, koska suurtilalliset ja välittäjät kätkevät varastoja kiristääkseen korotuksia sekä laillisiin että laittomiin hintoihin.

Porvariston kiristäessä elintarvetilannetta työväestön äänenpainot alkavat tiukentua. Leipomotyöväen liiton sihteeri Juho Sainio kirjoittaa huhtikuun Tähkässä:

”Maaliskuun 17. päivän tapahtumat olivat alkuna yhä vielä jatkuvalle porvarilliselle vallankumoukselle, ja sen jatkona tulee tapahtumaan yhteiskunnallinen vallankumous, mutta sen kykenee suorittamaan vasta hyvin järjestynyt työväki, eikä meidän ammattikuntamme suinkaan silloin tahdo olla syrjästä katsojana. Mutta paitsi tätä yleistä tarvetta, vaatii meidän yksityinen tarpeemmekin, että kaikki leipurit kuuluvat omaan liittoonsa, silloin olemme valmiit ja myös vahvat ottamaan vastaan mitä uusi aika tuoneekin.”

6. "Siitä jatketaan, mihin 1906 jäätiin"

Helsingin suurin leipomo ja Leipuriosaston vahvin työpaikka 1917 oli Osuusliike Elannon leipätehdas Hämeentiellä. Elannon leipureita ruokatauolla.

27. maaliskuuta 1917 helsinkiläiset leipurityöläiset kokoontuvat runsaslukuisina ammattiosastonsa ylimääräiseen jäsenkokoukseen Siltasaaren Työväentalolle. Aluksi kokous vahvistaa yksimielisesti ammattiosaston osallistumisen työväen järjestysmiesten nimeämiseen ja Helsingin Työväenjärjestöjen eduskunnan perustamiseen.

Suurempia linjakeskusteluja ei tarvita. Leipurityöläiset vain liittyvät luonnostaan joukkoliikkeeseen, joka tähtää "lähelle ja kauas". Henki on se, että nyt jatketaan siitä mihin vuosien 1905-06 taisteluissa jäätiin.

Osaston pj. Hannes Juvonen selostaa Työväen eduskunnassa käytyjä keskusteluja. Tavoitteena on työväen vaikutusvallan lisääminen ja kunnallisdemokratian toteuttaminen. Toistaiseksi kaupungin hallinto on yksin vauraimpien porvarien käsissä, ja sen toimintaan työväki on syvästi tyytymätön.

Kaupungin muonitustoimikunta saa leipureilta ankarat moitteet, koska elintarvikepula yltyy samalla kun keinottelu rehottaa jopa kaupungin johdon suojeluksessa. Toimikuntaan vaaditaan työläisedustajia tehostamaan elintarvikkeiden hankintaa ja tukkimaan mustaa pörssiä. Myös aputyömaiden perustamisessa työttömille porvariherrojen toimet ovat perin kankeita ja ponnettomia.

Etusijalla on myös järjestysvaltakysymys. Leipurit päättävät osallistua työväen järjestysmiehistön sekä kansanmiliisin vahvistamiseen myös jatkossa.

Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeen Suomen poliittinen tilanne ja valtiollinen asema ovat epäselviä. Venäjän väliaikainen hallitus on tosin palauttanut Suomen laillisen autonomian ja entiset kansalasioikeudet, mutta katsoo tsaarin valtaoikeuksien siirtyneen itselleen. Se pitää Suomea yhä Venäjän valtakunnan osana ja itseään ylimpänä hallintovallan käyttäjänä myös Suomessa, lupaa kuitenkin olla sekaantumatta Suomen sisäisiin asioihin. Väliaikainen hallitus jatkaa myös sotapolitiikkaa ja maailmansotaa, ja pyytää sille suomalaistenkin tukea.

Maaliskuun manifestin väliaikainen hallitus oli laatinut yhdessä Suomen porvaripoliitikkojen kanssa. Se merkitsee porvarillisen demokratian palauttamista, mutta ei enempää - eikä se riitä työväelle. Sosdem puolue (vanha yhtenäinen työväenpuolue) vaatii laajempaa itsehallintoa ja yhteiskunnallisia uudistuksia.

Leipurien kokouksessa kuullaan myös työläisaktivisteina toimineiden jäsenten puheenvuoroja. Niissä asetetaan tavoitteeksi Suomen täysi itsenäisyys eduskunnan johdolla. Itsenäisyyslinja saa tukea leipureilta.

Tiukkojen neuvottelujen jälkeen Suomeen on muodostettu uusi senaatti (hallitus) juuri leipurien kokousta edeltäneenä päivänä 26.3. Siihen tuli kuusi porvaria ja kuusi sosialistisia, varapuheenjohtajaksi ay-taustainen sosialisti Oskari Tokoi. Puheenjohtajana ja ratkaisevan seitsemännen äänen käyttäjänä on kuitenkin Venäjän uusi käskynhaltija Mihail Stahovits. (Koska St. on harvoin paikalla, pj:na toimii yleensä Tokoi. Senaatti tunnetaankin "Tokoin senaattina".)

Vaikka senaatti ilmoittaa ajavansa uudistuksia, työläisten suhtautuminen siihen on epäilevä. Myöskin SDP suhtautui varauksin jäsentensä osallistumiseen porvarillisen Suomen hallitukseen, joka yhä tunnustaa Venäjän auktoriteetin. Sosialistisenaattorit menivät mukaan ikään kuin yksityishenkilöinä.

Myönteisenä uutisena kuullaan, että eduskunta on luvattu kutsua lopultakin koolle. Siihen pannaan toiveita, koska kesän 1916 vaaleissa eduskuntaan tuli sosialistinen enemmistö.

Leipomotyöväen liiton sihteeri Juho Sainio selostaa ammatillisen liikkeen tilannetta. Se on sikäli helpottunut, että kansalaisoikeuksien palauttamisen myötä ammattijärjestöt voivat toimia ilman valvontaa ja työväenlehdet ilmestyä ilman sensuuria. Jäsenmäärät ovat lisääntymässä ja toiminta viriämässä kaikkialla. Työpaikoilla on jo syntynyt runsaasti palkkaliikkeitä. Työehtojen parantamista ja kahdeksantuntista työpäivää vaaditaan yhä päättäväisemmin.

Myös leipurityöläiset päättävät jatkaa työpaikkakohtaisia palkkaliikkeitä ja aloittaa samalla valmistelut koko Helsinkiä koskevan palkkasopimuksen uudistamiseksi. Hintojen jatkuva nousu on tehnyt sen välttämättömäksi.

Kuitenkin ammattiosasto "kehottaa ammattitovereita nykysenä vallitsevana tilanteena menettelemän rauhallisesti ja olemaan työssä sikäli kun on mahdollista". Mitään erityisvaatimuksia ei tule esittää työnantajille muuten kuin ammattiosaston suostumuksella. Varovaisuutta korostetaan Ammattijärjestön ja liiton johdon evästyksestä: luokkataistelua nostetaan, mutta se tehdään järjestyneesti.

Tiukan asiaohjelman lomassa leipurien kokouksessa kuullaan mieluisa uutinen painimolskilta: ammattiosaston jäsen Adam Malm on voittanut suvereenisti raskaan keskisarjan Suomen mestaruuden kevään SM-paineissa Tampereella. "Aatu" lyö miehiä mattoon Helsingin Jyryn trikoissa. Hänet tunnetaan myös hyvänä ammattimiehenä ja rehtinä ay-toverina.

Kokouksen päätteeksi kerrataan ohjeita vallankumouksen puolesta kaatuneitten venäläisten sotilaitten hautajaisista. Välienselvittelyssä päällystön kanssa menehtyi näet kaksi matruusia, jotka haudataan 30. maaliskuuta Kaivopuiston valleille. Hakaniemen torilla järjestyy 86 työväenjärjestön marssiosastot Työmiehessä julkaistujen ohjeiden mukaan. Leipurien osasto kokoontuu lähimmäs Pitkääsiltaa vierellään konepuuseppien, kunnan työväen ja lämmittäjien ammattiosastot.
            Hautajaisista muodostuukin työväen mahtava mielenosoitus. Katujen täydeltä kulkee rinnan suomalaisia ja venäläisiä työläisiä sekä venäläisiä sotilaita. Tuhansien ihmisten hautajaiskulkueessa kannetaan punaisia järjestölippuja. Ne ovat liehuneet viimeksi vappuna 1914.

5. Punainen nauha porvarinkin takinpieleen

Tasan sata vuotta sitten, perjantaina 16. maaliskuuta, tieto leviää Helsinkiin: tsaari on syösty vallasta ja vallankumous voittanut Pietarissa!

    Helsinkiin sijoitettu venäläinen sotaväki liittyy kumoukseen ja pidättää vastahankaan asettuvia upseereitaan. Yhteenotoissa tulee myös kuolonuhreja, joukossa mm. Itämeren laivaston komentaja Nepenin.

    Kumous on lakaissut kerralla sotatila-asetukset ja kokoontumiskiellot. Työt lopetetaan tehtaissa, monet myymälät ja kahvilat sulkevat ovensa. Helsinkiläiset liikehtivät jälleen kaduilla sankoin joukoin. Kansallinen innostus valtaa mielet vuoden 1905 Suurlakon tapaan.

    Martta Salmela-Järvinen kertoo:

”Kaikkialla vilisi ihmisiä kuin mehiläispesästä. Katuyleisön rintapieliin ilmestyi punaisia nauharuusukkeita, ja pian oli punainen silkkinauha myyty kaupoista loppuun. Joku irvileuka sanoi, että mitä suurempi porvari, sitä suurempi ruusuke… Kaupungilta kuului laukauksia. Sotamiehet ovat ampuneet upseeria, joka on asettunut kumousta vastaan."

Tsaarin järjestyskoneisto hajotetaan heti. Kenraalikuvernööri Seyn ja muut korkeimmat virkamiehet pidätetään. Kansanjoukot karkottavat poliisit tehtävistään. Myös valtiollisena poliisina toiminut santarmisto riisutaan aseista ja erotetaan.

    Yleistä järjestystä valvovat aluksi venäläiset sotilaat, mutta parin päivän kuluttua venäläissotilaiden neuvosto siirtää vastuun Helsingin järjestyneelle työväelle. Sillä on kokemusta järjestyksenpidosta vuosien 1905-07 liikehdinnän ajoilta.

    Lauantaina 17.3. Työmiehessä julkaistaan vetoomus Suomen työväelle:

"Olemme joutuneet suurten tapausten pyörteeseen. Mielet ovat jännityksessä. Meiltä kysytään harkittua ja tarmokasta esiintymistä. Ensimmäinen vaatimus on: säilyttäkää järjestys ja kuri. Järjestyneen työväen ensikädessä tulee huolehtia siitä, että järjestys ja rauha säilyy.

Samana iltana kokoontuvat helsinkiläisten ammattiosastojen puheenjohtajat, mukana myös Leipuriosaston puheenjohtaja Hannes Juvonen. Puheenjohtajat kutsuvat koolle Helsingin työväen yleisen kokouksen.

Tämä kokous pidetään Työväentalon pihalla seuraavana aamuna, sunnuntaina 18. maaliskuuta. Kokous päättää perustaa Helsingin Työväenjärjestöjen eduskunnan sekä Työväen järjestyskomitean.

    Työväen eduskunta on pääkaupungin kaikki työväenjärjestöt kokoava yhteiselin, jonka tehtävänä on yhtenäistää työväen toimintaa Helsingissä ja nostaa taistelua erityisesti kaupunginhallinnon kansanvaltaistamiseksi. Nykyisellään hallinto on kokonaan omistavan luokan käsissä, koska kunnallisvaaleissa äänimäärä riippuu varallisuudesta. Sen takia valtuustossa ei ole ainoatakaan työläistä, vaikka he muodostavat enemmistön kaupungin asukkaista.

    Työväenjärjestöjen eduskuntaan on määrä valita kustakin työväenjärjestöstä yksi edustaja 200 jäsentä kohti.

    Sen tueksi perustetun Työväen järjestyskomitean alaisuuteen on määrä valita järjestysmiehiä työväenjärjestöjen "luotetuiksi tiedettyjen toverien joukosta" periaatteella yksi järjestysmies 25 jäsentä kohti.

    Työväen eduskunta ja järjestyskomitea ovat helsinkiläistyöläisten uusia elimiä, joita tarvitaan kumouksellisen ajan kiivastahtista toimintaa varten. Sellaisia ovat myös useille työpaikoille perustetut neuvostot, jotka tähtäävät perinteisiä ammattijärjestöjä pidemmälle.

    Leipuriammattiosaston toimikunta nimeää edustajansa työväen eduskuntaan vielä saman päivän iltana kuin se on päätetty perustaa. Leipurityöläisten edustajiksi tulevat pj. Hannes Juvonen sekä toimikunnan jäsenet Frans Heinonen ja Heikki Poutanen. He ovat kaikki nuoremman polven leipureita, mutta karaistuneita jo vuosien 1905-06 joukkoliikkeissä.

    Ammattiosaston toimikunta kokoontuu uudestaan jo seuraavana iltana (19.3.), ja nyt nimetään "työväen järjestysmiehiksi ja miliisin kokoonpanoa varten” 18 jäsentä sekä heille varajäsenet, joista ainoana naisena Anna Dahlberg.

    Kun näin tehdään muissakin järjestöissä, parissa päivässä on koossa useita satoja järjestysmiehiä.

Koska kaupungin porvarijohto ilmaisee huolensa järjestysvallan luisumisesta epävirallisiin uomiin, Sosdem kunnallistoimikunta ehdottaa yhteisen kunnallisen järjestystoimikunnan perustamista kaupungin viralliseksi järjestysviranomaiseksi. Kun venäläisten sotilasneuvosto oli luovuttanut järjestysvastuun järjestyneelle työväelle, kaupungin porvarijohto suostuu tähän pahemmin venkoilematta.

    Toimikuntaan nimetään kahdeksan työväenjärjestöjen ja kolme kaupunginvaltuuston edustajaa. Ensi töikseen se irtisanoo poliisilaitoksen 600-miehisen miehistön ja perustaa sijalle kunnallisen miliisin, jonka päälliköksi tulee metallimies ja sosdem nuorisoliiton sihteeri Kustaa Rovio. Miehistöksi on tarkoitus koota 700-800 miestä eri yhteiskuntapiireistä. Yli puolet kokoonpanosta saadaan työväen järjestysmiehistä, lähes kolmannes entisistä poliiseista ja ylioppilaitakin toista sataa.

    Näin Helsinkiin saadaan tsaarin hajotetun järjestysvallan tilalle kunnallinen järjestyslaitos työväen ja porvariston yhteispäätöksellä.

    Kansanmiliisin rinnalla toimivat edelleen työväen omat järjestysmiehet. Heidän tehtävänään on erityisesti joukkokokousten ja mielenosoitusten järjestyneen kulun sekä työväen toimintaoikeuksien yleinen turvaaminen.

Kuohuvat tapahtumat seuraavat nyt toisiaan. Tsaarinvallan kahleet on katkottu, mutta mitä siitä seuraa? Kuka käyttää valtaa Suomessa ja millä periaatteilla? Vuonna 1916 valittu eduskuntako, jossa on sosialistinen enemmistö, ja jota ei ole kutsuttu kertaakaan koolle?

    Työmailla, kokouksissa ja kodeissa käydään kiihkeitä keskusteluja. Venäjän väliaikaisen hallituksen edustajien on määrä saapua selvittämään tilannetta Helsinkiin ensi tilassa.

4. "Vallankumoustaisteluja Venäjällä"

Putilovin tehtaan naistyöläisiä mielenosoitusmarssilla Pietarissa 8.3.1917. 
Banderolleissa he vaativat leipää nälkäisille lapsilleen.

Helsingin Leipomotyöväen ammattiosasto kehotti naisjäseniään osallistumaan naistenpäivän tapahtumiin maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina 4.3.1917. Kansainvälinen työväenliike oli alkanut viettää naisten oikeuksien päivää vuodesta 1911, mutta Suomessa päivää vietettiin nyt ensi kertaa.

     Helsingissä järjestettiin useampia tapahtumia, joista suurimmat Sörnäisten Vuorelassa ja kantakaupungin puolella raittiusseura Koiton talossa.

     Työmies-lehden mukaan vuoden 1917 naistenpäivän juhlat "onnistuivat odottamattoman hyvin siihen nähden, että toiminta on ollut kovin kahlehdittuna”. Lehden mukaan vahvana kaikui vaatimus naisten tasa-arvosta sekä työläislasten päivähoidon ja koulutuksen järjestämisestä. Ja "katkerana pulpahtelivat esiin vuosien kärsimysten ja raskaan raadannan kiihdyttämät tunteet".

     Jyrkästi työläisnaiset arvostelivat Helsingin porvariherroja, jotka eivät kyenneet järjestämään säällistä elintarvikejakelua, mutta yllyttivät mustanpörssin kukoistusta. Jonoissa hytisivät nimenomaan naiset ja lapset, ja usein turhaan.

     Arkipäivän ahdingosta huolimatta elämä jatkui Helsingissä verraten rauhallisesti. Sitä kiihkeämmin pyöri historian ratas keisarikunnan pääkaupungissa Pietarissa.

     Vuoden 1905 liikehdinnän tuloksena saavutettu kansanedustuslaitos, valtakunnan duuma, oli lopulta kokoontunut 27. helmikuuta. Duuman johto vannoi vielä sotahenkeä ja ylisti armeijaa, vaikka se oli kokenut suuria tappioita rintamilla. Kansa oli uupunut sotaan ja asutuskeskuksissa yltyvään elintarvikepulaan. Useimmat puolueetkin olivat tyytymättömiä korruptoituneen keisarinhallinnon kyvyttömyyteen.

     Helsingin sanomalehdet selostivat tarkoin duuman kokoustapahtumia ja virallisia puheita. Vain yhdessä sivulauseessa kerrottiin, että Pietarissa huhuttiin myös laajoista levottomuuksista. Matkalaisten mukana Helsinkiin saatiin tarkempia tietoja, ja ne sähköistivät työväenliikkeen aktiivien mielet.

     Jo tammikuusta lähtien Pietarissa oli puhjennut lakkoja ja mielenosoituksia. Uutta painoa liikehdintä sai, kun Putilovin konepajojen työläiset aloittivat lakon 5. maaliskuuta, ja työtaistelut levisivät Pietarin muihinkin tehtaisiin.

     Lakkoon liittyivät myös tekstiilitehtaiden naistyöläiset, jotka olivat näkyvästi liikkeelle naistenpäivän mielenosoituksessa, joka pidettiin Venäjällä 8. maaliskuuta. Mielenosoituskulkueeseen osallistui pitkälti yli satatuhatta työläisnaista ja -miestä vaatien leipää, rauhaa ja uutta hallitusta.

     Seuraavina päivinä lakkoliike laajeni Pietarissa ja levisi myös muille paikkakunnille Venäjällä. Pietarin keskustaan vyöryi yli 200 000 työläisen mielenosoitus, jonka tunnuksissa vaadittiin tsaari Nikolai II:n eroa, keisarivallan loppua ja kansanvaltaa.

     Tsaarinhallinto ryhtyi "palauttamaan järjestystä", mutta kasakkajoukot kieltäytyivät hajottamasta mielenosoituksia. Vaatimukset politiikan suunnan muuttamisesta voimistuivat kokoustaan jatkavan duuman piirissä.

     10.3. keisari määräsi duuman keskeyttämään istuntonsa ja antoi armeijalle käskyn mielenosoitusten tukahduttamisesta voimakeinoin.

     11.3. sotilaat tulittivat väkijoukkoja, myös konekiväärein. Kymmeniä ihmisiä sai surmansa, vaikka osa sotilaista liittyi mielenosoittajiin. Pietariin perustettiin työläis- ja sotilasneuvostoja.

     Duuma kieltäytyi eroamasta, ja sen 50 kansanedustajaa muodosti väliaikaisen komitean, joka vaati keisaria luopumaan kruunustaan.

     12.3. tsaarin eliittijoukkoihin luettu Volynian rykmentti lähetettiin kukistamaan kapinaa, mutta se siirtyi kumouksen puolelle. Useita muitakin armeijan yksiköitä liittyi kansannousuun. Kapinalliset riisuivat poliisin aseista, takavarikoivat asevarastoja, polttivat salaisen poliisin "Ohranan" päämajan ja vapauttivat Pietarin vankiloista poliittiset vangit, heidän joukossaan yli 70 suomalaista ns. "kalterijääkäriä".

      Seuraavina päivinä tsaari Nikolai II menettää käskyvallastaan loputkin armeijan yksiköt, ja torstaina 15.3. hän ilmoittaa luopuvansa Venäjän kruunusta. Samalla päättyy Romanovien suvun yli 300-vuotinen dynastia Venäjän valtaistuimella ja toista sataa vuotta kestänyt hallinto Suomessa. Venäjää ryhtyy johtamaan duuman nimittämä väliaikainen hallitus, joka koostuu lähinnä ns. vapaamielisistä porvareista.

     Helsinkiin tieto tästä saapuu vasta seuraavana päivänä.

     Jo sitä ennen tilanteen kärjistymistä uumoilleet työväenjärjestöjen aktiivit olivat kokoontuneet työväentalolla harva se ilta. Oli huhuttu suurista vallankumoustaisteluista Venäjällä. Kaiken varalta pääkaupungin ammattijärjestöt kutsuivat koolle ylimääräisiä kokouksiaan.

3. Kuumia tunteita hiihtoladulla

1. helmikuuta 1917 oli torstai ja Helsingin Leipomotyöväen kokouspäivä. Kuukausikokous pidettiin HTY:n talolla, ja siihen osallistui lähemmä sata jäsentä eli enemmän kuin aikoihin. Kuultiin selostukset yleisestä tilanteesta, liiton toiminnasta, elintarviketilanteesta ja raportit työhuonekuntien toimenpiteistä palkankorotusten saamiseksi.

         Helsingin työnantajille oli jätetty ammattiosaston esitys palkankorotuksesta kalliin ajan johdosta parisen viikkoa sitten. Sen jälkeen työhuonekunnat olivat "vedonneet vakaasti" työnantajiinsa ja perustelleet, että elämä uhkaa käydä perin kurjaksi, koska hinnat ovat kallistuneet ainakin kaksinkertaisiksi vuoden aikana, mutta palkat eivät ollenkaan. Ammattiosasto oli toimittanut myös mielipidekirjoituksia sanomalehdille. Monissa leipomoissa oli saatukin korotuksia, mutta "pieniä ja almunluontoisia", vaan toisissa ei sitäkään.

         Tyydytyksellä todettiin, että tehostetun valvonnan avulla laiton yötyö oli saatu käytännöllisesti katsoen loppumaan helsinkiläisleipomoissa.

         Työhuonekunnat ilmoittivat leipomoiden alkaneen rajoittaa valikoimia jauho- ja sokeripulan takia. Voitakaan ei saatu riittävästi. Muutamissa leipomoissa oli jo irtisanottu työläisiä, ja alkuviikosta myös Osuusliike Elanto ilmoitti 17 leipomotyöläisen irtisanomisesta. Ammattiosasto päätti toimittaa irtisanottujen leipurien avustusanomukset liitolle, jonka uusi Työttömyys- ja matka-apurahasto oli aloittanut toimintansa vuoden alusta. Avustukset olivat tosin pieniä, mutta kuitenkin apuna - ja alkuna ammattiliittojen sosiaalitoiminnalle.

         Kokoustauolla kuultiin ulkomaiden kautta tihkuneita tietoja suuresta lakosta Pietarissa ja levottomuuksista Venäjän asutuskeskuksissa. Sanomalehdistä niistä ei voitu lukea, sillä lehtien Venäjää koskevien uutisten paikalla oli sensuurin jäljiltä suuria valkoisia aukkoja.

         Leipomotyöläisten keskuudessa vallitsi nyt vireä toimeliaisuus arjen vaikeuksista huolimatta. Uusia jäseniä liittyi edelleen ilahduttavasti. Heille oli pidetty tammikuun lopulla ohjelmallinen vastaanottojuhla Työväentalon A-salissa. Osastoon oli vakiintunut tiivis yhtenäisyys sen jälkeen, kun leipurien nuorempi polvi hylkäsi trade-unionistisen suunnan ja asettui sosialistisen luokkataistelun kannalle vuoden 1912 paikkeilla.

         Asiapäätökset tehtiin nyt yksimielisesti, mutta pienempiä "jäsentenvälisiä" puhkesi mm. ladulla. Jäsen A. Kuitunen näet ilmoitti, että Jyryn toimeenpanemissa ammattikuntain välisissä hiihtokilpailuissa ”kilpailuun osaa ottanut U. Harjanne on käyttänyt ilmeistä väkivaltaa häntä kohtaan kilpailujen vielä kestäessä, syystä että Kuitunen ei väistänyt ladulta, jota tämä ei kieltänytkään, sanoi ei tienneensä sellaista määräystä”. Leipuriosaston kuukausikokous uskoi asian tarkemmat tutkimukset urheilutoimikuntansa huoleksi.

         Leipurityöläisten hiihtojoukkue saavutti kuitenkin jo toisen peräkkäisen voiton näissä ammattienvälisissä kisoissa.

         Myös ammattiosaston pelimannit olivat närkästyneet ja vaativat huvitoimikuntaa vaihdettavaksi, koska se oli palkannut osaston iltamiin ammattisoittajia omien sijasta. Ammattiosasto katsoi diplomaattisesti: ”Omien ammattilaisten keskuudesta on soittoniekkoja tilattava, sikäli kun heidän kykynsä näyttää yleisöä tyydyttävän”..

         Kenties toimeentulohuolien vastapainoksikin Leipuriosasto järjesti nyt ahkerasti huveja, kuten muutkin ammattiosastot. Omiin iltamiin ja tansseihin leipurit saattoivat osallistua vähintään kerran kuussa, samoin osaston kävely- ja muille retkille.

         Myös yleisissä huveissa leipurit kävivät mielellään. Helmikuun ensimmäisellä viikolla esim. Kansan Näyttämöllä esitettiin näytelmää "Hirviherrat" ja Kansallisteatterissa Peer Gyntiä. Elävien kuvien teattereissa voitiin katsella elokuvia "Mustan rasian salaisuus" ja "Synnin pauloissa". Chaplinin elokuvia oli ohjelmassa useita ja useammassa teatterissakin.

         Elokuvateollisuus oli jo kaupallistanut maailmansodan kauhutkin, sillä Sirkuskadun Fenniassa esitettiin elokuvaa "Antikristuksen henkäys eli Myrkyllisten kaasujen helvetinkattilassa". Innoittajana oli ensi kertaa sotanäyttämöllä käytetyt taistelukaasut.