19. huhtikuuta 2017

7. Taistelu 8 tunnin työpäivästä, leipä kortille Helsingissä

"Elintarvetilanteeseen puututtava. Kaikki tuki palkkaliikkeille ja joukkovoima käyttöön kahdeksantuntisen työpäivän toteuttamiseksi."
Näin evästää Helsingin Leipomotyöväen toimikunta Juho Sainiota ja Jukka Viitasaarta, jotka ovat lähdössä leipomotyöläisten edustajina Ammattijärjestön valtuuston kokoukseen käsittelemään ajankohtaisia asioita.
Vaatimus kahdeksantunnin työpäivästä on nopeasti voimistunut, ja sen puolesta on käyty työtaisteluja eri puolilla maata. Muutamilla paperitehtailla se on jo ajettu lävitse. Myös leipureilla se on jo käytössä - ainoana ammattiryhmänä - mutta leipurit lupaavat täyden tukensa muiden alojen työaikakamppailulle. Teollisuuden työajat ovat yleisesti 10-12 -tuntisia.
Tiistaina 17.4.1917 Suomen Ammattijärjestö (SAJ) vaatii siirtymistä kahdeksan tunnin työpäivään kaikilla aloilla vappuun mennessä. Ellei vaatimukseen suostuta, järjestynyt työväki ryhtyy laajoihin työtaisteluihin, Ammattijärjestö ilmoittaa.
Seuraavana päivänä metallityöläiset aloittavat valtakunnallisen lakon. Helsingissä tuhansia metallityöläisiä marssii eri puolilta kaupunkia mielenosoitukseen Senaatintorille. Leipomotyöläiset vievät lakkokokoukseen suuren ruisleivän symbolisena tuen ilmaisuna.
Metallin työnantajat taipuvat vielä samana iltana sekä kahdeksantuntiseen työpäivään että neuvotteluihin työehtosopimuksesta. Helsingin valtuustoherrat myöntävät sen myös kaupungin työläisille näidenkin uhatessa lakolla.
Liikehdintä jatkuu työpaikoilla. Palkkojen lisäksi vaaditaan työolojen parantamista, elintarpeiden hankintaa ja mm. hankalien työnjohtajien eroa. Rautateiden konepajoilla ja joillain muilla isoilla työpaikoilla perustetaan työläisneuvostoja, jotka pyrkivät haastamaan työnantajan yksinoikeuden päättää työpaikan asioista.
Leipurit katsovat, että heidänkin toimeentulonsa on vaikeutunut siinä määrin, että on ryhdyttävä hankkimaan korjausta palkkaliikkeellä. Sitä valmistelemaan asetetaan kolmimiehinen palkkatoimikunta.

Helsingin kaupungin muonitustoimikunnan leipäkorttivihko keväältä 1917.
 Elintarviketilanne on kärjistynyt kaiken aikaa. Leipurityöläiset ovat mukana Työväentalolla, kun Helsingin järjestynyt työväki perustaa työväen elintarvekomitean. Sille annetaan tehtäväksi etsiä ja takavarikoida kätkettyjä ruokavarastoja sekä saattaa ne yleiseen jakeluun.
Työläisten on ryhdyttävä itse hoitamaan elintarvekysymystä, koska viranomaiset eivät sitä tee. Sen lisäksi, että kaupungin muonitustoimikunta todetaan saamattomaksi, porvariherrojen katsotaan jopa suojelevan mustanpörssiin keinottelijoita. Työväki vaatii hintoja alas, varastoja jakoon ja keinottelijoita kuriin.
Tunteet kuumenevat jakelujonoissa sekä toreilla, joissa tuotteita on myytävänä, mutta vain ylikorkeilla kiskurihinnoilla. 19.4. Helsingissä puhkeaa ensimmäinen elintarvemellakka, kun kiihtynyt väkijoukko takavarikoi elintarpeita Kauppatorilla ja ryhtyy jakamaan niitä normaaliksi katsomaansa hintaan. Porvarilehdissä kauhistellaan ”ryöstelyä” ja valitellaan, ettei paikalla ollut miliisi puuttunut tapahtumiin.
Myös muualla maassa puhkeaa levottomuuksia, koska kansa ei voi ymmärtää, että sen täytyy kärsiä nälkää, vaikka elintarpeita riittää mustaan pörssiin ja tuottoisaan vientikauppaan ulkomaille.
Talven kuluessa viranomaiset ovat määränneet jakelusäännöstelyyn sokerin, lihan, voin ja maidon. Huhtikuun puolivälissä ilmoitetaan, että pääkaupungin jauhovarastot riittävät vapaassa kaupassa tuskin kesäkuun alkuun. Siksi myös leipä määrätään jakelusäännöstelyyn, ja 23. huhtikuuta aloitetaan leipäkorttien jako kaupunkilaisille, joiden luvuksi on laskettu 205 324 henkeä.
Henkilökohtaisella leipäkortilla saa päivää kohti joko 150 grammaa jauhoa, 200 grammaa pehmeää leipää tai 125 grammaa kovaa leipää. Ruumiillisen työn tekijät ja heidän perheenjäsenensä saavat lisäksi 120 grammaa jauhoa tai vastaavan määrän leipää. Tästä lisäannoksesta osattomaksi jääville lapsille annetaan 40 gramman lisäannos päivää kohti.
Lisäksi leipomoliikkeet on määrätty keskittymään vain neljään yksinkertaiseen leipälajiin, joiden valmistukseen kuluvasta jauhosta vain 20 prosenttia saa olla vehnäjauhoa. Voin ja sokerin puute on tyhjentänyt hyllyt konditoriatuotteista jo aiemmin.
Jauhopulaa voidaan osittain ymmärtää, koska leipäviljan suhteen Suomi on 60-prosenttisesti tuontiviljan varassa, ja sota-aikana viljaa on voitu tuoda vain Venäjältä. Jo loppuvuodesta 1916 toimitukset alkoivat takkuilla ja häiriöt ovat lisääntyneet kevättä kohti. Viljakauppa on yksityisten välitysliikkeiden hallussa, ja nämä siirtävät viljaa myös mustaanpörssiin. Kotimaisiakaan varantoja ei saada täysimääräisesti käyttöön, koska suurtilalliset ja välittäjät kätkevät varastoja kiristääkseen korotuksia sekä laillisiin että laittomiin hintoihin.


Porvariston kiristäessä elintarvetilannetta työväestön äänenpainot alkavat tiukentua. Leipomotyöväen liiton sihteeri Juho Sainio kirjoittaa huhtikuun Tähkässä:
”Maaliskuun 17. päivän tapahtumat olivat alkuna yhä vielä jatkuvalle porvarilliselle vallankumoukselle, ja sen jatkona tulee tapahtumaan yhteiskunnallinen vallankumous, mutta sen kykenee suorittamaan vasta hyvin järjestynyt työväki, eikä meidän ammattikuntamme suinkaan silloin tahdo olla syrjästä katsojana. Mutta paitsi tätä yleistä tarvetta, vaatii meidän yksityinen tarpeemmekin, että kaikki leipurit kuuluvat omaan liittoonsa, silloin olemme valmiit ja myös vahvat ottamaan vastaan mitä uusi aika tuoneekin.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti