"Kun köyhälistö pyysi leipää ja oikeutta, porvaristo
tarjosi pettua ja lahtarikaarteja."
Helsingin kirvesmiesten järjestyskaarti harjoituksissaan Kaisaniemessä syksyllä 1917. Järjestyskaartista muotoui sittemmin Punakaartin komppania. Kuva: osaston arkisto. |
Aamun lehdistä oli luettu se, mistä oli huhuttu: kaapattuaan
vallan laiton porvarisenaatti oli julistanut suojeluskunnat hallituksen
joukoiksi. Se merkitsi viimeistenkin sovittelumahdollisuuksien torjumista.
Sosialidemokraattisen puolueen puoluetoimikunta oli
vastannut ja todennut porvariston aloittaneen sisällissodan nujertaakseen
työväenluokan. Sen estämiseksi sekä kotiensa ja henkensä puolustamiseksi
työväestön on otettava yhteiskunnallinen valta omiin käsiinsä. Johtavaksi
elimeksi oli muodostettu Suomen työväen
toimeenpaneva komitea siten, että puoluetoimikuntaa täydennettiin viidellä
punakaartien edustajalla.
*
* *
Lauantaina aamupäivästä Helsingin leipureita kokoontuu
ammattiosaston epäviralliseen tapaamiseen Siltasaaren työväentalolle, joka
kuhisee täynnään kiireistä väkeä. Kun sisälle ei mahduta, pidetään kokousta
ulkosalla Säästöpankin rannassa. Ammattiosaston miehet Emil Sara
ja Hannes Juvonen saapuvat Ammattijärjestön toimistolta ja liiton
miehet Juho Sainio ja Jukka Viitasaari Punakaartin päämajasta
"Smolnasta".
He vahvistivat, että työväen järjestyskaartit ja punakaartit
olivat yhdistyneet Suomen Työväen Punaiseksi Kaartiksi. Kaarteille oli annettu liikekannallepanokäsky, jonka mukaan kaartien tulee olla
toimintavalmiina kolmessa vuorokaudessa ja varautua samalla pitemmänkin retken
varalle.
Kuultiin myös, että Viipurin taistelut olivat jatkuneet
verisinä ja suojeluskunnat ahdistivat työväenliikkeen ihmisiä myös monilla
muilla paikkakunnilla maaseudulla.
*
* *
Leipuri Kalle Hummelin riensi leipureitten
tapaamisesta Työväentalolle kokoukseen, jossa käsiteltiin kaartien muonituksen
sekä sanitääritoiminnan järjestämistä. Kuultiin, että Elanto ryhtynee
Punakaartin muonittajaksi, mutta jakelun järjestäminen vaatii runsaasti
kuljetus- ja muita järjestelyjä kaartilaisilta.
Leipuriliiton miesten kehotuksesta Hummelin liittyy
kuitenkin sanitääriosastoon. Se päättää kiirehtiä lääkintähenkilöstön
rekrytointia ja tarvikehankintoja. Sitä varten ryhdytään
kartoittamaan työväenliikkeen lääkintätaitoisia jäseniä ja kaupungin
lääkintätarvikkeet inventoidaan. Sairaaloiden kanssa aloitetaan neuvottelut
toiminnan järjestämisestä tulevina aikoina. Toivotaan, ettei sanitäärejä
tarvittaisi, mutta siihenkin on varauduttava.
Sokerileipuri ja mestaripainija Adam Malm kiirehti
puolestaan Jyryn salille. Kireistä tunnelmista huolimatta painiharjoitukset
jatkuivat iltapäivällä ja illansuussa alkoivat SVUL:n piirin mestaruuspainit.
Ne kuitenkin keskeytetään ja matot kääritään kasaan, kun Jyryn komppanian
kokoonkutsuja Oskari Lamminen saapuu kertomaan, että tositoimet ovat
alkamassa.
Jyryläiset pitävät saman tien kokouksen ja päättävät lähteä
turvaamaan öistä asekuljetusta Viaporista. Samaan aikaan hieman ennen keskiyötä
Työväentalon torniin nostetaan punainen lyhty Työväen toimeenpaneva komitean
päätöksellä.
”Nyt se on sitten alkanut!
Tuuletusparvekkeelta näkyi Työväentalon torni ja myöhään lauantai-iltana 26.
tammikuuta näkyi, että tornissa paloi punainen valo. Sieltä se loisti kaikkina
öinä huhtikuuhun asti", kertoo Martta Salmela-Järvinen
muistelmissaan.
* * *
Seuraavana aamuna, talvisena
sunnuntaina 27. tammikuuta Työväentalolle kiirehtii muiden mukana yli 60
leipuria ilmoittautumaan Punakaartiin. Vapaaehtoisia on paikalla pitkä jono, joka
ulottuu Sirkuskadulle. Komppaniat järjestyvät ja joillekin aletaan jakaa
harvoja aseita. Adam Malm on mukana Jyryn komppaniassa, josta tulee virallisesti Helsingin piirin II rykmentin IV pataljoonan I komppania. Se saa
ensimmäisiksi tehtävikseen vartiointitehtäviä pääkaupungissa.
Siltasaarelta komppaniat marssivat eri
puolille kaupunkia. Kaartilaiset miehittävät rautatieaseman, poliisiasemat,
lennätinlaitokset, virastot ja tärkeät liikenneväylät. Yhteensä 46
porvaripoliitikosta on annettu pidätysmääräykset, mutta vain muutama tavoitetaan.
Koska leipureille ei ole muodostettu
omaa komppaniaa verraten pienenä ammattikuntana, leipureita marssii muiden ammattiosastojen riveissä, kuten
peltiseppien, maalarien sekä kirves- ja kivimiesten komppanioissa.
- Kivimiesten komppania marssi pitkin Sirkuskatua
appiukon johtamana, ja ensimmäisen kerran kuulin marssilaulun: ’Köyhä Suomen
kansa katkoo kahleitansa, kärsimysten malja jo kukkuroillaan on…’”, Martta
Salmela-Järvinen kertoo.
Työväen toimeenpaneva komitea julistaa
saman päivän Työmiehessä:
"Suomen työväenluokan suuren vallankumouksen
hetki on lyönyt. Tänä päivänä on pääkaupungin työväki uljaasti kukistanut sen
synkän harvainvallan päämajan, joka alkoi verisen sodan omaa kansaansa
vastaan... Kaikki vallankumouksellinen valta Suomessa nyt kuuluu järjestyneelle
työväelle ja heidän vallankumouksellisille järjestöilleen."
Vallankumouksen alkaessa Helsinkiin oli
julistettu yleislakko. Se ei koske elintarvehuoltoa, joten leipomoitten on
määrä toimia siihen puutteelliseen tapaan kuin ne toimivat muutenkin.
Vallankumous
tapahtuu pääkaupungissa lähes verettömästi, ja toisena kumouspäivänä - tiistaina 29. tammikuuta - pääkaupunki on
täysin Punakaartin hallinnassa.
Myös muualla Etelä-Suomessa sekä Pohjois-Suomen
asutuskeskuksissa valta siirtyy työväen käsiin enimmäkseen rauhanomaisesti.
Työläiset alkavat järjestää uutta hallintoa vallankumouselintensä kautta.
Helsingissä järjestyneen työväen kokous
hyväksyy Suomen vallankumoushallitukseksi Kansanvaltuuskunnan, ja sitä
valvomaan työväenjärjestöjen edustajista koottavan 35-jäsenisen Työväen
Pääneuvoston. Se on eräänlainen vallankumousajan eduskunta. Sen jäseniksi
valitaan Helsingin leipureista Juho Sainio ja Kalle Tervonen.
* * *
Kumoukseen työväestö joutui sittenkin
porvariston väkivaltaisuuden yllättämänä. Kumoussuunnitelmat olivat aivan puutteelliset. Kaartien sotilaallinen koulutus oli alkutekijöissään ellei olematon. Aseitakin oli perin niukalti. Minkäänlaista yhtenäistä asuakaan ei
ole - on vain kaartilaisen merkkinä punainen nauha hihanvarressa tai hatun
reunassa.