20. Suomen työväenvallankumous

"Kun köyhälistö pyysi leipää ja oikeutta, porvaristo tarjosi pettua ja lahtarikaarteja."

Helsingin kirvesmiesten järjestyskaarti harjoituksissaan Kaisaniemessä syksyllä 1917. Järjestyskaartista muotoui sittemmin Punakaartin komppania. Kuva: osaston arkisto.

 

Lauantaiaamuna 26. tammikuuta helsinkiläisleipureiden perheissä vallitsi jännittynyt odotus ja kiireinen touhukkuus. Paikattiin palttoita ja pakattiin eväsreppuja. Naiset ja tyttöystävät varoittelivat, että varovasti sitten. Punakaartin sääntövihkosta selattiin, jos jossain välissä ehdittiin.

Aamun lehdistä oli luettu se, mistä oli huhuttu: kaapattuaan vallan laiton porvarisenaatti oli julistanut suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Se merkitsi viimeistenkin sovittelumahdollisuuksien torjumista.

Sosialidemokraattisen puolueen puoluetoimikunta oli vastannut ja todennut porvariston aloittaneen sisällissodan nujertaakseen työväenluokan. Sen estämiseksi sekä kotiensa ja henkensä puolustamiseksi työväestön on otettava yhteiskunnallinen valta omiin käsiinsä. Johtavaksi elimeksi oli muodostettu Suomen työväen toimeenpaneva komitea siten, että puoluetoimikuntaa täydennettiin viidellä punakaartien edustajalla.

* * *

Lauantaina aamupäivästä Helsingin leipureita kokoontuu ammattiosaston epäviralliseen tapaamiseen Siltasaaren työväentalolle, joka kuhisee täynnään kiireistä väkeä. Kun sisälle ei mahduta, pidetään kokousta ulkosalla Säästöpankin rannassa. Ammattiosaston miehet Emil Sara ja Hannes Juvonen saapuvat Ammattijärjestön toimistolta ja liiton miehet Juho Sainio ja Jukka Viitasaari Punakaartin päämajasta "Smolnasta".

He vahvistivat, että työväen järjestyskaartit ja punakaartit olivat yhdistyneet Suomen Työväen Punaiseksi Kaartiksi. Kaarteille oli annettu liikekannallepanokäsky, jonka mukaan kaartien tulee olla toimintavalmiina kolmessa vuorokaudessa ja varautua samalla pitemmänkin retken varalle.

Kuultiin myös, että Viipurin taistelut olivat jatkuneet verisinä ja suojeluskunnat ahdistivat työväenliikkeen ihmisiä myös monilla muilla paikkakunnilla maaseudulla.

* * *

Leipuri Kalle Hummelin riensi leipureitten tapaamisesta Työväentalolle kokoukseen, jossa käsiteltiin kaartien muonituksen sekä sanitääritoiminnan järjestämistä. Kuultiin, että Elanto ryhtynee Punakaartin muonittajaksi, mutta jakelun järjestäminen vaatii runsaasti kuljetus- ja muita järjestelyjä kaartilaisilta.

Leipuriliiton miesten kehotuksesta Hummelin liittyy kuitenkin sanitääriosastoon. Se päättää kiirehtiä lääkintähenkilöstön rekrytointia ja tarvikehankintoja. Sitä varten ryhdytään kartoittamaan työväenliikkeen lääkintätaitoisia jäseniä ja kaupungin lääkintätarvikkeet inventoidaan. Sairaaloiden kanssa aloitetaan neuvottelut toiminnan järjestämisestä tulevina aikoina. Toivotaan, ettei sanitäärejä tarvittaisi, mutta siihenkin on varauduttava.

Sokerileipuri ja mestaripainija Adam Malm kiirehti puolestaan Jyryn salille. Kireistä tunnelmista huolimatta painiharjoitukset jatkuivat iltapäivällä ja illansuussa alkoivat SVUL:n piirin mestaruuspainit. Ne kuitenkin keskeytetään ja matot kääritään kasaan, kun Jyryn komppanian kokoonkutsuja Oskari Lamminen saapuu kertomaan, että tositoimet ovat alkamassa.

Jyryläiset pitävät saman tien kokouksen ja päättävät lähteä turvaamaan öistä asekuljetusta Viaporista. Samaan aikaan hieman ennen keskiyötä Työväentalon torniin nostetaan punainen lyhty Työväen toimeenpaneva komitean päätöksellä.

”Nyt se on sitten alkanut! Tuuletusparvekkeelta näkyi Työväentalon torni ja myöhään lauantai-iltana 26. tammikuuta näkyi, että tornissa paloi punainen valo. Sieltä se loisti kaikkina öinä huhtikuuhun asti", kertoo Martta Salmela-Järvinen muistelmissaan.

* * *

Seuraavana aamuna, talvisena sunnuntaina 27. tammikuuta Työväentalolle kiirehtii muiden mukana yli 60 leipuria ilmoittautumaan Punakaartiin. Vapaaehtoisia on paikalla pitkä jono, joka ulottuu Sirkuskadulle. Komppaniat järjestyvät ja joillekin aletaan jakaa harvoja aseita. Adam Malm on mukana Jyryn komppaniassa, josta tulee virallisesti Helsingin piirin II rykmentin IV pataljoonan I komppania. Se saa ensimmäisiksi tehtävikseen vartiointitehtäviä pääkaupungissa.

Siltasaarelta komppaniat marssivat eri puolille kaupunkia. Kaartilaiset miehittävät rautatieaseman, poliisiasemat, lennätinlaitokset, virastot ja tärkeät liikenneväylät. Yhteensä 46 porvaripoliitikosta on annettu pidätysmääräykset, mutta vain muutama tavoitetaan.

Koska leipureille ei ole muodostettu omaa komppaniaa verraten pienenä ammattikuntana, leipureita marssii muiden ammattiosastojen riveissä, kuten peltiseppien, maalarien sekä kirves- ja kivimiesten komppanioissa.

- Kivimiesten komppania marssi pitkin Sirkuskatua appiukon johtamana, ja ensimmäisen kerran kuulin marssilaulun: ’Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa, kärsimysten malja jo kukkuroillaan on…’”, Martta Salmela-Järvinen kertoo.

Työväen toimeenpaneva komitea julistaa saman päivän Työmiehessä:

"Suomen työväenluokan suuren vallankumouksen hetki on lyönyt. Tänä päivänä on pääkaupungin työväki uljaasti kukistanut sen synkän harvainvallan päämajan, joka alkoi verisen sodan omaa kansaansa vastaan... Kaikki vallankumouksellinen valta Suomessa nyt kuuluu järjestyneelle työväelle ja heidän vallankumouksellisille järjestöilleen."

Vallankumouksen alkaessa Helsinkiin oli julistettu yleislakko. Se ei koske elintarvehuoltoa, joten leipomoitten on määrä toimia siihen puutteelliseen tapaan kuin ne toimivat muutenkin.

Vallankumous tapahtuu pääkaupungissa lähes verettömästi, ja toisena kumouspäivänä - tiistaina 29. tammikuuta - pääkaupunki on täysin Punakaartin hallinnassa.

Myös muualla Etelä-Suomessa sekä Pohjois-Suomen asutuskeskuksissa valta siirtyy työväen käsiin enimmäkseen rauhanomaisesti. Työläiset alkavat järjestää uutta hallintoa vallankumouselintensä kautta.

Helsingissä järjestyneen työväen kokous hyväksyy Suomen vallankumoushallitukseksi Kansanvaltuuskunnan, ja sitä valvomaan työväenjärjestöjen edustajista koottavan 35-jäsenisen Työväen Pääneuvoston. Se on eräänlainen vallankumousajan eduskunta. Sen jäseniksi valitaan Helsingin leipureista Juho Sainio ja Kalle Tervonen.

* * *

Kumoukseen työväestö joutui sittenkin porvariston väkivaltaisuuden yllättämänä. Kumoussuunnitelmat olivat aivan puutteelliset. Kaartien sotilaallinen koulutus oli alkutekijöissään ellei olematon. Aseitakin oli perin niukalti. Minkäänlaista yhtenäistä asuakaan ei ole - on vain kaartilaisen merkkinä punainen nauha hihanvarressa tai hatun reunassa.