"Elintarvetilanteeseen puututtava. Kaikki tuki
palkkaliikkeille ja joukkovoima käyttöön kahdeksantuntisen työpäivän
toteuttamiseksi."
Näin evästää Helsingin
Leipomotyöväen toimikunta Juho Sainiota ja Jukka Viitasaarta,
jotka ovat lähdössä leipomotyöläisten edustajina Ammattijärjestön valtuuston
kokoukseen käsittelemään ajankohtaisia asioita.
Vaatimus kahdeksantunnin
työpäivästä on nopeasti voimistunut, ja sen puolesta on käyty työtaisteluja eri
puolilla maata. Muutamilla paperitehtailla se on jo ajettu lävitse. Myös
leipureilla se on jo käytössä - ainoana ammattiryhmänä - mutta leipurit
lupaavat täyden tukensa muiden alojen työaikakamppailulle. Teollisuuden työajat
ovat yleisesti 10-12 -tuntisia.
Tiistaina 17.4.1917 Suomen
Ammattijärjestö (SAJ) vaatii siirtymistä kahdeksan tunnin työpäivään kaikilla
aloilla vappuun mennessä. Ellei vaatimukseen suostuta, järjestynyt työväki
ryhtyy laajoihin työtaisteluihin, Ammattijärjestö ilmoittaa.
Seuraavana päivänä
metallityöläiset aloittavat valtakunnallisen lakon. Helsingissä tuhansia
metallityöläisiä marssii eri puolilta kaupunkia mielenosoitukseen
Senaatintorille. Leipomotyöläiset vievät lakkokokoukseen suuren ruisleivän
symbolisena tuen ilmaisuna.
Metallin työnantajat taipuvat
vielä samana iltana sekä kahdeksantuntiseen työpäivään että neuvotteluihin
työehtosopimuksesta. Helsingin valtuustoherrat myöntävät sen myös kaupungin
työläisille näidenkin uhatessa lakolla.
Liikehdintä jatkuu työpaikoilla.
Palkkojen lisäksi vaaditaan työolojen parantamista, elintarpeiden hankintaa ja
mm. hankalien työnjohtajien eroa. Rautateiden konepajoilla ja joillain muilla
isoilla työpaikoilla perustetaan työläisneuvostoja, jotka pyrkivät haastamaan
työnantajan yksinoikeuden päättää työpaikan asioista.
Leipurit katsovat, että
heidänkin toimeentulonsa on vaikeutunut siinä määrin, että on ryhdyttävä
hankkimaan korjausta palkkaliikkeellä. Sitä valmistelemaan asetetaan
kolmimiehinen palkkatoimikunta.
Helsingin kaupungin muonitustoimikunnan leipäkorttivihko keväältä 1917. |
Elintarviketilanne on kärjistynyt kaiken aikaa.
Leipurityöläiset ovat mukana Työväentalolla, kun Helsingin järjestynyt työväki
perustaa työväen elintarvekomitean. Sille annetaan tehtäväksi etsiä ja
takavarikoida kätkettyjä ruokavarastoja sekä saattaa ne yleiseen jakeluun.
Työläisten on ryhdyttävä itse
hoitamaan elintarvekysymystä, koska viranomaiset eivät sitä tee. Sen lisäksi,
että kaupungin muonitustoimikunta todetaan saamattomaksi, porvariherrojen
katsotaan jopa suojelevan mustanpörssiin keinottelijoita. Työväki vaatii
hintoja alas, varastoja jakoon ja keinottelijoita kuriin.
Tunteet kuumenevat
jakelujonoissa sekä toreilla, joissa tuotteita on myytävänä, mutta vain
ylikorkeilla kiskurihinnoilla. 19.4. Helsingissä puhkeaa ensimmäinen
elintarvemellakka, kun kiihtynyt väkijoukko takavarikoi elintarpeita
Kauppatorilla ja ryhtyy jakamaan niitä normaaliksi katsomaansa hintaan.
Porvarilehdissä kauhistellaan ”ryöstelyä” ja valitellaan, ettei paikalla ollut
miliisi puuttunut tapahtumiin.
Myös muualla maassa puhkeaa
levottomuuksia, koska kansa ei voi ymmärtää, että sen
täytyy kärsiä nälkää, vaikka elintarpeita riittää mustaan pörssiin ja
tuottoisaan vientikauppaan ulkomaille.
Talven kuluessa viranomaiset
ovat määränneet jakelusäännöstelyyn sokerin, lihan, voin ja maidon. Huhtikuun
puolivälissä ilmoitetaan, että pääkaupungin jauhovarastot riittävät vapaassa
kaupassa tuskin kesäkuun alkuun. Siksi myös leipä määrätään
jakelusäännöstelyyn, ja 23. huhtikuuta aloitetaan leipäkorttien jako
kaupunkilaisille, joiden luvuksi on laskettu 205 324 henkeä.
Henkilökohtaisella leipäkortilla
saa päivää kohti joko 150 grammaa jauhoa, 200 grammaa pehmeää leipää tai 125
grammaa kovaa leipää. Ruumiillisen työn tekijät ja heidän perheenjäsenensä
saavat lisäksi 120 grammaa jauhoa tai vastaavan määrän leipää. Tästä
lisäannoksesta osattomaksi jääville lapsille annetaan 40 gramman lisäannos
päivää kohti.
Lisäksi leipomoliikkeet on
määrätty keskittymään vain neljään yksinkertaiseen leipälajiin, joiden
valmistukseen kuluvasta jauhosta vain 20 prosenttia saa olla vehnäjauhoa. Voin
ja sokerin puute on tyhjentänyt hyllyt konditoriatuotteista jo aiemmin.
Jauhopulaa voidaan osittain
ymmärtää, koska leipäviljan suhteen Suomi on
60-prosenttisesti tuontiviljan varassa, ja sota-aikana viljaa on voitu tuoda
vain Venäjältä. Jo loppuvuodesta 1916 toimitukset alkoivat takkuilla ja häiriöt
ovat lisääntyneet kevättä kohti. Viljakauppa on yksityisten välitysliikkeiden
hallussa, ja nämä siirtävät viljaa myös mustaanpörssiin. Kotimaisiakaan
varantoja ei saada täysimääräisesti käyttöön, koska suurtilalliset ja
välittäjät kätkevät varastoja kiristääkseen korotuksia sekä laillisiin että
laittomiin hintoihin.
Porvariston kiristäessä
elintarvetilannetta työväestön äänenpainot alkavat tiukentua. Leipomotyöväen liiton
sihteeri Juho Sainio kirjoittaa huhtikuun
Tähkässä:
”Maaliskuun 17. päivän
tapahtumat olivat alkuna yhä vielä jatkuvalle porvarilliselle
vallankumoukselle, ja sen jatkona tulee tapahtumaan yhteiskunnallinen
vallankumous, mutta sen kykenee suorittamaan vasta hyvin järjestynyt työväki,
eikä meidän ammattikuntamme suinkaan silloin tahdo olla syrjästä katsojana.
Mutta paitsi tätä yleistä tarvetta, vaatii meidän yksityinen tarpeemmekin, että
kaikki leipurit kuuluvat omaan liittoonsa, silloin olemme valmiit ja myös
vahvat ottamaan vastaan mitä uusi aika tuoneekin.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti